Merete Mazzarella: Sielun pimeä puoli

 

Merete Mazzarella: ”Sielun pimeä puoli”

Kustannusosakeyhtiö Tammi 2014

245 sivua

Suonentanut Raija Rintamäki

Merete Mazzarellan  kirja ”Sielun pimeä puoli”  kertoo Mary Shelleystä, ”Frankensteinin”  kirjoittajasta, itse  kirjasta ja Mary Shelleyn  aviopuolisosta   P.B. Shelleystä  ja myös lordi Byronista.  Kirja  on varsin  mielenkiintoinen  myös  heidän  elämänkerrallisten tietojensa  osalta. Kirjan tärkeä anti  on kuitenkin  Mary Shelleyn elämän esittelyssä  ja sitä  kautta syvällinen  hänen teoksensa ”Frankenstein” taustojen esittely  ja  kirjan  sisällön  pohtiminen  tavalla, joka  ainakin  minut  pani  lukemaan teoksen  uudelleen. Merete Mazzarellan  kirjoitustyyli on sillä tavalla  pohtiva, että se ottaa mukaansa. Ajatuksia  tarjotaan, eikä syötetä ja lukijalle  annetaan tilaa.

Mary Shelleyn  kirja ”Frankenstein”  ilmestyi  201  vuotta  sitten, 1818. Siitä  on  muodostunut oman tyylilajinsa  klassikko, josta tehdään  jatkuvasti  uusia  tulkintoja, sarjakuvia  ja elokuvia. Kuitenkaan  esimerkiksi  Henrik Shück:n laajassa  kymmenosaisessa  kirjasarjassa ”Yleinen kirjallisuuden historia” (WSOY 1961) Mary  mainitaan  vain Shelleyn vaimona, eikä  kirjaa ”Frankenstein”  mainita ollenkaan.  Mary Shelleytä  tai ”Frankensteinia” ei  mainita  myöskään  Vappu Roos:n  kirjassa ”Suuri maailmankirjallisuus” (WSOY 1949). En  mene  arvailemaan  johtuuko  tämä  siitä, että  tekijä  on ollut  nainen,  vai  siitä, että kyseessä on kauhuromaaniksi  aikanaan  luokiteltu  teos. Kapeakatseisuudesta  se  ainakin  johtuu. Kun  lukee  Merete Mazzarellan  teoksen, ehkä  huomaa, että  kyseessä  onkin teos,  joka  sisältää  paljon  muutakin kuin  kauhulla  mässäilyä. Jos  kirja  pysyy  elinkykyisenä  yli  kaksisataa  vuotta, on se eittämättä suurta maailmankirjallisuutta, luokitellaan se  mihin genreen  tahansa.

Mary Shelleyn elämänkerrallinen  osuus  on mielenkiintoinen, kun sitä  tässä  teoksessa  katsotaan  myös ”Frankenstein”-teoksen  näkökulmasta, eli  siitä,  miten  hänen  elämänsä  vaiheet  ja ennen  kaikkea  vuorovaikutus  ystäviin  ja  perheeseen  on  antanut  vaikutteita  teoksen  sisältöön. Ainakin  yhtä  mielenkiintoista  on se, kuinka  teos  antaa  uudenlaisen  näkökulman  myös P.B. Shelleyhin  ja  lordi  Byroniin.  Se ei  välttämättä  ole  yhtä siloteltu  kuin  miehisissä elämänkerroissa  mutta  uskoisin sen  olevan  aidompi.

Mary Shelley  aloitti  teoksen  kirjoittamisen  19-vuotiaana  ja Merete Mazzarella  kertoo  kirjassa, että  hän  haluaa   vastata,  perusteellisemmin  kuin Mary  Shelley  itse,  kysymykseen. ”miten  ihmeessä  hänenlaisensa nuori  nainen saattoi  keksiä niin  vastenmielisen  idean  ja kehitellä  sitä  edelleen?”

Tämän  ohella  kirja  käsittelee  paljon tärkeämpiäkin  kysymyksiä. Frankensteinhan  pyrkii  viemään  tiedettä  eteenpäin  ja   Mazzarella  esittääkin  kysymyksen:

”Onko tieto sinänsä, tieto tiedon itsensä vuoksi, aina neutraalia – ei siis hyvää eikä pahaa? Voiko vain tiedon sovellus olla pahasta? Voidaanko ylipäätään ajatella, että on mahdollista  löytää vaarallista tietoa, jota ei sitten ikinä sovellettaisi? Eikö tekniseen kehitykseen sisälly aina arvaamattomien seurausten  vaara?”

Kysymys tiedosta onkin  näitä  ihmiskunnan  peruskysymyksiä.  Johtuihan karkottaminen Paratiisistakin siitä, että  ihmiset  söivät  hyvän  ja  pahan tiedon  puusta. Raamatullinen näkemys  paljastuu  tuosta. Mazzarella  päätyy  kirjassaan siihen  käsitykseen, että Mary Shelley  olisi  ollut  montaingelaisella  linjalla:

”Hänen mukaansa tiedonhalun ei tarvitse edes olla puhtaasti egoistista, vaan se voi olla myös lahja tuleville sukupolville: ”Minä luotaan ja kokeilen lakkaamatta sellaistakin, minkä ratkaisemiseen voimani eivät riitä, vaivatessani ja alustaessani uutta  asiaa, leipoessani ja lämmittäessäni sitä, avaan seuraajalleni mahdollisuuden nauttia siitä  kaikessa rauhassa, teen hänelle taipuisammaksi  ja helpommaksi käsitellä.””

Mazzarella esittää  myös  kysymyksen  biotekniikan  ja geenitekniikan  moraalista  ja myös ehkäpä tärkeimmän  kysymyksen, joka  johtaa  suoraan Frankenstein-teokseen:

”Mitä  merkitsee, jos ihmisten kloonaaminen sallitaan eikä yksilö enää olekaan ainutlaatuinen ja korvaamaton?

Ja ennen muuta kysymyksistä tärkein, se johon kaikki edelliset  kysymykset  johtavat: mitä ihmisyys oikein on?

Vastaus on kaikkea muuta kuin selvä. Selvää ei ole varsinkaan, että  ihminen olisi aina myös ihmismäinen.

Nykyään tämä on luultavasti vähemmän selvää kuin milloinkaan aikaisemmin.”

Merete Mazzarella  purkaa näitä  kysymyksiä niin, että Frankenstein-tarina  etenee rinnakkain Mary:n oman  elämäntarinan  kanssa. Tämä  toimii  hyvin  ja  tavallaan tietyt ongelmat eivät  jää silloin  tarinaan, vaan  ne  liittyvät  todelliseen  elämään. Tärkeä  asia  on, ettei Merete  Mazzarella  kutsu Fankensteinin  luomusta  hirviöksi  vaan Olennoksi.  Tämä antaa  mahdollisuuden tulkinnalle, että  hirviömäisyydet eivät ole synnynnäisiä  vaan  kehittyvät  olosuhteiden  ja  kohtelun  seurauksena. Olento ei siis itsessään  ole syyllinen.

”Jos Olennosta tulee hirviö, syynä on se, että  häntä pidetään hirviönä.

Ja se, että hän alkaa yhä vahvemmin itsekin pitää  itseään hirviönä.”

…

”Jos ihmistä  kohtelee huonosti, hänestä tulee  paha.” (Percy Shelley)

Kyllähän meidän tämä  pitäisi  tietää,  mutta  eri  asia on osaammeko toimia tämän mukaisesti. Asia tärkeys  korostuu  nyt  pakolaisuuden  ja kasvaneen rotuvihan aikana.

Elokuvien  ja  erityisesti sarjakuvien  perusteella useilla  ihmisillä  on  käsitys  siitä, että Frankenstein  olisi hirviön nimi. Victor Frankenstein  on  olennon  luonut  tiedemies, eikä  hänkään  hullu,  vaan  ennemminkin  luomuksestaan  pelästynyt  tiedemies  ja  juuri tuo  pelästyminen  ja Olennon heitteillejättö  luo  pohjan se myöhemmälle hirviömäiselle kehitykselle. Kirjan  mainiota  antia  ovat arviot Frankenstein elokuvista  ja  näytelmistä  sekä  siitä,  miten  kirjan  sanomaa on  niissä  tulkittu.  Tämä  pätkää  näyttää  miten  kirjan  perussanoma  on  useissa  kaupallisissa  tuotteissa (elokuvat ja  sarjakuvat) häivytetty  kauhuefektien alle. Näiden kauttahan ihmisten käsitys Frankenstein-teemasta on  pääosin muodostunut. Useissa  näytelmissä  sen sijaan  syvennetään Mary Shelleyn  ihmisyys-teemaa.

