Susanna Salminen: "Oheneminen"

 

 

 

 

Susanna Salminen: ”Oheneminen”

Kustantaja: BoD – Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi 2024

140 sivua

 

 

Susanna Salmisen esikoiskirja ”Oheneminen” yllättää lukijansa monta kertaa. Vähänpä tietää se, joka alkusivujen jälkeen odottaa rakkaustarinaa tai omaishoitajan katkeraa elämäntarinaa. Käytän tässä termiä omaishoitaja, vaikka kyseessä on oikeastaan yksinhuoltaja, mutta ei Teemun maailmassa. Niidenkin ainekset kirjasta kyllä löytyvät, mutta kirja vie lukijansa johonkin paljon suurempaan. Nimittäin ihmismielen syvyyksiin ja ihmismielen muokkaaman maailman ja reaalimaailman ristiriitoihin. Näiden ristiriitojen kautta kirjassa kehittyy lukijan yllättävä tarina tai toisiaan risteävien tarinoiden kokonaisuus. Kirja on tarina Teemusta, Teemun ja Marin pojasta ja Teemun mielen muokkaamasta maailmasta. Teemun vaimokin, Mari, on mukana vain muistikuvien kautta.

Lainaan tähän alkuun Saul Bellow:ia, sillä kirja tuo hienolla konkreettisella tavalla esille ajatuksen tai tulkinnan ihmismielen toiminnasta, jollaista myös Bellow hahmotteli. Parhaassa kirjassaan ”Humboldtin lahja” Saul Bellow esitti ajatuksen, jota olen kauan kantanut sisälläni. Siinä eräs hänen hahmonsa toteaa että: ”…eläessään ihminen katselee ulospäin minästään, keskuksestaan. Kuoltuaan hän on laitamalla ja katselee sisäänpäin.”.  Bellow tarkoittaa siis sitä, että itseensä käpristyneiden ihmisten näkemys on aina rajallinen ja usein minän värittämä ja vasta astuttuaan ulkopuolelle he: ”…alkavat ymmärtää ja lopultakin saada käsityksen siitä mitä on tapahtunut.”

Edelleen Bellow:n kirjan hahmo toteaa näkemästään unesta: ”Tietysti se oli vain uni jollaisia ihminen näkee kun hänen sielunsa ei voi hyvin. Valveminäni on kaikkea muuta kuin terve.”

Myös kirjassa ”Oheneminen” unien osuus on tärkeä. Teemun painajaisuniin selvästi heijastuvat arjen vaikeudet. Eivät suoraan, vaan tietyllä tavalla vertauskuvien kautta. Monesti uniin liittyy metsä ja luonto, joka voi olla seurausta Teemun lapsuuden kokemuksista.

Bellow esittää kirjassaan edellä kerrotut näkemykset mutta ei vie teoriaansa tuon pidemmälle.  Susanna Salminen rakentaa samanlaisten ajatusten kautta uskottavan ja kiinnostavan tarinan. Ennen kaikkea tarinan, joka saa lukijan ajattelemaan ja toivottavasti myös epäilemään omaa todelliseksi kuvittelemaansa maailmaa.

En kerro kirjan juonesta paljoakaan sillä hyvän kirjan tapaan tämäkin paljastaa salaisuutensa vasta aivan lopussa. Sanon kuitenkin sen, että loppu on lohdullinen.

Kirja koostuu lyhyistä luvuista, joissa vuorottelevat Teemun muistot, nykyisyys omaishoitajana ja työelämä. Rakenne toimii hyvin. Tiedot Teemun ja Marin elämästä kasvavat vähitellen ja henkilöt ja heidän toimintansa tulevat tutuiksi. Erityisesti Marin osalta se on tärkeää, sillä suuren osan kirjasta hänen käyttäytymisensä rakentuu Teemun mielen kautta. Vaikka osa mielikuvista on kauniita, on esimerkiksi kirjan siivouskohtaus järkyttävä ja siihen voi vaikuttaa uskottomuus, josta Teemu epäilee Maria. Luultavasti tähän epäiltyyn uskottomuuteen liittyy myös kirjassa esiintyvä salaperäinen kirje, jota Teemu ei avaa ja lopulta jättää sen avaamatta. Luulen tietäväni kirjeen sisällön mutta en sitä paljasta. Lukekaa kirja, ehkä Teemu paljastaa sen teillekin.

Vaikka kirjan olennainen sisältö rakentuukin mielen muodostaman maailman ja todellisuuden välisiin suhteisiin, kirjaan rakentuu muitakin mielenkiintoisia tarinoita, joista yksi on Teemun elämä omaishoitajana. Kirjan kuvaus on kaunistelematon ja se kyllä kasvattaa ymmärtämystä omaishoitajien selviämisen vaikeuksista. Oman elämän mahdollisuudet rajoittuvat, väsymys on jatkuvaa ja aina on kiire. Omahoitajuuden kautta tulee esille myös yhteisöllisyyden merkitys. Teemulle sitä olisi tarjolla mutta hän ei osaa ottaa sitä vastaan.

