Monika Fagerholm: "Kuka tappoi bambin"

 

Monika Fagerholm: ”Kuka tappoi bambin?

Teos 2019

222 sivua

Ruotsinkielinen alkuteos ”Vem dödade bambi?” 2019

Suomentanut Laura Jänisniemi

Monika Fagerholmin  kirjojen  lukeminen  on  kuin  matka  uuteen  paikkaan.  Päämäärä  on  jotenkin  tiedossa  mutta  koko  matka  on  täynnä  kiinnostavia  kohteita  ja  risteyksiä ja suora  matka  muuttuukin alueellisesti  tutkimusretkeksi,  ja  lopulta  päämääräkin  näyttää  aivan  erilaiselta  kuin  alussa. Tämä  on  juuri  Monika  Fagerholmin  kirjojen  hienous,  ja myös  kärsimättömän  lukijan  kohtaama  vaikeus.  Kärsivälliselle  lukijalle  kirjat  tarjoavat  sitäkin  suuremman  nautinnon.

Tämänkin  kirjan alku  voi  olla  kärsimättömälle  lukijalle  hankala, kun  henkilögalleria  laajenee varsin  pinnallisten  esittelyjen  kautta  mutta ei  huolta, nopeasti  he  omine  tarinoineen  muodostavat   verkon,  joka  pitää  otteessaan.

Kirjassa  on monta  kiinnostavaa  ulottuvuutta. Pääjuonen  lisäksi se  käsittelee  hyvin nykyistä blogikulttuuria. Miten  paljon  siinä  todella  on  aitoutta  ja  miten  paljon ns. vaihtoehtoista  todellisuutta.  Samoin osoitetaan sen  houkuttelevuus  trollaukseen,  jopa  omien traumojen  tai  kateuden  purkamisen   keinona. Kautta  kirjan  tulee  esille  myös  yhteiskunnallinen  eriarvoisuus. Varallisuuserot vaikuttavat  niin  asuinalueen  määräytymiseen,  kohteluun,  menestymiseen   ja  jopa oikeuskäytäntöön, lähinnä siten, ettei  oikeudenkäynnin  kustannuksilla  ja  siten  avustajien  käytöllä  ole estettä. Kaikki  nämä   asiat  ovat selkeästi  taustalla,  ei  tuputtamalla,  vaan  huomattavissa.

Tärkein  kirjassa  on  kuitenkin  yhteisön  kuvaus,  joka  tapahtuu  pääosin  kolmen  henkilön Emmyn, Saga-Lill:n  ja Gustenin  kautta. Henkilöiden  keskinäiset  suhteet  ja  heidän kasvamisensa  nuoruudesta aikuisuuteen  heijastavat  myös  koko  yhteisön  elämää  ja  tapahtumia. Taustalla on neljän  nuoren  tekemä  joukkoraiskaus,  johon  Gusten  on  ollut  osallisena. Monika Fagerholm  osaa  luoda kirjaan  jännittyneen  tunnelman. Eikä  se  ole  mitenkään  keinotekoinen, itsestään  elämästä  ja  sen tapahtumista  tunnelma muodostuu.

Emmyn, Gustenin ja ja Saga-Lill:n  ja  heidän läheistensä  elämässä  on  ystävyyttä, rakkautta, petetyksi tulemista, sairautta  ja  kuolemaa.  Tarinat  ovat  koskettavia  ja  toisiinsa kietoutuvia.  Yksi  hienoimpi koskaan  lukemia  kohtia  on Emmin reagointi,  kun  hän  näkee miesystävänsä Mats:n toisen  naisen  seurassa. Mats katsoo  häntä  mutta ei  näe,  ja Emmy toteaa  itsestään:

”Ja se kamala kuva: varjotyttö kani sylissään, ei  mikään eikä  kukaan, tyhjä kuori. Ja hän ajatteli: se olen minä.”

