Markku Pääskynen: Hyvä ihminen

 Markku Pääskynen: ”Hyvä ihminen”

Kustannusosakeyhtiö Tammi 2018

198 sivua

Hyvän kirjan ei tarvitse  jättää  lukijalle  hyvänolon tunnetta. Sen sijaan tunteiden  rajapinnat  saattavat  synnyttää uusia  ajatuksia,  kun ei  ole  mahdollista  tyytyä  totuttuihin  ratkaisuihin, kummemmin  miettimättä. Täytyy sanoa, että  tämä  kirja  jätti  vähintäänkin  hämmentyneen  olon.

Kirjan  alku  tuo  mieleen  Camus:n ”Sivullisen”.  Vaikka  päähenkilö  onkin auttavainen, tuntuu  hän  pääosin  olevan  yksin  ja  ulkopuolisena  tarkkailijana. Hän ei  tunnu  olevan  osana  ympärillä  olevaa  elämänvirtaa,  vaikka  hän  sen  näkeekin ja  havaitsee, jopa siihen osallistuukin  mutta  ei  tunne. Camus:n  kirjasta  poiketen  hän  kuitenkin  päättää  tehdä  jotakin. 

”Päiväkirjaan  kirjoitin haluavani  opiskella muiden  ihmisten  auttamiseen tähtääviä  aineita ja  lakata opiskelemasta tieteenaloja jotka  ainoastaan keräävät  tietoa, luokittelevat, kokeilevat, hajottavat osiin, kokoavat uudelleen, määrittelevät, päättelevät ja  arvioivat todennäköisyyksiä.”

Ulkopuolisuus  jatkuu  kuitenkin läpi  koko  kirjan.  Ja se  johtuu päähenkilön kahdesta  hahmosta  jotka  kulkevat  erillään ja  menevät  päällekkäin. Selvimmillään  nämä  hahmot  näkyvät  päivä-  ja  yöhahmoina  ja  niiden  pitäminä  erillisinä  päiväkirjoina. Tietyllä  tavalla  myös  mies- ja  naishahmot  sekoittuvat  ja  omat  kokemukset  ja  muistot  muiden  kokemuksiin  ja  muistoihin. Päähenkilön  elämään  liittyvät  myös   erilaiset  myytit, uskomukset ja teoriat, kuten  mm.  Rudolf Steinerin  näkemys  ihmisen  elämän  7-vuoden  jaksotuksesta tai Tiibetiläisen kuolleidenkirjan tekstit. 

Kirja  on  kuitenkin  myös  päähenkilön  elämäntarina, jonka  osana käytännössä  tai  mielikuvituksen  tuotteina  ovat  myös  muiden  hahmojen  kokemukset. Kirjan  voikin  lukea  monella  tavalla.  Vain  päähenkilön  kautta  tai  etsimällä  kokonaistotuutta myös  muiden  ihmisten reaktioista.  Kun näistä muodostaa kokonaiskuvaa, on syytä miettiä mitä se  totuuskin  oikein on, kun esimerkiksi erilaiset  ryhmittymät  näkevät  maailman  asiat  niin  eri  tavalla.

Kaikista  tapahtumista  huolimatta myös  luettuani  kirjan  tuli  mieleen Camusin ”Sivullinen”.

”Ja minä näen tulevaisuuden  hyvin selvästi. Voi rakas pieni poikaparkani, sinä et tiedä millainen sinun isäsi on, kunpa voisin kertoa sinulle miksi mutta kun en  voi, en tiedä varmaa vastausta, en koskaan ole tiennyt  yhtäkään varmaa vastausta. Minä niin kovasti halusin tehdä hyvää! Ja sain aikaan niin paljon pahaa! Minulla on vain kokoelma selityksiä joita kukaan ei  usko, värikylläisiä muistoja tapahtumista joita ei ole ollut  ja päiväkirjoja joista ei  tiedä  mitä ne sisältävät. Ne  minulla on, ja sinut, ja sinut, ja sinut.”

Kirjan  loppulauseissa sivullisuus  tai  ulkopuolisuus  niin  muista  kuin  itsestäkin  vielä  korostuu.

”Lähden ja suljen oven. Seison  käytävällä, lukittujen ovien ulkopuolella. Aika  pysähtyy, käytävä pyörii ja koko maailma sen  mukana. Minusta tuntuu kuin olisin seissyt tässä koko ikäni. Kukaan ei  näe minua. Kukaan ei auta minua. Kukaan ei tunne minua.”

Markku Pääskysen  kirjat  ovat  mielenkiintoisia. Hyvin  kirjoitettuja  ja ennen kaikkea  ajatuksia  herättäviä. Ja hämmentäviä. Ja mikä tärkeintä – niitä  haluaa lukea  lisää.