Sara
Stridsberg: ”Rakkauden Antarktis”
Tammi 2019 (Keltainen kirjasto)
304 sivua
Suomentaja Outi Menna
Ruotsinkielinen alkuteos ”Kärlekens Antarktis” 2018
Rakkauden Antarktis alkaa
järkyttävästi. Huumeiden käyttäjäksi ajautunut ja prostituutiolla itseään elättävä Inna
raiskataan ja kuristetaan idyllisen
järven rannalla. Ruumis paloitellaan ja ruumiin osat päätä ja sukupuolielimiä lukuun ottamatta survotaan kahteen matkalaukkuun. Pää heitetään jätekuoppaan. Alun raakuudesta huolimatta
kirja ei kuitenkaan mässäile väkivallalla, ei edes itse
tapahtumien osalta. Niitä katsotaan
ikään kuin ulkopuolelta, sillä Inna
ajautuu kuoltuaan
eräänlaiseen välitilaan, josta
pystyy tarkkailemaan omaa
kuolemaansa ja myös elämäänsä liittyneitä
ihmisiä. Oikeastaan tuo ulkopuolinen
tarkkailu tekee kuvauksesta vielä
järkyttävämmän.
Kuolemaan liittyvät tapahtumat täydentyvät
kirjan kuluessa ja
kokemukset vaihtelevat kuoleman
hetken, vanhojen muistojen ja
tulevaisuuden välillä. Tämän
jaksottelun kautta voi nähdä
tilanteeseen johtavan kehityksen,
ja myös sen seuraukset. Kirjaa leimaa kaiken
aikaa haikea surumielisyys ja
kaipuu. Aivan selvästi Inna kokee sen, miten vähällä kaikki voisi olla
toisin, mutta ei toisaalta kuitenkaan näe ratkaisua. Ajautuminen on
ongelma, jossa ihminen tarvitsisi eniten
apua ja ystävyyttä. Ne Innalta kuitenkin
puuttuvat.
Innan kuolema ei olekaan
kirjan pääasia. Olennaisinta on miettiä
miten Inna ajautuu tällaiseen tilanteeseen
ja kuinka voidaan
joutua tilanteeseen, jossa elämällä
ei enää
olisi merkitystä. Sitä
Innakin selvittää liikkuessaan
välitilassa elämäänsä
vaikuttaneiden henkilöiden keskellä. Lopulta Inna ei yritä paeta
murhaajaltaan, vaan alistuu tilanteeseen.
”…Me ajoimme sumuun kuin
vieraaseen maailmaan, ja muutaman tunnin kuluttua hän palaisi sieltä yksin.
”Eikö sinua oikeasti pelota?” hän kysyi
”Ei.”
”Etkö pelkää mitään?”
”Vain ne pelkäävät, jotka toivovat
jotain, ja minä en toivo mitään.”
…”
Innan tarinaa tärkeämpi osa
kirjasta voi olla ”saalistajan” kuvaus. Kirjassa saalistaja hakee äärimmäistä
tyydytystä raiskaamalla, surmaamalla ja
paloittelemalla. Saalistajan kuvaus
sopii kuitenkin kaikkeen
hyväksikäyttöön ja voidaan hyvin
yhdistää nyt käynnissä
oleviin keskusteluihin naisten
hyväksikäytöstä. Saalistajahan on
henkilö joka etsii ihmisiä, jotka asemansa,
taloudellisen tilanteensa, riippuvuuksiensa tai vaikka vain
pyrkimystensä vuoksi ovat tilanteessa, jossa tarvitsevat
apua tai kuvittelevat tarjottuihin ehdotuksiin suostumalla
pääsevänsä eteenpäin. Kyse ei
useinkaan ole fyysisestä pakosta
mutta kylläkin henkisestä
sellaisesta. Usein toiveet jäävät toteutumatta ja hyväksikäyttö yritetään hoitaa
rahatukolla. Saalistaja hakee uhriaan ja ikään kuin aavistaen löytää sopivan kohteen, niin
tosielämässä kuin kirjassakin:
”Murhaaja haravoi jo
haaveksien Herkulesgatanin lähitienoota. Oman itsensä vankina hän ajeli teitä
ristiin rastiin etsien jotain, eläintä tai ihmistä, tyttöä tai lasta tai
naista. Hän ei tiennyt vielä kuka minä olin, mutta hän tiesi mitä etsi, ja minä
sovin tuntomerkkeihin: olin elävä kuollut enkä uskonut enää pelastukseen.”
Ei kaikki hyväksikäyttö
ole yhtä äärimmäistä
mutta samaa kaavaa se silti noudattaa.:
”Tavallaan me tulemme
maailmaan samalla hetkellä kun he näkevät meidät. Kun he ovat tyhjentäneet
kuonansa meihin, he haluavat että me katoamme, meidän ruumiimme pimeät aukot,
meidän poispäin kääntyneet silmämme, ja me toteutamme heidän toiveensa häipymällä
jäljettömiin. Rituaali muistuttaa ripittäytymistä mutta ilman Jumalaa.”
Tämä hyväksikäyttöosuus on minusta tärkeä
ja toivottavasti se osaltaan
tukee käynnissä olevaa keskustelua, joka paljastusten avulla on tuonut näkyville tuon
hyväksikäytön laajuuden. Ja kuten
kirjassa todetaan, usein
hyväksikäyttäjäkin on omien halujensa
uhri ja avun
tarpeessa.
Kirja aihe on
rakka mutta siitä
huolimatta se on haikean kaunis ja tärkeä kirja.
Erikoiskiitos suomentajalle, Outi
Mennalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti