Heikki Kännö: "Kädet"

 

 

 

Heikki Kännö: ”Kädet”

Sammakko 2024

695 sivua

 

Heikki Kännön viides romaani ”Kädet” on lievästi sanottuna runsas. Sen taustalla on mm. kreikkalaista mytologiaa, filosofiaa ja taiteellisia näkemyksiä. Mutta eikö juuri näin pitäisi olla elämässä muutenkin. Vain laaja-alaisella osaamisella ja tiedolla voidaan rakentaa merkittävää uutta.  Runsaudestaan huolimatta kirjan sisällössä pysyy yllättävän hyvin mukana. Ajoittain tosin kreikkalaisen mytologian hirviön, Khimairan, mukainen kolminaisuus kirjan päähenkilöiden kokemuksissa hiukan sekoittaa, kun joutuu miettimään, onko kyse Danaesta, Mareasta vai rouva Angelista.  Sillä yhdessä nämä muodostavat myyttisen olion, jonka tietoisuus jakautuu kolmelle, eri ikäpolveen kuuluvalle henkilölle. Tämä ominaisuus siirtyy äidin kautta lapselle. Tämän enempää en juonesta kerro mutta lupaan, että kirja pakottaa ajattelemaan, ovatko havaintomme ja tietomme sittenkään todellisuuden lopullisia rajoja ja jopa sitä, olivatko Kreikan muinaiset jumalat sittenkään taruolentoja, vai vain tällä hetkellä tilapäisesti muualle muuttaneita. Kuolemaa Kännö kutsuu kirjassa syntymäksi ei-olevaksi. Se ei silloin merkitse loppua, vaan rajan ylittämistä johonkin uuteen. Toisaalta kirjan takakannessa on myös varteenotettava lainaus elämästä. Näitä ajatuksia voi sitten vertailla lukemisen edetessä.:

”…Vasta kuolema antaa merkityksen elämälle ja rakkaudelle, koska ainoastaan katoavaisuus tekee elämästämme ja rakkaudestamme ainutkertaista. Elämä on kirkkaus mutta kuolema on kirkkauden sädekehä.”

Kirjassa esiintyy lukuisa määrä todellisuudessa eläneitä henkilöitä. Heidän elämänsä olennaiset seikat ja elämän kiintopisteet, ura, kuolema, avioliitto ovat ajoitettu todellisuuden mukaisesti. Elämän sisältö on kirjailijan luomaa. Mutta kuten kirjan Ludwig Wittgenstein toteaa:

”…Jos todellisuus sisältää mahdollisuuden äitinne kaltaisen olennon olemassaololle, minun on hyväksyttävä se tosiseikkana siinä missä hyväksyn omankin olemassaoloni tosiseikkana, mutta silti se ei muuta mitään. Te olette, minä olen, maailma on. Tai sitten meitä ei ole….”

Ehkä tätä kannattaa pitääkin ohjenuorana kirjaa lukiessa, koska mieli ja aistit avoimena se antaa paljon.

Kirjan runsauden takia jokainen voi löytää siitä itseään kiinnostavia kokonaisuuksia ja juonirakenteita. Haluan itse nostaa esille erityisesti kaksi. Ensinnäkin osan, jossa kerrotaan Egon Schielestä, hänen taiteestaan ja elämästään. Kerrassaan upeita ovat jo kirjan alussa olevat kuvaukset Schielen ”Kadotettu kaupunki” teosten taustoista ja tulkinnoista. Nämä tulkinnat ja teosten kuvaukset jatkuvat pitkin kirjaa.  Teosten tulkinnat ja niiden kokeminen on tietysti aina henkilökohtainen asia mutta muiden tulkintojen kuuleminen rikastuttaa aina omaakin kokemusta. Schielen yhteydessä käsitellään myös Gustav Klimtiä ja heidän taiteittensa eroja. Suhtautuminen siihenkin on henkilökohtainen asia ja siksi asetin blogini kuvaan kirjan rinnalle Klimtin teoksen Danaesta ja kultasateesta, koska minulle Klimt on tärkeämpi taitelija, vaikka kirjan kautta Schielenkin työt avautuivat uudella tavalla. Schiele on myös osana yhdessä kirjan hienoimmista osiosta, kahden naisen tai tytön välisessä rakkaustarinassa.

Eräänä kirjan läpäisevänä kertomuksena on siis uskomattoman kaunis Danaen ja Proserpinan (Giulietta) rakkaustarina. Rakkaustarinaan liittyvät hienolla tavalla Sapfon runot.  Sapfon runot tulevat esille oikeassa yhteydessään, osana rakkaustarinaa ja ainakin minulle ne myös avautuivat uudella ja oikealla tavalla. Tänä keväänä julkaistiin (Poesia)  Judith Schalanskyn  kirja ”Kadotettujen katalogi”, jossa yksi kirjan esseistä on ”Sapfon rakkauslaulut”. Tuo essee ja Kännön kirjan tapa esitellä Sapfon runoutta antavat hienon kokonaiskuvan sekä Sapfon elämästä, että hänen runoudestaan. Tämä on se toinen osa, jota haluan korostaa.

Kirjan lopussa on todellisiin tapahtumiin perustuva kertomus loogisen empirismin erään kärkihahmon Moriz Schlick:n murhasta.  Murhan perustelut ovat tietysti kirjan juonen mukaisia mutta myös osin todellisia. Myös todellinen murhaaja Nelböck mainitaan. Minusta tarina kuitenkin suuntaa katseen natsien nousuun ja juutalaisvihan kasvuun. Se on alkusoittoa kirjan lopun tapahtumille, jotka merkitsevät Saksan liitettyä Itävallan itseensä niin kirjan kertojan kuin Ludwig Wittgensteinin pakenemista natsien tieltä. Kirjassa Wittgenstein perustelee pakenemista tavalla, jolla on yhteys myös tähän päivään.

”…Te avasitte ovenne, koska kuvittelitte, että heillä olisi teille kysymyksiä ja että teillä olisi heille vastaus. Mutta Nelböck-ihmisillä ei koskaan ole kysymyksiä, vaan heillä on pelkästään vastauksia…”

Eli Wittgenstein tarkoittaa sitä, että natsi-ideologia ajaa ihmisten yli kyselemättä ja kuuntelematta. Nykypäivään tämä liittyy, kun ajatellaan hallituksen ja ammattiliittojen suhdetta. Wittgensteinia mukaillen samanlaista tilannetta voisi nykyään kuvailla seuraavanlaisella ajatuksella:

Miksi neuvotella, kun päätökset on jo tehty.

Eihän tämä merkitse muuta kuin kaikenlaisen yhteiskunnallisen elämän yksipuolistamista ihmisten kustannuksella. Myös tällaisia ajatuksia kirja herätti. Ja hyvän kirjallisuuden merkkihän on aina myös se, että se väläyttelee reittejä oman ajatusmaailman ulkopuolelle.

Heikki Kännön kirja ”Kädet” on uskomattoman runsas, ajatuksia herättävä ja mielikuvitusta ruokkiva. Kirjan kokonaisuus rakentuu kreikkalaisesta mytologiasta, filosofiasta ja taiteesta. Näiden pohjalta Kännö tarjoaa lukijalle hänen todellisuutensa rajoja rikkovan kokonaisuuden, uskomattoman kauniin rakkaustarinan, näkemyksiä taiteen sisimmästä ja ihmiselämän kokonaisuudesta. Tämä kirja kokemus, ei pelkästään lukukokemus, joka ei häviä, kun kirjan kannet painuvat kiinni. Kiitos kirjoittajalle.