Cormac McCarthy: "Matka toiseen maailmaan"

 

 

 

 

Cormac McCarthy: ”Matka toiseen maailmaan”

WSOY 1995

474 sivua

Alkuperäisteos ”The Crossing”, 1994

Suomentaja Erkki Jukarainen

 

”Matka toiseen maailmaan” on ensimmäinen Cormac McCarhylta suomennettu kirja. Se on oma itsenäinen teoksensa, vaikka se luetaan osaksi ”Rajatrilogiaa” johon kuuluvat teokset ”Kaikki kauniit hevoset”, ”Matka toiseen maailmaan” ja ”Tasangon kaupungit”. Itsenäisenä teoksena ”Matka toiseen maailmaan” on vaikuttava ja ehjä kokonaisuus.

Meillä tunnetuimpia Cormac McCarthyn teoksia ovat varmaankin ”Tie” ja Veren ääriin” eli Lännen punainen ilta. ”Veren ääriin” käänsi päälaelleen perinteiset kuvaukset Villistä Lännestä ja paljasti sen äärettömän väkivaltaisuuden. Kirja on uskomattoman väkivaltainen mutta samalla myös raadollisen kaunis.

”Matka toiseen maailmaan” sijoittuu samoihin maisemiin USA:n ja Meksikon rajaseudulle mutta noin sata vuotta myöhempään ajanjaksoon, 1930-luvusta eteenpäin.  Kirjana se ei ole yhtä väkivaltainen kuin ”Veren ääriin”, mutta ei siinäkään väkivaltaa peitellä, joten jos lukijalla pyrkivät kirjat tulemaan uniin, ei tätäkään kannata illan päätteeksi lukea.  Ainakin minulle pyrkii käymään niin ja useampana yönä näin unessa itse kehittelemiäni tapahtumia kirjan pohjalta.

Kirja kuvaa päähenkilön matkoja Meksikoon. Kaikilla matkoilla on oma syynsä, enkä kerro niistä enempää, ensimmäistä matkaa lukuun ottamatta. Olennaisinta kirjoissa ovatkin juuri matkat, niiden aikaiset tapahtumat ja kohtaamiset, ihmisten kertomukset sekä keskustelut, jotka käsittelevät elämän peruskysymyksiä ja hyvin usein kuolemaa. Kirjan luonnonkuvaukset ovat uskomattoman kauniita. Kirja on tavallaan eri aikaan ja erilaiseen ympäristöön sijoittuva Kerouac:n ”Matkalla”.  Jotain samaa kirjat tarjoavat lukijoille. Ehkä jotakin olemassaoloon ja sen ymmärtämiseen kuuluvaa.

Kirjan ensimmäiselle matkalle voisi antaa nimen ”Poika ja susi”. Se kertoo 16-vuotiaan pojan yrityksistä pyyttä Meksikosta USA:n alueelle tullut susi.  Tiineenä olevan naarassuden ja pohjan välille kehittyy osaamisen ja oppimisen kaksintaistelu, jonka aikana molemmat alkavat arvostaa toista. Poika saa lopulta suden jäämään rautoihin mutta ei enää raaski tappaa sitä, vaan päättää viedä sen takaisin Meksikon vuorille. Tästä alkaa kirjan ensimmäinen matka.

Matka on toisaalta yritys palauttaa susi alkuperäiseen ympäristönsä mutta sen jälkeen siitä muodostuu matka, jossa poika etsii itseään ja suhdettaan maailmaan. Suhde isään on ollut kivikkoinen, niin kuin se itsenäisyyttä etsivillä nuorilla usein. Matka ja sen aikaiset kokemukset ja keskustelut antavat lopulta hänen elämälleen suunnan kotiin.