Loppujen  lopuksi  tässäkin  kirjassa  on  kuitenkin  kysymys  vallasta ja  vaikutusvallasta  yhteiskunnassa,  huvilakaupungissa  ja  perheessä sekä  vallan  olemuksesta. Valta ei tule koulutuksen tai  muodollisen  aseman  kautta. Vallan  syvin  olemus liittyy sukuhistoriaan, perinteisiin  ja  rahaan. Tämä  vallan analyysi  on sisäänrakennettuna kaikkialle  kirjaan. Se  näkyy Annelisen  aseman  romahtamisena ja  hänen  perheensä sisäisenä  vallanjakona:

”Mutta sen ”minun Grawellin kasvattini”, Abbe voi sanoa  monella muullakin tavalla, ja ennen  pitkää Gusten ymmärtää, että se on vallankäyttöä. Tässä talossa hallitsee Albinus Abbe,

Niin hiljainen, melkein arka, julkisissa tilanteissa, joskus kammottavan vaitelias täällä  kotona. Sanaton auktoriteetti jota kukaan talossa, siis ei kukaan, ei Nathan, ei Annelise, uskalla vastustaa.

….

Ja Annelise, kyllä vain, se on kaikkein kiusallisinta – muuten niin  sanavalmis, nainen joka ei todellakaan anna kenenkään astua varpailleen, ei sano mitään. Painaa päänsä kuin tyttö, jota on lyöty näpeille.

”Sätenöivä äly”, henkisyys, kuin poispyyhkäisty.”

Albinus Abbella on suku ja  perinteet. Annelise  on lastenkodin  kasvatti.

Yhteiskunnalliset  vallankäytön  vaikutukset  näkyvät  joukkoraiskauksen  tuomioissa,  ja  siinä, että  raiskaajia  kutsutaan mm. ”nulikoiksi”. Lisäksi  yhteisö suhtautuu  vihamielisesti  ilmiannon  tehneeseen  Gusteniin,  sillä  taustalla  asian  pimittäminen  oli  jo  käytännössä  sovittu.

”Ja kyllä, huvilakaupungissa Gustenia ajoittain vihataan siitä hyvästä, vaikka kukaan ei raatsikaan sanoa sitä ääneen. Sanotaan vain että oliko se nyt ihan välttämätöntä Grippe? Mehän olisimme voineet selvittää Asian sillä lailla between us, ja huhujen  mukaan siinä oltiin jo varsin pitkällä.”

Kirjan  loppuosa  on rankka  ja paljastavakin. Siinä puretaan  joukkoraiskauksen  todellisuus ja mielettömyys. On  pakko asettaa  itselleen  kysymys,  miten siihen  voidaan  päätyä. Onko kodin autoritaarisella  ilmapiirillä  siihen  vaikutusta?  Ja samalla on esitettävä  kysymys,  miten  yhteisö  voi  oikeastaan  kääntyä  uhria  vastaan?  Nämä  ovat  kaikki  tärkeitä  kysymyksiä  ja  niiden  pohtimiseen Monika  Fagerholmin  kirja  antaa virikkeitä  ja  eväitä. Tämä  kirja  kulkee käsittämättömän  lähellä  kuvitellun  ja  todellisen  rajapintaa ja  vain  pienillä  muutoksilla  todellisuuden  puolella. Ja  kirjan  loppu tarjoaa myös  uusia  vastauksia. Tämä  matka  Monika Fagerholmin  kanssa  kannatti  todella  tehdä.

Kirjassa  on paljon  kielellisiä  hienouksia mm. yhteen kirjoitetut sanat mitänenytolikaan  ja  kursiivin  käytön.  Monet  lauseet  ovat  pitkiä  ja  suomentaja Laura Jänisniemi  on selviytynyt  niistä  hienosti.

Yhden  huomautuksen  haluan  kuitenkin  esittää. Kohdassa  jossa Saga-Lill  keskustelee äitinsä  kanssa  äiti  kertoo eläkkeelle  jäätyään  lukevansa vihdoinkin ”kadonnutta aikaa etsimässä” kirjan  kaikki  neljä  osaa. Saga-Lill  korjaa, että  osia  on seitsemän. Proustin   lukijana  haluan  sanoa, että  osia  on kymmenen.

Hieno kirja. Tunnistettavaa Monika Fagerholmia. Aarre  hänen  kirjojensa  ystäville  ja  hieno  tutkimusretki  uusille  lukijoille.