Hae tästä blogista

lauantai 27. toukokuuta 2023

Mervi Koskinen: "Kaupustelija"

 

 


 

Mervi Koskinen: ”Kaupustelija”

Arktinen Banaani 2023

396 sivua

 

Mervi Koskisen  toinen  romaani ”Kaupustelija” on hienosti kirjoitettu kirja, joka vaihtelevien  ja yllättävien  käänteidensä  kautta pitää kyllä  lukijan  otteessaan koko 396 sivun  ajan. Kuinka se  on mahdollista, jos kyse on puhelinmyyjän tarinasta. Kyseessähän on yksi haukutuimmista, aliarvostetuimmista ja huonoimmin kohdelluista ammattiryhmistä. Vaikka puhelinmyynnin erilaiset puoletkin tulevat  kirjassa  esille,  niin meistä ihmisistähän  kirja kertoo. Meidän arjestamme, ongelmistamme ja tavastamme selviytyä elämässä eteenpäin.  Hyvin pitkälle  kirja on ihmisten arjen ja usein myös köyhyyden peittelemätöntä kuvausta niin,  että  kirjoittaja on aina ihmisten puolella. Tai koirien, sillä niilläkin on kirjassa tärkeä osansa. Erityisesti yksinäisyyden tunteen vähentäjinä.

Ehkä tärkein asia kirjassa on kuitenkin ihmisten erilaisuuden ja erilaisten mieltymysten kuvaus, niiden ymmärtäminen  mutta myös rajojen asettaminen omien toiveiden ja periaatteiden mukaisesti. Ja myös kyky toimia tiiminä erilaisuuksista huolimatta.

En paljasta liikaa juonikuvioita mutta kirjan alku on tavallaan avain koko tarinaan. Päähenkilön, yksin asuvan ja nuorena kolarissa lievän aivovamman saaneen Annin koira Onni kuolee.  Vaikka hänellä on kolme koiraa, on Onni ollut se, joka parhaiten on pystynyt karkottamaan yksinäisyyden tunteen. Onnin kuolema laukaisee Annissa psykoosin, jonka  kuvaus on kaikessa järkyttävyydessään aidosti ja, jos niin voi sanoa, hauskasti kuvattu. Hauskasti siksi, että kuvaus osoittaa kuinka päättömiin tekoihin psykoosi voi johtaa. Psykoosin aikana Anni myös vie kirjoittamansa kirjan käsikirjoituksen  kustantajalle.  Tämä on tavallaan toinen tarinaa kuljettava  asia.

Psykoosin jälkeen Anni joutuu lääkehoitoon ja saa myös potkut aiemmasta puhelinmyyjän työstään. Lääkehoito tehoaa ja vähitellen Anni pääsee kiinni normaaliin elämään ja saa uuden työpaikan puhelinmyyjänä, mutta nyt kyse on yritysmyynnistä, joka on puhelinmyyjien osalta luksusta. Puhelinmyynnin ja siihen kuuluvan työyhteisön erilaisten henkilöiden, niin myyjien  kuin johtajienkin kuvaus on aitoa ja ristiriidoista huolimatta ymmärtävää. Minulla ainakin avautuivat silmät ymmärtämään sen, ettei  puhelinmyyntiä ja sitä tekeviä ihmisiä saa samaistaa. Puhelinmyyntiä tekevät usein ihmiset, joilla jonkin syyn takia, esim. Annilla lievä aivovamma, ei ole mahdollisuutta muuhun. Puhelinmyyntiin liittyvä härskiys, virheelliset väittämät ja ostajien ja myös myyjien manipulointi ovat kiinni  yrityksen toimintakulttuurista.

Erilaisten ihmistyyppien ja heidän käyttäytymisensä kuvaus  on kirjan rikkainta antia.  Tapaamme niin perheväkivaltaa kokevan Saijan, mielistelevän pyrkyri Sailan  kuin seksiaddiktiosta kärsivän Tuuren ja eduskelpoista naisystävää etsivän ja köyhyyttä ylenkatsovan tehtaanjohtajan, monien muiden ohella.  Nämä ovat aivan samoja tyyppejä, joita tapaamme omassa arjessammekin. Osaammeko suhtautua heihin samalla tavalla ymmärtäen ja tukien,  kuin kirjan Anni.  Annin ja Tuuren seksi- ja seurustelusuhde on hienosti, hauskasti ja osin myös järkyttävästi kuvattu. Tuuren addiktioista riippumatta suhde  auttaa Annia vapautumaan estoistaan ja kosketusten puutteen aiheuttamista  henkisistä ja fyysisistä ongelmista. Se auttaa häntä eheytymään. Vaikka suhteesta ei loppujen  lopuksi  tule mitään, myös sen loppuminen  on lopulta vapauttava kokemus.

Kirjan lopussa, osin huijaamalla ja taloudellisella kiristämisellä ylläpidetyt, kulissit sortuvat  mutta erilaisuuksista yhteen kasvanut myyntitiimi jatkaa eteenpäin.

Kirjan viimeinen lause on uskomattoman  nerokas. Älkää luntatko sitä etukäteen, vaan antakaa rauhassa tulla  vastaan.

Mervi Koskisen kirja ”Kaupustelija” on hienosti ja kiinnostavasti kirjoitettu. Vaikka kirjan lähtökohtana onkin puhelinmyynnin todellisuus, se on kuitenkin paljon enemmän. Meistä ihmisistä, arjestamme ja  elämästämme se  kertoo. Yksinäisyydestä, peloista ja arjen ongelmista.  Peittelemättä mutta ymmärtäen ja myös eteenpäin katsoen. Minulle kirja avasi myös uuden näkökulman puhelinmyyntiin ja sitä tekeviin ihmisiin. Näihin haukuttuihin, vähäteltyihin ja luurilla korvaan lyötäviin. Kuitenkaan ei heidänkään suunsa tuohesta ole tai mieltä panssaroitu. Tärkeä ja hyvä kirja, joka antaa paljon enemmän kuin nimi antaisi odottaa. Kiitos kirjasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti