Pirkko Saisio: "Suliko"

 

 

 

 

Pirkko Saisio: ”Suliko”

Kustannusosakeyhtiö Siltala 2024

411 sivua

 

Pirkko Saisio on kirjoittanut kerrassaan upean kirjan, jonka lähtökohta ei ole kaikkein helpoin – Josef Stalin.  Kirja ei missään mielessä ole Stalinin elämänkerta, vaikka tietyt historialliset tapahtumat onkin kuvattu tarkasta ja useat henkilöt esiintyvät aidoilla nimillään.  Tarkoitus on enemmänkin pohtia tapahtumia ja Stalininkin henkilökohtaista kehittymistä kirjailijan luoman henkilöhahmon kautta.

Kirjan olennainen hahmo tai unelma on Suliko. Suliko on georgialainen miehen tai naisen nimi ja se tarkoittaa myös sielua. Nimi liittyy muutenkin mm. runouden kautta georgialaiseen perinteeseen. Kirjassa on kaksi aikatasoa, joista toinen etenee Stalinin elämän mukana ja toinen keskittyy hänen kuolinvuoteensa 1953. Näissä aikatasoissa Suliko liittyy  muistoihin ja esiintyy hahmona tai unelmana, jolla Stalin purkaa muistojaan, kokemuksiaan ja kaipaustaan. Minusta kirjan Suliko on Stalinin unelma tai eräänlainen haave, jonka hän on elämälleen asettanut. Tapahtumia ja arkea Stalin arvioi tuon unelman kautta.

Kirjan kansipaperin taitteessa todetaan: ”Romaani kurottaa myyttien maailmaan ja kysyy, millaisissa tilanteissa ihmisen valinnat johtavat päinvastaisiin tuloksiin kuin alkuperäinen eetos ja päämäärä? Miten oikeudenmukaisuuden puolesta taistelevasta idealistista kasvaa diktaattori?”.  Minusta tästä ei kuitenkaan ole kyse. Kirja kuvaa päähenkilönsä kautta enemmänkin sitä millaisia ominaisuudet johtajalla voivat pilata hänen edustamansa liikkeen jalot päämäärät ja suunnat organisaation toiminnan diktatuuria kohti. Kun puhutaan kirjan henkilöstö tai vaikka todellisesta Stalinista, ei hän ollut johtajana sivustaseuraaja, vaan hyvin pitkälle toteuttaja ja siten suunnannäyttäjä.

Tulkitsipa kirjaa tuon kansipaperin taitteen mukaisesti tai minun esittämälläni tavalla, antaa kirja hienolla tavalla vastauksia molempiin kysymyksiin. Nostan esille muutaman tilanteen, jotka kuvastavat päähenkilön ominaisuuksia ja jotka kirjassa on kuvattu hienolla tavalla ja niin, että ne antavat lukijalle myös todellista tietoa Stalinin ajan tapahtumista.

Kirjan päähenkilön keskeisin ongelma on kyvyttömyys luoda kestäviä ystävyyssuhteita. Sellaisia hänellä ei ollut edes vaimoonsa, lapsiinsa tai muihin läheisiinsä. Perussyynä oli hänen taipumattomuutensa, epäluuloisuutensa ja kaunaisuutensa. Kirjan Stalin kaipasi vaimoltaan samanlaista toveruutta kuin Leninillä oli vaimonsa kanssa.  Aluksi Stalinilla ja hänen toisella vaimollaan Nadeža Allilujevalla tällainen suhde olikin, mutta kuten kirjassa kuvataan, viimeistään viljan piilottamisesta syytettyjen talonpoikien teloitusten jälkeen suhde muuttui.  Allilujeva teki riitaisen avioliiton jälkeen itsemurhan 1932. Hänestä kertova Olga Trifonovan kirjoittama kirja ”Ainoani” ilmestyi suomeksi 2023 (Idiootti 2023). ”Sulikossa” kertomus oikeudenkäyntien ja teloitusten tapahtumista on kuvattu hienon vertauskuvallisesti.