Minusta susia vihaavien kannattaisi lukea tämä kirja. Siinä ei kaunistella suden olemusta mutta tavallaan astutaan myös suden nahkoihin ja sen elämän sisältöön. Sen olemassaololle ja toiminnalle nähdään myös tarkoitus. Kirja kuvaa myös hienosti ihmisten kahtalaista suhtautumista suteen. Sitä pelätään ja se halutaan tappaa, mutta kun poika kuljettaa raudoissa loukkaantunutta sutta Meksikoon. Sen haavoja hoidetaan huolella ja lempeydellä. Sitä miten tarina lopulta päättyy, en tässä paljasta. Se on armoton ja kaunis ja lukemisen arvoinen.

Pojan kotiinpaluu muuttaa lopulta hänen elämänsä. Hänen vanhempansa on murhattu, veli joutunut toisen perheen huollettavaksi ja omaisuus, lähinnä hevoset varastettu.  Omaisuuden takaisinsaamiseksi käynnistyvät kirjan viimeiset matkat Meksikoon. Aluksi nuoremman veljen kanssa.

Vaikka matkoilla on aina tietty tavoite, omaisuuden takaisinsaaminen tai veljen kohtalon selvittäminen, olennaisinta on aina matka sinänsä. Liikkuminen upeasti kuvatussa maisemassa, ihmisten tapaaminen, heidän tarinansa, keskustelut elämään vaikuttavista asioista ja elämä kiinteässä yhteydessä luontoon. Meksikon monikulttuurinen yhteisö on kuvattu hienosta. Tavallisten, köyhien ihmisten ystävällisyys ja avuliaisuus kuvataan kauniisti. Nälkäinen saa ruokaa vähästäkin ja, jos nähdään hänen olevan hyvän puolella, suojelua. Vaikka kirjassa on väkivaltaa, sitä ei ole tavallisen kansan parissa. Väkivalta liittyy aina valtaan ja osaisuuteen.

Kirjan viimeisillä matkoilla mukana seuraa nuoremman veljen koira, joka lönkyttelee kaukana perässä.  Kirjan lopussa, kun päähenkilö on palannut viimeisimmältä matkaltaan, vanha raihnainen koira tulee yöksi samaan majapaikkaan, vanhaan hylättyyn rakennukseen. Hän ajaa sen ulos sateeseen ja koira lähtee juoksemaan karkuun:

”Juostessaan se käänsi päänsä sivuun ja ulvoi jälleen, päästi hirvittävän ääneen. Jotain mikä ei ollut tämän maan päältä. Aivan kuin jokin monen tuskan kammottava tiivistymä olisi murtautunut menneestä maailmasta. Se lenkutti vaivaisilla jaloillaan sateeseen ja ulvoi mennessään kerran toisensa perään sydänverensä epätoivoa kunnes se hävisi lopullisesti alkavaan yöhön näkymättömiin ja kuulumattomiin.”

Jotenkin tähän tiivistyy päähenkilön paluun tunnelma, kun mitään menneestä ei ole jäljellä ja uusi on tuntemattomana verhon takana. Kirjan loppu tuo kuitenkin myös toivoa:

”Hän istui siinä pitkään ja jonkin ajan kuluttua itä alkoi harmaantua ja jonkin ajan kuluttua jumalanluoma aurinko nousi, jälleen kerran, kaikille ja erotuksetta.”

Cormac McCarthy:n kirja ”Matka toiseen maailmaan” on vaikuttava ja ehjä oma kokonaisuutensa, vaikka se luetaankin yleisesti ns. ”Rajatrilogian” keskimmäiseksi osaksi.  Se on kaunis ja osittain väkivaltinenkin kuvaus 16-vuotiaan pojan matkoista USA:n puolelta Meksikoon. Vaikka matkoilla on aina syynsä, tärkeintä kirjassa ovat kuitenkin matkat, uskomattoman hieno luonnonkuvaus, ihmisten kohtaamiset ja heidän tarinansa ja kaiken aikaa kattava yhteys luonnon kanssa. Tämä on kuin Jack Kerouac:n ”Matkalla” tosin eri ympäristössä ja ajankohtana. Parasta Cormac McCarthyä.