Hae tästä blogista

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Hannu-Pekka Björkman: "Kadonneet askeleet. Matkoja aikaan ja taiteeseen"




Hannu-Pekka Björkman: ”Kadonneet askeleet. Matkoja aikaan ja taiteeseen”

Kirjapaja 2011, 2. painos
176 sivua

Hannu-Pekka Björkman;n  kirjassa  on viisi  pääotsikkoa:
                             Hengellisen muistin menetys
                             Maalaus
                             Maisema
                             Unelma valosta
                             Jälkikuva – Venetsian ghetto keväällä 2008

Näistä ylivoimaisesti hienoin ja kiinnostavin osio on ”Maalaus”. Se esittelee  ja  tulkitsee Mathias Grünewaldin maalaaman Iseholmin alttaritaulun  sekä maalauksena että tarinana  mutta tuo esille  myös yksittäisten  kuvien  merkityksen. Tulkinnassa on tukeuduttu  myös Paavo  Rintalan  kirjoittamaan  kirjaan ”Minä Grünewald” (Otava 1990). Björkmanin  tarina  liittää  maalauksen  myös Grünewaldin elämään, maalauksen  taustalla  olevaan  historiaan  ja  yhteiskunnalliseen  tilanteeseen. Tämä  käsittely  antaa tarinalle aivan  uudenlaisen  ulottuvuuden  ja sen  se  tekee  myös taideteokselle. Selostus paljastaa taitelijan tulkinnat tärkeille raamatullisille mytologioille  ja  yhdistää  myös ristiinnaulitun  kuvan muotoilut torajyvämyrkytyksen saaneiden  ihmisten  kokemuksiin  ja  kärsimyksiin. Nämä  muotoilut tekivät maalauksen vieläkin koskettavammaksi tuota sairautta poteville.  Kirjan tekstin  tueksi siihen  on  liitetty  kuva alttaritaulusta  ja  muutamista  sen  yksityiskohdista. Tekstin avulla teoksen  näkee  ja kokee aivan  uudella  tavalla. 

Erityisesti uskonnollisten ja poliittisten  taideteosten kohdalle  niitä  määrittelevät  tietyt  normit. Julkiset  tai  kirjoittamattomat. Taiteilijat  pyrkivät  kuitenkin  tuomaan  omia  näkemyksiään esille yksityiskohtien  kautta. Näiden havaitseminen antaa teoksille  vielä aivan uutta sisältöä, teknisen  taituruuden ja koskettavan aiheen  lisäksi. Aina ei  tosin  kyse  tästäkään, vaan  yksityiskohtien  kautta  taitelija tuo esille  jotain  olennaista  tästä maailmasta. Tästä  esimerkkinä  on kirjassa esitetty  tulkinta Brueghelin maalauksesta ”Ikaros”. Tämä osuus on kirjan ehdoton helmi.
Tässä  yhteydessä  pohditaan  myös kuvan  merkitystä  suhteessa  sanaan, pääosin Rintalan  kirjan mukaisesti:

” - - On kuvia jotka herkistävät katsojan. On myös kuvia, jotka sitovat mielen katkeruuteen, kuvia, jotka saastuttavat, kuvia, jotka tylsistyttävät ajatusta. Voi olla, että alussa oli Sana, mutta ihmismielessä kuva on aina ollut ennen Sanaa. Se syntyy hetkessä tajunnan kuvapintaan. Välähtää kuin salama. Jopa ohi kiitävät yhdentekevät ajatukset synnyttävät kuvia, jotka saattavat jäädä asumaan mielessä.”

Tärkeä ajatus  meidän  hyvin visuaaliselle ajallemme.

Björkmanin teksti on rauhallista, välillä melankolista ja pohdiskelevaa,  mutta  myös  kantaa ottavaa. Kaikista ajatuksista ei tarvitse olla samaa mieltä mutta pohditut ajatukset antavat  virikkeitä  myös  omille  ajatuksille.  Tärkeää on uskaltaa  katsoa  asioita  myös muista kuin  omista  näkökulmista, sillä  avoin mieli  tuo aina totuuden lähemmäksi.

En itse  pidä uskonnollista  lähestymistapaa  niin merkittävänä  kuin kirjoittaja  mutta  tunnustan, että inhimillisyyttä ja kaiken elollisen  kunnioittamista ja äärettömyyden  kokemista voi  lähestyä eri teitä ja erilaisen maailmankatsomuksen ja maailmankäsityksen kautta. Inhimillisesti katsoen lopputulos voi olla  yhtä arvokas. Toisen  lähestymistavan  ymmärtäminen  voi lisätä omaakin  tietoisuutta. Lainaan  tähän  loppuun  kirjasta pätkän, jossa  kirjoittaja kuvaa maiseman kokemista  Antti Hyryn  kirjan ”Aitta” kautta. Tässä tulkinnassa sanat ”rukouksellisuus” ja ”Jumala” eivät  ole kokemisen kannalta  välttämättömiä, enemmänkin ne ovat selityksiä  kokijalle  itselleen. Saman kokemuksen voi saada myös  muuta kautta, ja se on  yhtä  vaikuttava, eikä kokemusta saa vähätellä vaikka  nuo sanat  jäisivätkin pois.

”Ihminen voi katsoa maisemaa monenlaisin silmin. Rakenteellisesti hahmottaen, hyötynäkökohtia punniten tai luonnonkauneutta ihaillen. Mutta on olemassa  myös rukouksellinen tapa katsoa maisemaa. Rukous voi auttaa meitä kohtaamaan maisemassa Jumalan kasvot. Pääsemme yhteyteen kaiken olevaisen kanssa. On selvää, että tuo maisema palaa kiinni sieluumme ikiajoiksi. Se kutsuu ja vetää meitä puoleensa koko loppuelämämme. Tuntuu kuin Hyryllä olisi tuo lahja. Katsoa maisemaa ja ihmistä armon näkökulmasta. Valaista pienuuttamme  ja tehdä siitä suurta.”

Tämä on hieno  kirja. Rauhoittava, ja vie lukijaa  kohti  jotain suurempaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti