Pekka Arppe: "Timanttinapsut"

 

Pekka Arppe: ”Timanttinapsut”

Pekka Arppe ja Stresa Kustannus osk. 2018

287 sivua

Heti  kirjan  alussa  tuli  mieleen toive, ettei  kukaan tosirikollinen lukisi  tätä  kirjaa. Niin todentuntuinen  ja uskottava  kirjan  alku  on. Samalla se  paljastaa yhden  olennaisen  asian, jota emme  oikeastaan  koskaan  hoksaa.  Kuvittelemme, että rikollisuuteen  liittyy  jotain selvästi  poikkeavaa,  kun se  todellisuudessa toimii huomaamattomana  osana  normaalia  elämää. Kirjan tarina on  koko ajan  hyvin toden tuntuinen. Kirjan tapahtumat on mietitty tarkkaan  niin, että vaikka ne eivät  olekaan todellisia,  niin kuitenkin  mahdollisia. Kirjan tapahtumapaikat ovat aitoja ja kotoisen tuttuja.

Alun jälkeen ajattelin, että tässä on uusi persoonallinen  dekkari  mutta  pahastipa erehdyin. Kirja  on paljon  muutakin ja antaa paljon enemmän ja pysyvämmän lukukokemuksen. Kirja  on ennen kaikkea päähenkilönsä  elämäntarina. Persoonallisesta  näkökulmasta  kerrottu  tarina, joka  kulkee  Ekin  mukana Lapin matkailubisnekseen, Ruotsin asfalttihommiin, käytettyjen  autojen  lailliseen  ja  laittomaan  kauppaan ja suomalais-virolais-venäläisen  rikollisuuden  sisäpiiriin  ja sitä kautta  tietysti  myös  huumekauppaan.  Tärkeää  on, ettei  tarinassa syyllistytä juurikaan turhaan  liioitteluun.  Ihmiset  pysyvät uskottavina, eikä siinä  ole  jännityskirjoille  tyypillisiä  superihmisiä. 

Yksi  kirjan persoonallisia  piirteitä on se, ettei  päähenkilö Eki  ole  elämässään  mikään  onnenpekka.  Hän  suunnittelee  kyllä  kaiken  kunnolla  mutta  jotain  menee aina  pieleen. Eki kuitenkin selviytyy, mutta suuri onnistuminen  jää  odottamaan. Eki  on rikoskumppaneihinsakin  verrattuna  kuin  Aku Ankka  Hannu  Hanhen  rinnalla. Ekihän ne rikoksista tarjotut  kakut  käy  aina istumassa.

Rikostarinoita  tärkeämpää kirjassa on kuitenkin Ekin tarina. Eki on syntyneistä kaksosista Eerosta ja  Ekistä  aina se  laitimmainen. Tämä seuraa Ekiä  läpi  elämän ja  oikeastaan  hän ajautuukin rikollisuuden  piiriin, itse  sitä  erityisemmin  haluamatta. Ekin  naissuhteetkin päättyvät  onnettomasti, useimmiten  hänestä  itsestään  riippumattomista  syistä. Rikollisuransa  aikana Eki  jää velkaa  rikollisille  ja kirjan  olennainen osa  onkin  tarinaa, joissa Eki  yrittää  hoitaa  velkansa  ja päästä  aloittamaan  alusta. Tästä  pyrkimyksestä alkaa vaiherikas,  jännittävä  ja  omaperäinen  tarina. En avaa tarinaa tämän enempää, sillä se on itse koettava ja se kyllä kannattaa.

Ekin tarinan  lisäksi  nautittavaa antia  kirjassa  ovat  siinä esiintyvät  henkilöhahmot. Näistä pitää   mainita  erityisesti  ”sotahullu”  Vili, joka  aluksi  oli  suunniteltu  uhri,  mutta  josta  tulikin  ystävä.  Vilissä  ovat kaikki perinteisen suomalaisuuden  kliseet  muuttuneet  fyysisiksi. Kerrassaan  herkullinen  tyyppi,  joka  toivottavasti  hauskuudessaan  herättää  meistä  itse kunkin  ajattelemaan  myös omia ennakkoluulojaan. Vili on menneisyydessä elävä,  äkkipikainen, ennakkoluuloinen ja oman  käden oikeuteen luottava,  mutta ystävänä ehdoton. Ei häntä voi vioista  huolimatta olla sympatisoimatta ja  hänen toilailunsa ja kostoretkensä tulee kuitattua ymmärtävällä hymähtelyllä.  Hänen ja Ekin yhteinen matka  on ystävyyden  kaunis joutsenlaulu ja tämän kirjan helmiä. Vilissä ja  kirjassa muutenkin,   on  kauttaaltaan  salakavalaa  huumoria,  jonka  huomaa  sitten  vasta  aikojen  ja  matkojen  päästä. Silloinhan  ne  hymyilyttävätkin  parhaiten. Ja joskus ne  saavat hymyilemään itsellekin.

Kirjan loppuosassa Eki pääsee  irtautumaan  veloistaan ja pakenee  Portugaliin nuoruuden rakastettunsa luo. Kaunis päätös ja  tarinan Eki on sen arvoinen.

Kirjan  lopussa  on vielä upea, kaunis  ja lempeä kohtaus.  Saimi Laaksonen  oli Ekin  viimeisen  luottokorttihuijauksen  uhri  ja niiden rahojen  avulla  Eki  pääsi  kiinni uuteen elämää. Alkuun  päästyään  hän  lähettää  kirjeessä rahat  takaisin Saimille. Saimi soittaa välittömästi  poliisille:

”- Kuulkaas mitä tässä kirjeessä sanotaan! Kiitän Teitä rouva Laaksonen omavaltaisesta vipistä. Koska olen saanut elämäni ensimmäistä  kertaa  järjestykseen ja koska Teillä ei ole mitään syytä kärsiä, palautan lainaamani summan takaisin. Pistin vielä parisataa euroa ylimääräistä, sillä pelargonioiden tuoksu verannallanne oli juuri sen arvoista. Laitoin myös näitä kukkakuvia mukaan, koska aitoja en pysty täältä Teille lähettämään. Hyvää joulua, toivoo Timanttinapsujen keräilijä. Näin tässä seisoo! Voi hyvänen aika sentään! Kuulemiin!

Saimi sulkee puhelimen ja istahtaa eteisen jakkaralle. Sitten vanhus aukaisee rispaantuneen puhelinmuistion ja alkaa soittokierroksen kaikille tutuilleen.”

Tässä pätkässä on sitä piilotettua huumoria  ja  lempeyttä, jolla  kirjassa ihmisiä  katsotaan. Vioistaan ja  puutteistaan  huolimatta  ihmiset  ovat ihmisiä ja omalla  tavallaan  arvokkaita.

Valitettavasti kirjan sisältö ei avaudu sen  nimestä. Vaikka  kirjan  lukeneelle käsite ”Timanttinapsu” on selvä, on se  ulkopuoliselle  outo ja kirjaan  voi jäädä  tarttumatta. Napsuilla tarkoitetaan  luottokorttihuijauksen  kohteita. Ehdokkaat  luokitellaan  yhdestä  kolmen tähden  napsuiksi  ja timanttinapsu on sitten  helpoin ja  arvokkain  kohde. 

Tämä on kuitenkin tarttumisen arvoinen hieno  kirja. Sen  voi lukea erinomaisena ja persoonallisena dekkarina  mutta  paljon enemmän kirjasta saa, kun antaa tilaa Ekin tarinalle  ja  kirjan  henkilöille. Nautinnollinen lukukokemus.