Kirjan hienoimpia jaksoja kuvaus kuinka pienestä kukkia Stalinille tuovasta tytöstä tuli hetkeksi sankarilapsi ja esikuva ja kuinka epäluuloisuus johti perheen joutumiseen vankileirille.  Epäluuloisuus saattaa saada yllykkeensä pienistä yksityiskohdista mutta silloin kun kyseessä on taipumaton henkilö, seuraukset ovat peruuttamattomia.

Kuvaus stahanovilaisuudesta on myös yksi kirjan helmiä. Tuottavuuden parantamiseksi halutaan nostaa esille esikuvallisia, norminsa ylittäviä työntekijöitä. Ensimmäinen heistä on hiilikaivostyöläinen Aleksei Grigorjevitš Stahanov. Tällainen esimerkillä kannustaminen on todella hieno ajatus, mutta esikuvien suoritusten tulee olla myös todellisia ja saavutettavissa olevia. Stahanovilaisuus johti kuitenkin nopeasti liioitteluun ja tuotantotulosten väärentämiseen, jolloin järjestelmä menetti uskottavuutensa ja entiset stahanovilaiset saivat mennä.

Vaikka se nykymaailmassa tuntuukin sanahelinältä, uskoisin, että inhimillisyys, ymmärtäminen ja myötäeläminen ovat edelleenkin hyvän hallinnon peruspiirteitä. Empatia kuuluu politiikkaan.

Pirkko Saision kirja ”Suliko” on hienosti kirjoitettu, ajatuksia herättävä ja nykyhistoriaa henkiin herättävä teos. Monet Neuvostoliiton historiaan liittyvät tapahtumat ovat täsmällisesti mukana, mutta kirja ei kuitenkaan ole Stalinin elämänkerta. Mutta ehkä se kuitenkin antaa oikeansuuntaisen kuvan Stalinin ajatusmaailmasta, kokemuksista ja hallinnollisista virheistä. Kuka sitten on kirjan Suliko? Ehkä Suliko sittenkin on se kaivattu ystävä ja rakastettu, johon voi täysin luottaa ja jolle voi kertoa huolensa ja murheensa ja jolta saa pyyteettömästi lohtua ja tukea.

Juha Siro: "Kuolemattomien kirja"

 

 

 

Juha Siro: ”Kuolemattomien kirja”

Palladium Kirjat 2024

80 sivua

Joulun nautinnollisimpia lukuhetkiä tarjosi Juha Siron pieni ”Kuolemattomien kirja”. Vaikka kirja on kooltaan ja sivumäärältään pieni tarjoaa se sitäkin suuremman annoksen virikkeitä, ajatuksia ja tunnelmia kuolemattoman taiteen ja sen tulkintojen välittämänä.

Yllä olevaan kuvaan liitin kirjan viereen Sinikka Hautamäen kauniin teoksen ”Joulukirja” eräällä tavalla täydentämään kirjan teemaa.

Juha Siron teksti ja runot, jossa hän pohtii mm. kuvan ja sanan suhdetta saa lisäsyvyyttä hänen monitaiteellisuudestaan. Se tarjoaa hyvän lähtökohdan sille, ettei kuvia ja maalauksia pelkästään katsota, vaan ne antavat runojen ja kuvan itsensä kautta syvällisemmän ja joskus myös yllättävänkin kokemuksen.

Leo Tolstoi on kirjassa ”Mitä on taide” (Kustannusosakeyhtiö Taide 2000, suomentanut Martti Anhava) todennut:

”Sana välittää ihmisen ajatuksia ja kokemuksia, toimii ihmisiä yhdistävänä välineenä, juuri niin vaikuttaa myös taide. Tämän kanssakäymisen erikoislaatu, joka erottaa sen sanan avulla tapahtuvasta kanssakäymisestä, piilee siinä että sanalla ihminen välittää ajatuksia, taiteella ihmiset sitä vastoin välittävät toisille tunteitaan.

   Taiteen toimi perustuu siihen että kuulo- tai näköaistillaan toisen ihmisen tunteenilmauksia vastaanottava ihminen kykenee kokemaan saman tunteen jonka on kokenut ihminen joka tunnettaan ilmaisee.”

Saman asian myös Juhani Siro on todennut teoksiin liittyvää tekstiä laatiessaan. Ne sisältävät selventävää proosaa ja runoa ja kirjan kokonaisuus toimii hyvin.

Kirjassa on lukuisia helmiä. Minua ilahdutti löytää Albrecht Dürer:n ”Jänis”. Anu Kaajan teoksessa ”Rusetti” on myös hieno tulkinta kyseisestä teoksesta ja nyt Juhani Siron teksti täydentää kuvauksen. Myös Ellen Thesleffiin ja Elin Kleopatra Danielson-Gambogi liittyvät tekstit ovat kerrassaan upeita ja ilmentävät kirjoittajan lämpöä ja kunnioitusta heitä kohtaan, juuri sitä mitä he suurelta osin jäivät elämässään kaipaamaan.

Jos kirjaa olisi voinut täydentää kuvilla käsitellyistä teoksista, olisi kyseessä ilman muuta vuoden taidekirja. Näinkin se palvelee hienosti lukijaa, sillä valtaosa teoksista on helposti löydettävissä internetin syvyyksistä.

Parhaillaan on Ateneumissa näyttely Gothic Modern. Se on avoinna 26.1.2025 saakka. Osaltaan näyttelyn teokset kuvaavat myös sanan ja kuvan suhdetta mm. Rilken runon ”Ritari” osalta. Voin lämpimästi suositella näyttelyä ja Juhani Siron kirja ja sen johdantoteksti antaa mukavan lähtökohdan näyttelyyn syventymiselle.

Juha Siron ”Kuolemattomien kirja” on upea taidekirja ilman kuvia. Proosatekstin ja runojen avulla kirjoittaja tarjoaa teoksiin ja tekijöihin näkökulman, joka syventää teosten tarjoamaa kokemusta. Tolstoi on todennut, että taiteen tarkoitus on välittää tunnetta tekijältä teokseen tutustuvalle, antaa Siron kirja eväitä tämän tunteen aidolle kokemiselle. Kirja antaa minusta myös hyvän lähtökohdan Ateneumin näyttelyyn Gothic Modern tutustumiselle (avoinna 26.1.2025 saakka). Kiitos kirjailijalle.

Alena Mornštajnová: ”Hana”

 

 

 

 

Alena Mornštajnová: ”Hana”

Kustannusosakeyhtiö Kairaamo 2023

350 sivua

Tšekinkielinen alkuteos ”Hana”

Suomentaja Susanna Räty

 

Minulle ja varmaan monelle muullekin uudemman tšekkiläisen kirjallisuuden lukeminen on jäänyt vähiin. Minullakin uudemmista tulee mieleen vain Milan Kundera ja hänenkin kirjoistaan alkaa olla jo viisikymmentä vuotta. Kustannusosakeyhtiö Kairaamo on nyt alkanut paikata tätä aukkoa ja todella hienolla tavalla. Kirjoja on jo julkaistu useampia ja nyt esillä oleva kirja Alena Mornštajanován teos ”Hana” on todellinen aarre kaikille kirjojen ystäville. Mornštajanová on kyllä kansainvälisesti tunnettu. Hänen kirjojaan on käännetty jo kahdellekymmenellekahdelle kielelle ja ollaan nyt kääntämässä neljälle uudelle kielelle. Lopulta nyt myös suomeksi. Kiitos siitä Kairaamolle ja suomentaja Susanna Rädylle. Suomennos on hieno ja siinä on säilynyt hienosti tšekkiläiseen elämään liittyvän arjen tunnelma.

Kirja on tšekkiläisjuutalaisen perheen sukutarina, joka jatkuu vuodesta 1933 aina vuoteen 1963 saakka. Tarina jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä ja toisessa osassa kertojana on Mira ja ensimmäinen osa ajoittuu vuosiin 1954 …1963. Tänä aikana Mira kasvaa yhdeksänvuotiaasta nuoreksi morsiameksi ja menettää äitinsä sisarta Hanaa lukuun ottamatta koko perheensä raivonneessa lavantautiepidemiassa. Tässä osassa tärkeintä ja hienointa on perheen arjen kuvaus ja Miran selviytymistarina perheen menehtymisen jälkeen. Hanan tuleminen mukaan perheen menehtymiseen jälkeen antaa kirjalle sivujuonen, joka on mielenkiintoinen ja koskettava.

Toinen osa kertoo ajanjaksosta 1933 – 1945. Se on Miran esivanhempien ja vanhempien tarina. Jakson alussa Mira toteaakin:

”En ole ikinä ymmärtänyt, miksi ihmistä ei kiinnosta, mitä ennen heidän syntymäänsä on tapahtunut. Miksi he eivät kysele vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan, kuinka nämä ovat eläneet, mihin ovat tyytyväisiä ja mitä nämä tekisivät toisin, jos voisivat.”

Tämä toinen osa on minusta kirjan tärkein.  Ns. keskitysleirikuvauksista poiketen kirja kertoo kuinka juutalaisvastaisuuden kasvaessa ja heidän oikeuksiaan rajoittavien säädösten lisääntyessä arkielämä muuttui ja vaikeutui. Kuinka entiset ystävät ja naapurit alkoivat heitä karttaa ja vieroksua ja kuinka aiemmin pimennossa pysyneet juutalaisvastaiset ajatukset ja henkilöt uskaltautuivat näkyviin. Tämä osio kuvaa hyvin myös monia nykyaikaisia ilmiöitä, kun termi juutalainen otetaan pois.  Lopulta jakson kuvaus päätyy perheen siirtämiseen leireille ja Hanaa lukuun ottamatta kaasukammioihin. Perheen äidin läheisin ystävä piilottaa nuorimman tyttären, Miran äidin, joka pelastuu.

Kolmas osa on Hanan tarina ja käsittää vuodet 1942 …1963. Tämän jakson olennainen osa on järkyttävä kuvaus Hanan elämästä aluksi leirillä ja lopulta Auschwitzissa. Hän selviää mutta toivoo kuolevansa ja siten pääsevänsä perheensä seuraan. Keskitysleirikuvauksen lisäksi tärkeää on kuvaus siitä, miten vaikeaa on päästä kokemuksistaan eroon. Pitkään paluunsa jälkeen Hana ajatteli:

”Minun kehonikaan ei parantunut, mutta kipu, joka iski jokaisen äkillisen liikkeen jälkeen, sään muuttuessa tai kiihtyessäni, ei piinannut minua yhtä paljon kuin tuntemani ahdistus. Minulla ei ollut syytä elää, mutta en osannut kuollakaan.”

Hanan elämän pelastaa Mira, jonka Hana joutuu ottamaan hoitaakseen Miran perheen kuoltua lavantautii. Miran ja Hanan yhteinen tarina on vähäeleinen ja uskomattoman kaunis.

Kirjan viimeisiä sivuja lukiessa kyyneleitä valui jo silmistä solkenaan. Ei surusta vaan onnesta, kun Miran rakkaus ja välittäminen lopultakin siirsi syrjään Hanalta menneisyyden kauhuja ja muistoja ja palautti hänet elämään.

”Ja niin minä istun nyt tuolissa, jossa joskus taannoin istui rouva Karásková, ja katson keskittyneesti puikkojani. Mieleeni tulee edelleen jatkuvasti muistoja. Niitä raskaita muistoja on edelleen paljon, mutta sellaisia, joiden takia haluan elää, on jatkuvasti enemmän.”

Alena Mornštajnován kirja on yhtä aikaa uskomattoman kaunis ja järkyttävä. Kirjan kauneus tulee ihmisten välisistä suhteista, toisista välittämisestä, unelmista ja toiveista, jotka ilmenevät ja toteutuvat arjessa, jokapäiväisessä elämässä. Järkyttävää on kuvaus juutalaisiin kohdistuvasta vainoista, ei ainoastaan keskitysleireissä, vaan siinä kuinka juutalaisiin kohdistuvat säännöt vähitellen kiristyivät, kuinka heidän elämänsä muuttui vaikeammaksi ja kuinka se lopulta johti siirtoihin leireihin ja keskitysleireihin. Nämä kuvaukset ovat kirjassa omanlaisiaan ja lähtevät myös ihmisten arjen kuvauksista ja ovat siten vaikuttavia. Kirja avaa tätä kautta lukijan silmiä aivan uudella tavalla juutalaisten kohtaloon natsien miehittämässä Tšekissä. Kaiken kauheuden kuvauksen jälkeen on tärkeää kirjan tarjoama vahva usko parempaan huomiseen. Upea kirja.