Kirjassa  viitataan  myös käsityksiin, kuinka ihmistä  muokkaamalla  voitaisiin  luoda  superrotu  tai  superihminen:

”Jotkut ounastelevat jo painajaisskenaariota, jonka mukaan uusi superälykäs eliitti pystyy täysin häikäilemättä sortamaan massoja tai halutessaan peräti tuhoamaan heidät.

Onko tällainen tulevaisuus todennäköinen?

Ei.

Mutta onko se mahdoton?

H.G.Wellsin vastaus kuului: Tiedemiehen ei koskaan pitäisi käyttää sanaa ”mahdoton”. Heidän ei  pidä kurkottaa ”varsin epätodennäköistä” pidemmälle.””

En tiedä  lohduttaako tämä  vastaus. Ainakin se antaa ajattelemisen aihetta.

Robottien  ja androidien  inhimillisyys ja ihmismäisyys  on teema joka myös  suoraan  liittyy Frankensteiniin. Mazzarella  pohtii  sitä Philip K. Dickin  scifiromaanin ”Palkkionmetsästäjä” kautta. Kirjan  mukaan androidit  ovat  ihmismäisiä  mutta  niiltä  puuttuu  empatiaa. Loppujen  lopuksi  tämäkään ei  sitten  pidä  paikkaansa.  Tässäkin  on ongelma, jonka  ratkaisu  on  meillä  edessä ja  joka  nousee  esille  jo ”Frankenstein”  kirjassa.  Ajan myötä  ja tieteen  ja tekniikan  kehittyessä  ongelmat  näyttävät  erilaisilta  mutta  peruskysymykset  pysyvät  samoina.

Mazzarellan  mukaan  Shelleyn Olento  on  kuitenkin  inhimillisempi  kuin  yksikään androidi.  Paitsi  yhdessä mutta  ratkaisevassa suhteessa. Olennon  ulkonäkö  on häntä  vastaa. Mazzarellan  mukaan  Frankenstein  kirjaa ei  pitäisi  koskaan  kuvittaa.

”Toisaalta näemme hänet muiden  romaanihenkilöiden  silmin vastenmielisenä, toisaalta saamme kuulla hänen oman kertomuksensa ja unohtaa pitkäksi aikaa kokonaan hänen ulkonäkönsä, voimme  eläytyä häneen, kenties  myös samaistua  häneen.”

Ulkonäkö osaltaan estää Olentoa pääsemästä ihmisten  kanssa  kosketuksiin  ja tavallaan  ihmistymästä,  jolloin  hänestä  kehittyy  hirviömäinen  Olento. Tämä  on kirjan  olennaisia  jännitteitä  ja  hienouksia.

Mazzarellaan  esittämät  kysymykset ”Frankenstein”-teoksen  taustalta  ovat  ihmisyyteen  liittyviä  peruskysymyksiä,  jotka  tulevat  uudenlaisina  vastaan  jatkuvasti. Ihmisen aivotoimintaan  voidaan  vaikuttaa  sähköisesti  ja  kemiallisesti. Sotilaille  syötetään  kemikaaleja, jotka  lisäävät kestävyyttä  ja  poistavat  estoja. Tekevät  heistä  parempia  tappajia.  Poistetaanko  heistä  näillä  keinoin  ihmisyyttä – muutetaan  koneiksi. Nämä  ovat  kysymyksiä,  joita  kirja  johdattaa  ajattelemaan. Ei kirja anna  vastauksia,  mutta kysymysten  herättäminen onkin se  olennainen  askel  eteenpäin.

Kirjan loppuosa  on  Mary Shelleyn  ja  hänen  läheistensä elämänkertaa. Kaiken  muun  ohella  kirja  antaa erinomaisen  kuvan  Mary  Shelleyn  ja  hänen  läheistensä  elämästä.  Kirjassa  on onnistuttu  hienolla  tavalla  yhdistämään ”Frankenstein”-teoksen syvällinen  analyysi  ja sen  tekijän  elämä.

Tämän  kirjan  lukemisen  jälkeen  sanoisin, että  lukekaa  ensin ”Frankenstein”  ja sitten Merete Mazzarellan ”Sielun pimeä puoli”.  Sen  jälkeen  luette ”Frankensteinin”  ihan  uusin  silmin.