Jani Saxell: ”Uuden ihmisen kaupunki”
WSOY 2023
557 sivua
Itsenäinen jatko-osa teokselle ”Helsinki underground” (WSOY 2020)
Hetken jännitti, yltääkö ”Uuden ihmisen kaupunki” samaan maagiseen tunnelmaan kuin edellinen teos ”Helsinki underground”. Huoli oli turha. Tämä on sille arvoisensa jatko ja paikoin, esim. Vernan seikkailu pitkässä jaksossa 1920-luvun Helsingissä, kerrassaan uskomattoman hieno. Aivan samanlainen on kirjan lopun historiallinen kavalkadi Suomenlinnasta. Kirjan takakannessa kerrotaan, että kirja on itsenäinen jatko-osa. Mutta niinhän aina sanotaan. Paljon enemmän saa tietysti irti lukemalla teokset järjestyksessä vaikka, kiitos tekijälle, kirjassa ajoittain palataan aiempiin tapahtumiin ja kirjan lopussa on asioita selkeyttävä tapahtuma-, käsite- ja henkilöluettelo. Monelle saattaa luettelossa oleva käsite ”Kokko” olla outo, vaikka minun nuoruudessani niitä säännöllisesti lenteli ilmassa, jos äidin varoituksiin seikkailuretkille lähdettäessä on uskomista ja tietysti niihin on. Hienoa, että nuoriso oppii taas tunnistamaan tuon pelottavan olion.
Vältän juonipaljastuksia mahdollisimman paljon, sillä kirja on niin moniulotteinen ja mielikuvituksellinen, että siitä nauttiminen on jätettävä lukijalle. Käytin termiä mielikuvituksellinen ja sitä kirja todella on, jopa niin paljon, että välttämättä siitä löytää yhteyksiä sekä nykyhetken todellisuuteen, että tulevaisuuden näköaloihin.
Kirjan lähtökohtana on kuitenkin se, että ns. vanhauskoisten ryhmittymä, tukenaan uuslinkolalainen äärisiipi ja Suonsilmäjumalan liittolaiset, on vallannut Helsingin ja muuttaa sitä ”Uuden ihmisen kaupungiksi”, joka olisi itsenäisten kyläyhteisöjen verkosto. Toimintaa johtaa Suuren Kotiinpaluun Keskusneuvosto (SKK). Sitä miten tavoite on onnistunut kuvaa kirjassa hyvin vanhan Ilmin toteamus:
” - Jaahah, nyt on aikakirjat lopullisesti sekaisin … ja pelastaakseen luonto niiden piti mennä tuhoamaan luonto. Ilmi on lopulta mutissut.”
Todellisuudessa kaupunki on osittain rauniona, sähkötön, lämmötön ja terrorin alla. Vain SKK:n tiedotuksia on tarjolla. Vastarinnan keskushenkilöinä ovat Kilpineidot: Verna, Paloma ja Emppu sekä Rantapuiston taistelurotat: Aki, Davud ja Trenton. Miten ja keiden tuella vanhauskoisten ja Suonsilmäjumalan eteneminen voidaan pysäyttää on tuon vastarintaryhmittymän perusongelma. Tämä uusien voimien kokoaminen, eri todellisuuksista ja aikatasoilta on kirjan olennaista sisältöä.
Minusta vanhauskoisten vallankumouksen perustotuudet ovat niitä klassillisia eli kuinka ihanteet karkaavat käsistä ja äärimmäiset näkemykset ja toimintamuodot saavat vallan, joka kuitenkin pysyy vallassa aina vain väkivaltaisemmin keinon. Toinen perustotuus on se, että vallankumous syö omat lapsensa. Tämä toteamushan on erään Ranskan vallankumouksen johtajan, giljotiinille päätyneen, Pierre Vergniaud:n. Totuudet ilmenevät eri tapauksissa aikansa mukaisella tavalla mutta perusasiat pysyvät.
