Anna September: "Oliko murhaaja enkeli ?"

 

Anna September: ”Oliko murhaaja enkeli ?”

Tammi 1963

127 sivua

Teos on julkaistu  myös kokoomateoksessa Eeva-Liisa Manner: ”Kävelymusiikkia” (Tammi 2003)

Eeva-Liisa Mannerin  salanimellä Anna September  julkaisema pieni salapoliisiromaani on  ollut  vaikeasti  tulkittavissa. Kirjassa ”Kävelymusiikkia”  sitä  luonnehditaan  hilpeän parodiseksi  dekkariksi. Helena Sinervon  kirjassa ”Runoilijan  talossa” se arvioidaan lähinnä viattoman ja höhlän maalaistytön leikiksi. Itse  arvioisin  kirjaa kokeiluksi, jossa  Manner etsi  tämän  kirjallisuustyylin rajoja  ja mahdollisuuksia. Lukiessa tuntuukin siltä, että  kirjan  ansiot  ovat  muualla  kuin sen dekkarimaisissa piirteissä.

Kirjallisuusalan kannalta on hauskaa, että kirja on mitä ajankohtaisin. Kirjassa tapahtuvan murhan  keskuspaikkana on Kustannusosakeyhtiö Kirjavirta Oy, joka  on taas taloudellisissa vaikeuksissa. Kuvaavaa  on, että  saamamiesten edustajan  ovat  katsoneet paperivaraston arvokkaammiksi  kuin  varastossa olevat  kirjat. Näinhän on  nykyisinkin, myymättä  jääneet  kirjat  viedään helposti  tuhottaviksi.  Kirja  kuvaa  hienosti  myös  kustannusosakeyhtiön  henkilöstörakennetta ja henkilöiden  luonteenpiirteitä. Pitkälti samalla  tavoin  organisaatio  nykyisinkin rakentuu,  vaikka  henkilöstömäärä on kasvanut  ja tehtävänimikkeet  muuttuneet. Juuri  tämä  on  kirjan  vahvuus. Henkilöiden  tyypit ja  heidän toimintansa  ja sieltä  löytyy  myös  kirjan parodinen  osuus. 

Tai tietysti  myös  ihmisistä. Heistä löytyy kyllä  paljon  muutakin,  kuten  todetaan Anna Septemberin  tilityksessä  kirjan  lopussa  miehelleen  Otolle. Ehkä siinä  on  myös  kirjan henkilökuvauksen  olennainen  sisältö:

”- Et. Sinä et tahdo kuulla sitä. Mutta sinä itse sen aiheutit. Jos olisi edes vähän rakkautta… Rakkaus on ainoa vastaus kärsimykseen. Ilman rakkautta maailma on pelkkää kärsimystä  ja kuolemaa. Kuolemaa ja menestystä – Loude; kuolemaa ja kevytmielisyyttä – Hell; kuolemaa ja epätoivoa – Tomba; kuolemaa ja turhamaisuutta ja ikävyyttä – sinä. Kaikki te olette tyhjiä sisältä.”

Ei  tämä  ole  dekkari  tai edes  sen  parodia, vaikka  Anna September sellaisen  sanookin  kirjoittavansa,  mutta  korjaa  myöhemmin  tekevänsä  siitä  kuitenkin  vakavan.  Enemmänkin  tämä  on  kuvaus  kärjistetyistä  ihmistyypeistä  kirjallisessa  yhteisössä,  mutta  jäänyt  siinäkin  hiukan  kesken.

Kirja  on  kuitenkin  mielenkiintoinen  osa  Eeva-Liisa Mannerin  kirjallista  tuotantoa. Osa  hänen kehitystään  kirjailijana  ja  luultavasti kokeilu siitä, mitä  mahdollisuuksia  tämä  kirjallisuuslaji  tarjoaa.