Heidi Köngäs: "Mirjami"

 

Heidi Köngäs: ”Mirjami”

OTAVA 2019

348 sivua

Ihan alkuun toteamus  siitä, että  haluan tässä  välttää liiallisia  juonipaljastuksia, sillä  kirja  on  niin  hyvä, että se  pitää  kokea  itse - täysimääräisesti.  Sandran ja hänen tyttäriensä,  Annikin, Mirjamin  ja Soilin, tarinoissa  olisi  paljonkin  kerrottavaa, mutta  niin  on  luettavaakin ja  se  kannattaa.

Heidi Köngäksen  kirja ”Mirjami”  on syksyn tärkeimpiä  kirjoja. Se ei  ole  tärkeä  pelkästään siksi, että se  kertoo edellisestä ”Sandra” kirjasta  tutun  perheen  tarina, tai  siksi, että se  kertoo Mirjamin  koskettavan  rakkaustarinan. Se  tärkeä  koska  se  kertoo  talvi- ja  jatkosodan ajan elämästä, ajatuksista  ja tunnelmista  tavallisten  ihmisten  näkökulmasta. Se  kertoo  tuosta  ajasta  myös  nuorten, erityisesti  naisten   ja  lasten  näkökulmasta. Eli juuri niiden, joista liian  monen  elämän sota  pilasi  tai kokonaan tuhosi. Heidi Köngäs  kertoo  asiat aidosti ja korostamatta, osana  ihmisten  elämää. Vielä liian  harvoin sotaa  käsitellään  tästä  näkökulmasta, vaikka sotamenestyskin  on usein  kiinni siitä, millaisen  tuen  kotirintama tarjoaa ja  uhraukset  siellä voivat  olla sanoinkuvaamattoman  raskaita.

Kirjassa Mäntän ensimmäinen  pommitus  tuhoineen  tuo  pelon  ja  kuoleman  ihmisten  mieleen.  Sodasta  tulee  konkreettista, eikä se  ole enää  vain säännöstelyä  ja  sanomalehtien  ja radion  uutisia. Mielialan  muutos  näkyy  myöhemmin  jatkosodan  aikana  Mirjamin  ajatuksissa:

”En lähde muiden  kanssa aamiaistunnille, on niin lohduton olo. Kävelen Virtasalmen sillalle ja katselen sen alta laskevaa  vettä. Mikä järjetön sota. Mikä järjetön uhri. Eivät ihmiset enää tätä sotaa halua eivätkä jaksa. Jotkut herrat päättävät ja puhuvat Isänmaasta, mutta suurimmalle osalle riittäisivät ihan ne omat yksityiset taistelut työn ja toimeentulon kanssa. Mutta näitä ajatuksia ei sovi puhua  ääneen, syytetään  isänmaan petturiksi  ja ties miksi.”

Kirja  jatkaa Heidi Köngäksen  edellisen  kirjan ”Sandran”  tarinaa aluksi  kymmenen  ja alun  jälkeen  kahdenkymmenen  vuoden  jälkeen. Kirja  on täysin  itsenäinen  teos  mutta ”Sandran”  lukeminen  antaa  historiallista  perspektiiviä  niin  perheen  kuin  yhteiskunnankin  olosuhteille.

Kirjan alussa Sandran  perheen kotitalo  huutokaupataan ”vapaaehtoisella”  huutokaupalla,  vaikka  käytännössä  kyse  on pakkohuutokaupasta. Perhe on saanut  tontin kylän laidalta, ilmeisesti  köyhille tai  muuten  syrjityille  kaavoitetulta asuinalueelta. Suolla  olevien  kurkien  perusteella  taloa  aletaan  kutsua  Kurki taloksi. Pitkälti Sandran  huolenpidon  ansiosta  talosta  tulee  perheen  elämän  keskus, jonne  myös Helsingissä  asuvat  lapset  tulevat  perheineen  suojaan  sotaa  ja Helsingin  pommituksia.  Perheen  vanhin tytär  toteaakin:

”Sisar luulee muuttavansa, mutta minä tiedän ettei Kurjesta pääse koskaan pois. Se on aina meissä niin kuin isä ja äiti ovat aina meissä. He  ovat osa meidän tukipuitamme, pitävät pystyssä. mutta on siinä  siteessä muutakin. Kaikki mitä heille on tapahtunut, on siirtynyt  meihin ja me kannamme  huomaamattamme myös  kaikkia heidän vaiheitaan ja eniten niitä, mitkä  he uskovat peittäneensä.