Järkyttävät kokemukset voivat sekoittaa ihmisen mielen niin, ettei mieli hyväksy tapahtunutta todelliseksi.  Ihminen rakentaa itselleen vaihtoehtoisen todellisuuden ja usein tällainen harhakuvissa eläminen jää muilta huomaamatta. Useat arjen asiat, kuten esimerkiksi työelämään liittyvät, jäävät entiselleen. Muutoksen huomaaminen edellyttäisi kiinteitä ihmissuhteita ja niitä Teemu kirjassa välttelee. Minusta näiden kahden todellisuuden olemassaolo oli hätkähdyttävän todellisesti kuvattu ja herätti ajatuksia siitä missä, edes pienissä asioissa meistä jokainen luo tuollaisen toisen todellisuuden ja miten sen voisi huomata.

Mielen maailmansa ylläpitämisessä ihminen tukeutuu helposti arjen rutiineihin. Ne eivät edellytä suurta poikkeamista vanhoista toimintamalleista eivätkä aiheuta ristiriitaa reaalimaailman kanssa. Teemun osalta tällaisia ovat arjen tehtävät, lapsen hoitaminen, päiväkoti, siivous ja myös retket paikoissa, joihin liittyy muistoja. Kirjassa tämä rutiineihin kiinnittyminen on kuvattu hienosti. Sanoisin jopa uskottavasti.

 Kirjassa oli hieno kuvaus flow-tilasta, jonka Teemu kokee luennoidessaan asiakkaille. Tämä kuvaus oli niin todellista. Olen kokenut samanlaisen tilan useita kertoja omilla luennoillani. Välillä on tullut tunne, että seison itse vieressä, kun tutunoloinen kaveri luennoi tekstiäni. Upea kokemus niin minulle kuin Teemullekin.

Kiinnitin huomiota myös kirjan lopussa olevaan termien jonoon. Kyllä ne kaikki ovat tuttuja mutta normaaliin kieleen tottuneena tekee mieli kysyä tarkoittavatko ne mitään. Eikö asioita voi sanoa muutenkin, vai olenko ajastani jäljessä. Epäilen kyllä, että tekijä on rakentanut tämän jonon tahallaan meidän lukijoiden päiviteltäväksi tai kuvaamaan Teemun fakkiutumista työnsä sanastoon:

Kaikki muuttuu, ympäristön rajapinnat liikkuvat, toiminnan painopisteet tarkentuvat. Tehdään priorisointeja, ennakoidaan riskejä, allokoidaan resurssit uudelleen. Päivitetään speksit, implementoidaan, varmistetaan nopeat tulokset sekä jatkuvuus.

Toisaalta meistä itse kukin koristelee yksinkertaisenkin sanonnan niin, että tärkeä sisältö hämärtyy, joten siksi sanon yksinkertaisesti: pidin tästä kirjasta.

Susanna Salmisen ”Oheneminen” on tärkeä kirja. Se tarttuu aiheeseen, jota näin ansiokkaasti tuskin koskaan on kaunokirjallisuudessa käsitelty. Eli mielen luoman todellisuuden ja reaalimaailman suhteisiin. Minusta kirja panee meistä jokaisen ajattelemaan ja pohtimaan, olemme me luoneet itsellemme vastaavanlaisia vaihtoehtoisia todellisuuksia ja miten ne voivat vaikuttaa elämäämme. Kirja on tämän lisäksi paljon muutakin ja pitää jännitteen ja lukijan mielenkiinnon yllä loppuun saakka. Parhaimmillaan kirja antaa uudenlaisia näkökulmia todellisuuden tunnistamiseen ja jopa toisten ymmärtämiseen.

Tommi Kinnunen: "Kaarna"

 

 

 

 

Tommi Kinnunen: ”Kaarna”

WSOY 2024

205 sivua

 

Tommi Kinnusen ”Kaarna”, on upea monitahoinen romaani, jossa yhdistyvät niin sotien katkerat kokemukset, kaupunkilaistumiseen ja maaltamuuttoon liittyvät ongelmat kuin suomalaisten  suhde luontoon. Näitä kaikkia käsitellään uudenlaisella tavalla ja tuodaan esille näkökulmia, joista ei ole puhuttu tai joista on tietoisesti vaiettu.

