Virpi Hämeen-Anttila: "Synnin jäljet"

 

 

 

Virpi Hämeen-Anttila: ”Synnin jäljet”

Otava 2023

333 sivua

 

Virpi Hämeen-Anttilan kymmenes Björk-sarjan teos ajoittuu vuoden 1922 Helsinkiin. Tämä kirja täyttää kyllä kirjasarjaa seuraavan molemmat tärkeät toiveet tai oikeastaan kolmekin toivetta.  Mitä nämä toiveet sitten yleensä ovat?  Ensinnäkin kirjasarja on tehnyt Karl Axel Björkin ja hänen lähipiirinsä jo niin tutuksi lukijalle, että hänen elämänsä seuraaminen on yksi osa lukunautintoa. Toinen kirjasarjan piirre on tarkka kuvaus 1920-luvun Helsingistä ja elämästä siellä. Ja kolmas on sitten kirjan ominaisuus vetävänä ja yllätyksiä tarjoavana dekkarina. Jokainen tietysti lukee kirjoja tavallaan mutta ainakin minun osaltani kaikki nämä toiveet täyttyivät.

En kerro dekkarisisällöstä paljoa sillä Björkin tutkimuksen käänteistä on lukijan itsensä päästävä nauttimaan. Kerron vain sen verran, että tutkimuksen onnistuminen vaatii niin vanhojen tuttujen, Valkaman ja Idan, kuin poliisissa työskentelevien ystävien apua. uutena tulokkaana on Björkin entisessä työpaikassa työskentelevä neiti Lumme. Hänestä kuulemme varmasti myös jatkossa. Valkamasta on Björkin tukemana kasvamassa terävä nuorukainen, joka varmasti pääsee etenemään omasta yhteiskuntaluokastaan ylöspäin. Valkaman kehitystarinaa on mielenkiintoista seurata, sillä se on samalaine kuin niiden nuorten, joiden vanhemmat ovat suurilla henkilökohtaisilla uhrauksilla kouluttaneet lapsiaan. On pakko sanoa, että niin kävi onneksemme myös minun ja sisarieni osalta, tosin kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin.

Kirjassa Björk joutuu tutustumaan evankeeliseen yhteisöön ja sen tekemään lähetystyöhön sillä ryhmään kuuluva pastori saa kirjan alussa surmansa epäselvissä olosuhteissa. Surmansa saaneen veli palkkaa Björkin tutkimaan asiaan. Samalla Björk joutuu kohtamaan uskonnollisen ääriliikkeen ilmiöitä, joita on ollut ja on vieläkin myös meillä Suomessa. Kirjassa yhtenä liikkeen vaikuttajahahmona on Hilda Andersson, jonka aseman kautta tuodaan esille myös naisten aseman ja naispappeuden vastaisia asenteita. Minulle tuo evankeelisen liikkeen olemassaolo oli uutta ja kirjan lopussa on onneksi lyhyt esitys siitä. Ääriajattelua esiintyi tosin myös virallisen kirkon piirissä. Ääriesimerkkinä siitä on kirjassa kuolleen pastorin isä.

Uskonnollisten liikkeiden lisäksi kirja esittelee tuon ajan ilmiöistä toista ääripäätä. Kieltolain aikaansaamaa pirtukauppaa ja salakapakoita. Björk ja Valkama vierailevat useissa salakapakoissa keräämässä tietoja ja kirjassa todetaan aivan oikein, ettei kieltolailla ongelmaa ratkaista. Kirjan lopussa on sanasto, jos nykylukija ei tiedä mitä varpunen kieltolain aikana tarkoitti.

