Andrei Makine: "Tuntemattoman miehen elämä"

 

Andreї Makine: ”Tuntemattoman miehen elämä”

WSOY 2010

224 sivua

Suomentaja Ville Keynäs

Alkuperäisteos LA VIE D’UN HOMME INCONNU 2009

Andreї Makine  on Ranskassa  asuva  venäläinen  emigranttikirjailija. Hän  kirjoitta  kuitenkin  ranskaksi.  Makinelta  on suomennettu  kymmenen teosta, joista ”Tuntemattoman  miehen elämä” on  toiseksi  uusin. Makine  on saanut  lukuisia  kirjallisuuspalkintoja.

Kirjan  tapahtumat  alkavat  Pariisista, jossa päähenkilön, kirjailijan,  välit  nuoreen  naisystävään  ovat  katkenneet. Hän  päättää palata Venäjälle tapaamaan  nuoruudenrakastettuaan. Matka Pietariin  sattuu  juuri kaupungin 300-vuotisjuhlien  yhteyteen ja  mikään Venäjällä ei  muistuta enää vanhaa Venäjää tai oikeastaan Neuvostoliittoa.  Tuntuu  kuin  Venäjä olisi  länsimaisempi  kun  länsimaat  itse  ja  unohtanut   historiansa.

Tässä  vaiheessa  alkoi  tuntua, ettei  tätä  kirjaa  jaksa  lukea. Alku vaikutti  keski-ikäisen, hiukan epäonnistuneen  kirjailijan  valitusvirreltä.  Mutta  sitten,  lähes sadan sivun  jälkeen kaikki  muuttui. 

 Kirjassa päähenkilön tapasi vanhan  naisystäväänsä joka nyt  kuului  Venäjän  uusrikkaisiin.  Nainen  oli juuri  muuttamassa useiden  perheiden  yhteisasunnoista tehtyyn luksusasuntoon. Vanhat  asukkaat  oli  pakkosiirretty  muualle  ja  väliseinät  purettu  ja koko  asunto rakennettu  uudestaan. Vain  yhteen  asuntoon  oli  jäänyt  mykäksi  luultu  vanha  mies, joka  odotti  siirtoa  hoitokotiin. Tosiasiassa mies ei ollut mykkä, hän ei vain  tuntenut  tarvetta  puhua talon uusille  omistajille.  Yhtenä yönä kirjan  päähenkilö joutui  jäämään  hoitamaan  vanhusta.  Vanhus tunsi häneen luottamusta, esittäytyi  Volskiksi ja alkoi kertoa tarinaansa, ”Tuntemattoman  miehen elämä”. Ja millainen  tarina  sen  onkaan. Tästä  kirja  oikeastaan  alkaa  ja loppu  onkin vaikuttava.

Volskin  tarina  alkaa viimeisestä rauhan  päivästä, kesäkuun 21. päivä (kirjassa on tässä  valitettava kirjoitusvirhe eli siinä on  elokuun 21. Myöhemmässä tekstissä  virhe  on onneksi  korjattu).  Kertomuksen  osuus  Leningradin piirityksestä on äärimmäisen  järkyttävä. Se kertoo ihmisten kärsimyksistä, nälänhädästä, sitkeydestä ja myös rakkaudesta. Mukana on myös  kuvaus  taiteilijoiden  osuudesta taistelussa. Myöhemmin Volski  osallistuu taisteluihin  rintamalla  ja  tämäkin osuus  on  lyhyydestään  huolimatta  vaikuttava. Sodan aikana  hän  katsoo  kuolemaa  silmästä  silmään ja  hänen  hiuksensa  muuttuvat  päivässä  valkoiseksi. Sodan  kuvauksissa ymmärretään myös, ettei  kyse  ole ihmisten  välisestä vihanpidosta.  Volskin  kertomuksen  tärkeä  osa  on  myös sodanjälkeisten  puhdistusten aika  ja  muutos  Stalinin  kuoleman  jälkeen. 

Neuvostoliitos  tragedia  oli, että  pian  rauhan ja sen synnyttämän innostuneen  odotuksen  jälkeen sisäiset  valtapyrkimykset  johtivat  puhdistuksiin  ja  vankileireihin. Niiden  uhriksi  myös  Volski  puolisoineen  joutui.  Rakkaus  ja rakastetun  läsnäolon kokeminen yli kuolemankin  auttoi kuitenkin  Volskia  kestämään.

Vaikka  kirjan  aihe on ja  tapahtumat  ovat  varsin  rankkoja  on sen  käsittely  kaunista. Tarinaan  liittyvä rakkaustarina  ja  ihmisistä  välittäminen ja  vähäeleinen sinnikkyys antavat kirjalle  yleisinhimillisen  ja koskettavan tunnelman  joka ei  voi  olla  vaikuttamatta.

”Kun Volski paljon myöhemmin palasi ajatuksissaan Lugan rannalla vietettyyn vuoteen, hän hätkähti ajatellessaan miten pitkältä se tuntui, vaikka he ehtivät tuskin asettua. Jokainen vuodenaika tuntui kokonaiselta ihmiselämältä. Syksy, jolloin huurre kehysti kuolleiden  lehtien kultaa. Talvi, ikkunassa palava öljylamppu, jonka tuike  hävisi lumipyryyn. Kevät, yöt joina vesi nousi heidän kuistilleen… Ja myös kesä, jolloin heidän talonsa purjehti ruohikon sinertävissä mainingeissa ja kukissa. Hän muisti hitaan ja intiimin ikuisuuden, jossa yksi ainoa päivä pystyi häivyttämään hänen särkyneen elämänsä kaikki  haavat.”

Tämä kirja  kannattaa kokea.