Sotakokemuksien vaikutuksista miehiin ja niiden aiheuttamista hermostollisista vaikutuksista, väkivaltaisuudesta ja unettomuudesta on viime vuosina kyllä avoimesti puhuttu mutta ilmeisen tietoisesti vaiettu niiden vaikutuksista naisiin. Useat naiset olivat sodan aikaan tehtävissä, jossa he kokivat ja näkivät sodan raakuudet ja kauhut esim. lääkintähenkilöstönä, rintama-alueen takana toimivina lottina ja erilaisina tukihenkilöinä.  Kirjassa aiheeseen tartutaan kuvailemalla raja-alueen partisaanihyökkäystä ja naisten kohtelua sen yhteydessä. Kirjassa aiheeseen puututaan partisaanien väkivallan uhriksi joutuneen ja pakenemaan päässeen Lainan suulla:

”Miehet puhuvat sodasta omanaan, miesten sotana, ja niille pahuuden mittareina on kaatuminen tai silpoutuminen. Naisten sodasta ei puhuta, eikä heidän pelostaan, ei pommituksista, ei nälkään tai sairauksiin kuolleista vastasyntyneistä vauvoista – saati sitten pahemmista. Ikään kuin sota olisi tapahtunut vain niille, jotka saivat turvakseen kiväärin.

…

…Sodassa kaatuneet miehet on kerätty sankarihautoihin, joille seurakunta pystytti kivet, mutta naisille ei niissä ole sijaa. Kaikkia ei edes etsitty haudattavaksi. Siihen, mita rajakylien asukkaille oli tapahtunut, viitattiin vain lyhyin sivulausein. Puhuttiin mieluummin kunniasta kuin häpeästä.”

Lainalla sotakokemuksien traumat tuhoavat koko tulevaisuuden, oman elämän, suhteet aviomieheen ja lapsiin. Ne ulottuvat myös lapsien omiin kokemuksiin ja elämään. Nämä asiat kirjassa on kuvattu raadollisen paljaasti ja Lainan osalta myös ymmärtävästi.

Lainan ”lasten” (en selitä lainausmerkkejä enempää)kirja esittelee paitsi sotatraumojen vaikutusten jatkumista eteenpäin myös sitä,  kuinka maaltamuutto ja omasta syntymäkodista vieraantuminen katkaisee ihmisiltä juuret ja oman menneisyyden  arvokkaimmat muistot. Lapsista Martti on jäänyt synnyinseudulleen ja kaksostytöt muuttaneet etelään. Osin Lainan vaatimuksesta, koska omien kokemuksiensa takia hän halusi tyttäret suojaan ja pois rajaseudulta. Lasten yhteinen vierailukäynti vanhassa yhteisessä kotitalossa kuvaa tätä vieraantumista hienosti. Katkeraa, paljastavaa mutta valitettavan laajasti myös yleistettävää tekstiä.

Kolmas tärkeä asia, jonka haluan nostaa esille, on meidän suomalaisten luontosuhde. Metsä ja luonto yleensäkin on kirjassa tärkeässä osassa mutta Lainan oivallus partisaaninen väkivallan aikana, hänen maatessaan maassa, on tärkeä:

”Samalla hetkellä hän ymmärtää, ettei Jumalaa ole olemassa sellaisena kuin isä ja äiti ovat uskoneet. Jumala  ei ole pilvenlongalla istuva, ihmisten syntejä tarkkaileva harmaapäinen ukki, vaan tämä maan päällä ja alla kihisevä kasvien ja juurien ja sienien ja kovakuoriaisten verkosto, jossa kaikki on yhteydessä toisiinsa. Ihmiset ovat vain ymmärtäneet kaiken väärin ja selittäneet monimutkaisen ajatuksen itsensä kuvaksi, vaikka he kaikki ovat yhtä kudosta, puolukankukat, aihkimännyt ja he ihmiset itse,”

Näin ymmärretyn jumaluuden ei ole tarkoitus palvella ihmistä, vaan elollisen kokonaisuutta ja tämä ajatus tuntuu oikealta ja viisaalta.

Tommi Kinnusen teos ”Kaarna” on hienosti kirjoitettu tärkeä kirja. Se tuo esille tärkeitä asioita ja kansallisen kokemuksen piiriin kuuluvia seikkoja, joista ei ole puhuttu tai joista on tarkoituksellisesti vaiettu. Näitä ovat mm.  naisten omista sotakokemuksistaan saamat traumat, jotka ovat vaikuttaneet heidän ja myös heidän lastensa elämään. Näitä asioita käsitellään paljastavasti mutta ymmärtävästi.  Kirja esittelee myös syitä omien perinteiden ja juurin katkeamiseen lapsuusiän katkerien kokemusten takia. Suomalaisten luontosuhteelle kirja tarjoaa mielenkiintoisen tulkinnan. Kirjan on osittain rakennettu hieman poikkeavalla tavalla. Osa tapahtumista kuvataan onnistuneesti lopusta alkuun ja se antaa kirjalle omanlaisensa jännitteen. Tommi Kinnusta parhaimmillaan.