Kirja kuvaa hienosti myös tuon ajan köyhyyttä ja miten se jakaantui Helsingin eri alueille. Se keskittyi erityisesti puutalokortteleihin. Työssä käyntikään ei riittänyt poistamaan köyhyyttä. Esim. Björkin lapsuusaikainen ystävä, poliisina työskentelevä Martti on kirjassa ollut pitkään kihloissa mutta häitä oli pitänyt lykätä molempien osapuolien vähävaraisuuden takia. Köyhyys ja vähävaraisuus näkyi erityisesti ruuassa. Valkama sai Björkiltä osan palkkiostaan ruokana. Vieraille tarjoiltiin usein korppuja. Vielä minunkin nuoruudessani tosin korput olivat jokapäiväistä ruokaa, joten ei se köyhyys salamana Suomesta kadonnut. Vaikka Björk on jo hyvin toimeentuleva, on hänenkin ruokavalionsa varsin yksinkertainen. Usein munia ja perunoita ja parhaimmillaankin niiden lisäksi lihapullia ja ruskeaa kastiketta, joten gourmet-aterioiden tulo koteihin sai vielä odottaa. Sellaisia tosin tarjoiltiin Björkin morsiamen Lisbetin perheessä.

Minä nautin suunnattomasti kirjan 1920-luvun tunnelmasta. Vanhasta Helsingistä, jonka keskustan katuja olen kävellyt samoilla alueilla kuin Björk. Erityisesti kuvaukset ihmisten elämästä ja arjesta asettavat myös nykyihmisen elämälle sopivan perspektiivin. Yksi kirja lause saattaa synnyttää ajatuksen siitä muutoksesta, jonka olemme kokeneet. Otan tässä vain yhden esimerkin. Björk huomaa jossain vaiheessa, ettei hän tiedä neiti Lumpeen etunimeä:

”  Björk harkitsi hetken ja sanoi sitten: - Anteeksi, jos kysyn, mutta mikä on etunimenne? Ette kirjoita sitä koskaan kirjeittenne alle.

  Neiti Lumpeen hillityille kasvoille ilmestyi pieni hymy. – Kas kun huomasitte, hän sanoi. – Se tapa on minulle tullut ministeriössä. Siellä olen ollut aina vain neiti. Etunimeni on Aurora.”

Tämä kohta kirjassa hymyilytti minua paljon enemmän kuin Björkin kysymys neiti Lummetta. Se sai minut ajattelemaan naisten asemaa ennen ja nyt ja sitä, miten paljon on vielä tehtävää. Kirjassa samanlaisia kohtia tulee jatkuvasti eteen mitä erilaisemmista asioista. Ikään kuin kirjailija olisi niitä sinne asetellut tahallaan.

Jostain syystä tämä kirja jätti minulle  hyvän mielen. Ehkä se  johtuu kirjan lopusta jossa vanha mies, jota Björk on auttanut, kutsuu häntä enkeliksi.  Björkin seurassa oleva Kaapo Härkönen kysyykin Björkitä miksi häntä kutsuttiin enkeliksi. Siihen Björk vastaa:

”Tja, sanoi Björk. – Hän taisi uskoa, että vain enkelit tekevät hyviä tekoja.”

Ehkä minä kirjan luettuani aloin uskoa, että muutkin kuin enkelit voivat tehdä hyviä tekoja.

Erinomainen dekkari voi olla paljon enemmän kuin mitä sen perinteisen lajityypillisesti ajatellaan olevan.  Tärkeät asiat voidaan nostaa esille ja ihmisten pohdittavaksi kirjallisuuslajista riippumatta. Siinä tämä kirja onnistuu erinomaisesti. Paitsi dekkari, kirja on kuvaus Karl Axel Björkin ja hänen lähipiirinsä elämästä ja tarjoa kuvan 1920-luvun helsinkiläisen elämästä ja elinolosuhteista ja köyhyydestäkin. Lisäksi se on kuvaus Helsingistä, sen alueellisista eroista ja tulevien muutosten alkuajoista. Se antaa nykyhetken lukijalle perspektiivin omaankin historiaan ja parhaimmillaan auttaa ymmärtämään myös niitä, jotka ovat vasta pääsemässä samanlaiselle kehitysuralle.