Iida Turpeinen: "Elolliset"

 

 

 

Iida Turpeinen: ”Elolliset”

Kustantamo S&S 2023

297 sivua

 

Iida Turpeisen kirja ”Elolliset” kasvaa mielenkiintoiselle tavalla yksityisestä yleiseen. Yksityisen stellerinlehmän populaation sukupuutosta yleisemmin ihmisten ja muun elollisen suhteeseen.

Kirjan lähtökohtana on vuosi 1741, jolloin luonnontutkija Steller on Beringin retkikunnan mukana etsimässä meritietä Aasiasta Amerikkaan.  Retkikunta haaksirikkoutuu saarelle ja Steller löytää sieltä merilehmäpopulaation.  Siitä alkaa tarina stellerinmerilehmästä tai sen jälkeen, kun populaatio on metsästetty sukupuuttoon, sen luurangosta. Luurankoon liittyvä tarina jatkuu sitten Alaskassa 1851, Helsingissä 1861 ja Helsingin Eläinmuseossa 1950-luvulla ja Päättyy Helsingin Luonnontieteelliseen museoon 2023.

Luulisi olevan tylsää seurata luurangon liikkeitä läpi vuosisatojen Mutta ei. Kirjoittaja kertoo tarinaa henkilöiden kautta ja kuvaten niitä ajattelutapoja, joita ihmisten ja elollisten suhteista oli vallalla. Vielä Stellerin aikaan ajateltiin, että Jumala oli luonut kaikki elolliset ihmisten käytettäviksi. Ei uskottu sukupuuttoon, ainakaan niin että ihminen  voisi, sellaisen aiheuttaa. Alaskan vuosien aikaan eläimiä metsästettiin säälimättömästi, niin että niiden populaatio loppui. Silloin myös merilehmät metsästettiin lihan takia loppuun 27:ssä vuodessa.

1850-luvun jälkeen alkoi korostua luonnon tutkiminen ja siitä on hieno jakso, jossa esitellään Von Nordmanin hämähäkkien sukujen selvittämistä ja niiden muotojen ja värien dokumentoimista piirroksiin. Oikeastaan kirjan helmi on artikkeli Hilda Olsonista, joka piirsi Von Nordmanin löydösten kuvat ja hahmotteli myös stellerimerilehmän luuston kuvat. Kertomus Hilda Olsonista (myös todellinen henkilö) on samalla kuvaus naisten väheksytystä asemasta yhteiskunnassa ja myös korkeasti koulutettujen keskuudessa. Sukupuoli ratkaisi ei taito ja osaaminen.

Tämän kauden häpeäpilkku oli aikanaan kallotutkimus. Pääkallon ajateltiin kertovan jotain kantajastaan.  Suomalaissakin kokoelmissa oli rikollisten kalloja ja rikollisiksi oli kirjan mukaan määritelty mm. juopumus, haureus, lappalaisuus ja murha.

1900-luvulla osaksi luonnontutkimusta tuli myös keräily. Täytettyjä lintujahan oli kerätty pitkään mutta nyt kohteeksi tuli munien keräily. Sitä opetettiin jopa kouluissa. Muistan itsekin, miten lapsena ihasteltiin mm. koulun munakokoelmaa. Lopulta munien keruu kielletään.

Aitoon ihmisen ja elollisen luonnon vuorovaikutussuhteeseen aletaan herätä vasta 1950-luvun jälkeen. Kirjan loppu kertoo tämän heräämisen hienosti ja minä toivon, että tämä kirja herättää myös kaikki vielä epäröivät lukijat.

Kirja ei ole vain luustoa, hämähäkkejä tai linnunmunia. Se on taidokas romaani noina eri aikoina eläneistä ihmisistä, heidän ajatuksistaan ja ihmissuhteistaan. Useimmat henkilöt ja tapahtumat ovat todellisia, mutta ihmisten arki syntyy tietysti kirjailijan päässä. Tässä kirjassa se on syntynyt ymmärtäväisesti ja lempeästi.

Yhtä asiaa olisin kuitenkin toivonut. Karttaa jossa olisi näkynyt Kamtšatkan niemimaa, Aleuttien saaristo ja Alaskan länsireuna.

Iida Turpeisen ”Elolliset” voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon 2023 ja on myös ehdokkaana Finlandia-palkinnon saajaksi ja aiheesta. Kun suljin kirjan lukemisen jälkeen, sanoin kiitos, vaikka kiitoksen kuulijoita ei ollut. Kiitos menee tekijälle siitä, että hän tosiasioihin ja todellisten henkilöiden elämään perustuen on luonut kuvakudoksen, joka tarjoaa tietoa ja nautinnollisen lukukokemuksen. Tämä kiitos tulee syvältä sydämestä, sillä kirja vaikutti niin päähän kuin sydämeenkin.

Kirja on paljon enemmän kuin kertomus stellerinmerilehmän sukupuutosta. Se kertomus siitä kuinka ihmisen ymmärrys kaiken elollisen yhteydestä vähitellen lisääntyy, ettei Jumala olekaan luonut kaikkea muuta elollista ihmisten hyväksikäytettäväksi ja miten ihminen omalla toiminnallaan tuhoaa tuota kokonaisuutta. Se on myös kertomus tieteen askelmista eteenpäin, naisten asemasta ja siitä, miten tietoisuus luonnon- ja elollisen suojelun tärkeydestä vähitellen herää.