Karl Ove Knausgård: "Yökoulu"

 

 

 

 

Karl Ove Knausgård: ”Yökoulu” (Aamutähti-sarjan neljäs itsenäinen osa)

Like 2026

505 sivua

Norjankielinen alkuteos ”Nattskolen”  (2023)

Suomentaja Jonna Joskitt-Pöyry

 

Knausgårdin Aaamutähti sarjaan tulee kirjailijan mukaan seitsemän osaa joista ”Yökoulu” on neljäs. Kaikki osat ovat itsenäisiä kokonaisuuksia, joten ne voi lukea haluamallaan tavalla. Yksityistä teemaa olennaisempi on niiden tapa tarinoiden kautta lähestyä yleisempiä ihmisyyteen ja olemassaoloon liittyviä kysymyksiä. Neljäs osa tarjoa mielenkiintoisia ja syvällisiä pohdintoja taiteen, erityisesti valokuvastaiteen mutta myös kirjallisuuden tekemisestä ja sisällöstä.

En yleensä jätä aloittamieni kirjojen lukemista kesken mutta tämän teoksen osalta lopettaminen oli lähellä. Syynä oli päähenkilö. Harvoin olen tavannut kirjoissa niin narsistista ja ympärillään olevia ihmisiä itsekkäästi kohtelevaa päähenkilöä. Hän lyhyesti sanottuna paha ja erityisesti tavalla, joka koskee henkisesti.  Onneksi Knausgård osaa kuitenkin kirjoittaa niin kiinnostavasti ja koukuttavasti, että halu jatkaa voitti ja kirjan loputtua voin sanoa, että se kannatti. Vaikka ei tämä Knausgårdin kirja kuitenkaan ole mikään hyvän mielen romaani.

Kirjassa seurataan norjalaisen Kristianin elämää vähän yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Kirjan alussa Kristian on 20-vuotias Lontooseen valokuvausta opiskelemaan päässyt nuori ja kirjan lopussa vähän yli 20 vuotta myöhemmin maailmankuulu taiteilija. Hänen ympärilleen Knausgård rakentaa omanlaisensa faustilaisen tarinan. Tulkitsen tuota tarinaa kuitenkin niin että, alkuperäisestä Faustista poiketen, Mefistoles Knausgårdin luomana hahmona esiintyy vain ohjaavana voimana, sillä Kristianin oma luonne, asenne ja elämäntapa, jotka hänen itsensä mielestä ovat taiteen luomisen edellytys jo ohjaavat Kristianin Mefistoleen haluamaan suuntaan. Nämä sisäiset piirteet näkyvät muiden halveksimisena, itsekkyytenä ja eritäytymisenä ja mm. täydellisenä irtautumisena suvusta ja perheestä. Kristian menestyy taitelijana ja tuhoaa läheisiään mutta myös Knausgårdin tarinassa maksun aika koittaa. Ja kuten aina, kun käydään kauppaa Saatanan lähettiläiden kanssa, vaikka sen käynnistäjänä olisikin oma sisin olemus, maksuksi kelpaa vain kaikkein arvokkain. Eikä se kirjassa ole kuolema. Kuolema on helpotus. Minusta tällaista tulkintaa kannattaisi soveltaa myös nykyisen yhteiskuntamme näkyviin ilmiöihin, tosin myös tulkitsemalla Mefistoles vähän vapaammin Pahaksi. Minusta kirjaa voisi hyvin kuvata myös pahuuden kuvauksena. Sellaisen pahuuden, joka ei ole suoraa väkivaltaa, vaan henkistä vaikuttamista ja sitähän meidän arkemme ja maailmamme on täynnä. Esimerkkinä mm. Epsteinin tapaus, joka myös osoittaa kuinka tietynlainen pahuus löytää myös kannattajansa ja tukijansa valtaeliitin piiristä. Onneksi myös pahuuden kulissit saattavat romahtaa, kuten käy Knausgårdin kirjassakin, mutta valitettavasti niitä riittää.

Faustilaisen pohjavireen rinnalla kulkevat mielenkiintoiset kuvaukset valokuvataiteen kehityksestä ja taulujen sisällöllisestä tulkinnasta ja hieno kuvaus Kristianin kehittymisestä taiteilijana. Kristianin elinympäristöön kuuluu myös muiden alojen taiteilijoita, joten kuvaukset mm. näyttämötaiteesta ovat vaikuttavia. Erityisen hieno on kuvaus Shakespearen ajan kirjallisuudesta niin Shakespearesta kuin Cristopher Marlowestakin. Kirjassa on yksi hienoimmista Hamletin tulkinnoista mitä olen lukenut.

Karl Ove Knausgårdin ”Yökoulu” on kirja, joka herättää ristiriitaisia tunteita. Knausgård kirjoittaa hyvin ja koukuttavasti mutta välillä niin ahdistavasti, että lukiessa teki mieli haudata teos metrin verran maan alle. Siitä huolimatta lukeminen kannattaa. Kirja herättelee ajattelemaan pahuutta ja sen ilmenemismuotoja ja tarjoaa hienon kuvauksen taiteen tekemisestä, valokuvataiteen historiasta ja tulkintoja kirjallisuuden merkkiteoksista mm. Hamletista. Kokekaa kirja itse.