  Minä tulen aina olemaan kiinni Kurjen talon nöyrän varovaisessa asennossa, mutta  myös sen kaiken rakkauden ja ruisleivän makuisen huolenpidon piirissä.”

Kirjan alussa  luokkaerot  ovat  paikkakunnalla  vielä suuria. Punaisten  puolella  olleiden  perheiden  jäsenet  eivät  pääse  tehtaalle  töihin. Annikki, joka  on taitava  konttoristi,  törmää  ruotsinsuomalaiseen  kielimuuriin. Mirjamikin kokee  rakkautensa törmäävän samaan  muuriin. Sodan  aikana  nämä  muurit  hajoavat  mutta  palaavat, tosin eivät samalle  tasolle  kuin  ennen, vaikka Annikista  siltä  tuntuukin:

”Olen kai naiivi, kun luulin sodan muuttavan pysyvästi kaikki rajat  ihmisten väliltä. Ei suinkaan, kyllä ne  näkymättömät aidat ovat ihan yhtä vahvat kuin ennen sotiakin. Minä en pääse siihen piiriin, jonka konttorin 2parempi” väki muodostaa”

Kuitenkin  muutoksen ensimmäiset merkit  ovat  jo  näkyvissä. Sen  toteaa Annikkikin:

”Meillä  kotona Kurjessakin kuunnellaan aina Hertta Kuusista Pienoisparlamentissa. Minä  olen kai vieraantunut perheestäni, koska  kaikki  muut  tuntuvat olevan  kallellaan  vasemmalle, varsinkin veljet ja isä. Äiti ei ole edelleenkään yhtään  poliittinen ihminen. Hän ei  edes äänestänyt eduskuntavaaleissa vaan sanoi, ettei  jaksa kävellä yhden numeron takia Mäkikylän koululle asti

Vaikka Hertalle se äidinkin ääni olisi voinut mennä, sillä häntä riemastuttaa, että joku nainen sanoo radiossa arvokkaille miehille vastaan. Äidille se on tietysti jotain aivan ennekuulumatonta.”

Vaikka  aika  on  osaltaan  ajanut tuon hetkisten  aatemaailmojen  ohi, on tuo vastaansanomisen  ja kyseenalaistamisen  kulttuuri  jatkunut  ja  tuonut meille  tasa-arvoisuutta  ja  vapautta.  Sodan  käyneet Sandran  pojat  joutuivat  vielä  rakentamaan  talonsa  samalle  köyhien  asuinalueelle  mutta  Sandran  nuorin  tytär Soili  edustaa jo  uutta  aikaa.  Kirjan  lopussa  hän  on  matkalla  Englantiin kesätyöpaikkaan  vanhainkotiin  ja  myös  kielikurssille. Muutos on kunnolla  alkamassa.

Kirjan  olennainen  osa  on Mirjamin  ja Tor:n  rakkaustarina. Se  on kaunis  ja monen  mielestä toivoton. Mutta  aidossa  rakkaudessa  ei  ole sanaa  toivoton, vaan  ainoastaan  TOIVO.  Tor:n sairastuminen tuberkuloosiin  tuo suhteeseen  epävarmuutta  mutta  kumpikaan  ei  halua  luovuttaa. Lopulta Tor  tekee  henkilökohtaisen  ratkaisunsa  vapauttaakseen  Mirjamin. Vuosien  kuluttua Mirjami  menee naimisiin mutta Tor:sta  jää  jäljelle  unohtamisen  pakko. Kirjan  loppulauseet  ovat  äärettömän  kauniit:

”Sinun jälkeesi minä elin niin kuin ihmiset  elävät, mutta aina, kun ikkunalaudan posliinikukka tiputti raskaan, valkoisen kukintonsa lattialle, minä havahduin ja tunsin sinut.”

Tämä on tärkeä  ja  kaunis  kirja. Se voidaan  lukea  monella  tavalla  mutta  aina  se  koskettaa. Heidi Köngäs  kirjoittaa kauniisti, ihmisiä arvostaen mutta  kiinteästi  osana  yhteiskunnallista  todellisuutta. Hän on aina  heikomman  ja  kärsivän  puolella. Elämän puolella.