Raija Siekkinen: "Kalliisti ostetut päivät"

 

Raija Siekkinen: ”Kalliisti ostetut päivät”

OTAVA 2003

159 sivua

Raija Siekkisestä ilmestyi tänä vuonna  hänen sisarensa, Ritva Hellstenin,  kirjoittama elämänkerta ”Raija”. Otin sen seuraavaksi  lukulistalle,  mutta ennen sitä  halusin  lukea  vielä viimeisen  hänen  elinaikanaan ilmestyneen  novellikokoelman ”Kalliisti ostetut päivät”, ihan senkin takia, että nimeä voi pitää tavallaan enteellisenä.

Raija Siekkinen  on novellistina  vertaansa  vailla.  Hän osaa ilmavan kevyesti kirjoittaa raskaistakin  aiheista ja  silti teksti  on vaikuttavaa ja ajatuksia  herättävää.  Hän  jotenkin  näkee asioiden  läpi  ja  niiden  taakse ja  pakottaa  lukijan  näkemään asioiden  oikean  laidan,  omaa näkemystään  tuputtamatta. Hän tavallaan  havainnoi. Siekkisen  kieli  on samalla tavalla  kevyttä, leijailevaa  ja nautinnollista  lukea. 

Siekkisen  novellit  ovat  myös  ajattomia, silloinkin  ne  näennäisesti  liittyvät johonkin  konkreettiseen  tapahtumaan.  Novellit,  kuvatessaan yksittäistä  tapahtumaakin,  löytävät sen  takaa  ne yleisinhimilliset  piirteet, halut, pelot  ja  toiveet,  jotka  ovat  pysyviä. Usein Siekkinen  löytää  myös virallisten  kuvien  ja selitysten  takaa ”totuuden”. Hän osaa tuoda nähtäväksemme maailman, kiiltokuvien  takaa.

Tässä  kirjassa on kymmenen  hienoa  novellia.  Niistä  löytyvät  kaikki Siekkisen novellien  hienot  piirteet.  Esimerkiksi  novellissa ”Ohjelmoitu  kuolema”  kerrotaan erään avioliiton  tarina selässä kasvavan  luomen  kautta. Lukija  kuitenkin  ymmärtää  koko  ajan  mistä  on  kyse, ja  novellin  jännite  säilyy  aivan eri  tavalla  kuin  jos  asioista  puhuttaisiin  suoraan. Tarina  etenee  ikään kuin  parhaassa  dekkarissa. Minusta  novellin  loppukin  on  upea. Yhteen  lauseeseen, viimeiseen,  kiteytyy  yhteenveto avioliiton  vuosista.

”Viimeinen uutinen, jonka Marika Ilpolle vielä  kertoi, oli tieto siitä että  hänet oli hyväksytty työskentelemään Italiassa: stipendi, puolen vuoden, Marika kertoi. Myöhemmin, Italiassa, hän muisti Ilpon siteeranneen Hemingwayta: mikään maa ei ole matkafilmiä kummempi.

 Sekään, Marika ajatteli, ei pitänyt paikkaansa.”

Otin  tämän  kirjan  luettavasti  myös  siitä syystä, löytäisinkö siitä  viitteitä Raija Siekkisen tulevaan  kohtaloon. Kirjan  novelli ”Yöllä kello  kolme” onkin sellainen.  Voisi  jopa  sanoa, että  se on aidosti  selvänäkijän kertomus  tulevasta, vaikka  tulevaisuuteen  siinä  ei  viitatakkaan. Tätä  novellia  lukiessa  huomaa  myös,  kuinka  Joel Haahtela  kirjassaan ”Katoamispiste”  ja Raija Siekkinen  tässä ja seuraavassa novellissa ”Talo joka oli”,  puhuvat  samasta  talosta  ja samasta  pihapiiristä, jopa samaan  hiukan  haikeaan  sävyyn.  Novelli ”Yöllä kello kolme” lisäsi  odotuksia elämänkertaa  kohtaan (saan sen  käsiini vasta huomenna). Tässä vielä kuolemaa ennakoiva pätkä  novellista:

”Vanhat naiset olivat tällä kertaa tulleet veneillä, eivät kapeaa hiekkatietä kuten ennen, heitä oli tullut eri suunnista, he olivat hyrisseet sanatonta, nousevaa ja laskevaa säveltä, ja veneet oli koverrettu yhdestä puusta ja ne olivat harmaita ja raskaita. Tämän kaiken hän muisti noustuaan seisomaan ikkunan eteen, puita katselleen, ja mielessään puhelinluettelon etusetelisivu. Naiset olivat tulossa häntä hakemaan, ja kun he lähestyivät, hän huomasi että heidän kasvonsa olivat pergamenttia, eivät lihaa ja verta, ja kun he hymyilivät, kuului rahina.

   Heidän mukaansa; yhdeksi heistä; nyt hän kuuli naisten laulavan: me palaamme takaisin, me palaamme pian; ja vaikka hän oli niihin sanoihin herännyt, niitä paetakseen, hän kuuli laulun yhä.”

Tämä  kirja on vahvasti elämänkerrallinen. Erityisesti  sen  viimeinen  novelli ”Hänen elämänsä parhaat  vuodet”. Novelli  on koskettava, surullinen  ja kaunis. Aivan kutenn Raija Siekkisen  elämäkin.