Kirjan alussa Verna joutuu pakenemaan 1920-luvulle. Siitä alkaa ehkäpä kirjan hienoin jakso. Historialliset perustyöt on tehty tarkasti ja jaksossa esiintyvät niin Maria Åkerblom, Algoth Niska kuin Urho Kekkonenkin. Vaikka perustyöt on tehty tarkasti, niin ei tätä ihan historiankirjoituksena kannata lukea, vaikka ajan henki, arjen todellisuus, tunnelmat ja tuoksutkin on kuvattu paremmin kuin historiankirjoissa.
Samanlainen lukukokemus on myös Suomenlinnan historiasta kertova jakso. Siinä historia ei rajoitu tiettyyn aikakauteen, vaan Suomenlinnan pidempään historiaan. Historia tulee pitkälti henkilöiden ja henkilöiden elämäntarinoiden kautta, joka tekee siitä elävämpää ja kirjasta luettavampaa. Ja jotenkin tuntuu, että kirjoittaja on aina tarinoissa ihmisten puolella. Näidenkin jaksojen lukemisen jälkeen sai vallankumouksen junaillut SKK kirjan lukijasta yhden uuden ja sitkeän vastustajan.
Tämä on hieno ja monitahoinen kirja. Tarina ulottuu oikeastaan 1000-luvun varispojasta ja suomalaisesta mytologiasta aina vuoteen 2048. Kuitenkin tuntuu, että eläisimme kirjan kautta tätä hetkeä ja tämänhetkisten ongelmiemme aikaa. Se on saanut runsaasti vaikutteita mm. Ukrainan sodasta. Kirja on avoin erilaisille näkökulmille, mutta ei epäinhimillisyydelle. Kuvaavaa sille miten mieli pidetään avoimena on Vernan jumaluus, sen keskeinen hahmo on Jeesbuddhallah. Kirjan selityksien mukaan se: ”..Omaa piirteitä David Bowien Ziggy Stardustista, Majuri Tomista ja muista androgyynin psykedeelisistä hahmoista. Samoin runoilijoista ja muusikoista. Edith Södergranin, Björkin ja Patti Smithin tapaan…”. Olennaista on, että se on tämänpuolisen elämän ja ihmisten puolella.
Kiinnostavaa on myös, miten kirjassa eri aikakausina olevia ilmiöitä tai taidetta yhdistetään meidän nykyiseen tai elämässämme kokemaamme musiikkiin tai taiteeseen. Mukana on myös kirjan aiheeseen liittyviä runoja. Se on kerrassaan hieno oivallus. Runojen ja muunkin taiteen kautta pystytään kuvaamaan ilmiöitä ja mahdollisuuksia, jotka ovat meidän arkikokemuksemme ulkopuolella ja sitähän tämä kirja myös kokonaisuudessaan tekee.
Kirjan loppuosassa aletaan lähestyä muinaista Bjarmiaa, jonne SKK haluaa ulottaa vaikutuksensa luoda mahdollisesti vanhan mahtivaltion uudelleen ja Verna ystävineen palaa 1920-luvulta ja suoraan vankeuteen. SKK:n sotakolonnit ovat jo Kainuun korkeudella. Tässä vaiheess lukijalle jää hienon lukukokemuksen lisäksi mieleen odotus, miten tästä eteenpäin. Kirjailijaa haluaisi kannustaa jatkoon Irwin Goodmanin laulun sanoilla:
”…
Ei tippa tapa
ja ämpäriin ei huku
Kun on alkuun päästy
niin antaa mennä vaan
…”
”Uuden ihmisen kaupunki” muodostaa ”Helsinki undergroudin” kanssa mahtavan historiallis-utopistis-dystooppisen kokonaisuuden. Sen voima ja heikkous on sen laajuudessa, mutta vaikka sen monet ulottuvuudet ja avoimuus erilaisille näkemyksille tekeekin siitä hidaslukuisen, en mitään antaisi pois.
Kiitos hienosta kirjasta, tietopaketista ja lukunautinnosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti