Joseph Brodsky: Veden peili

Joseph Brodsky: ”Veden peili”

Tammi 1994

116 sivua

Suomentanut Marja Alopaeus

Alkuperäinen teos: ”Watermark” 1992

Olen edelleen  katkera, etten  lukenut  tätä kirjaa ennen  omaa  matkaani Venetsiaan. Tämä  kirja  yhdessä Marcel Proustin kirjasarjan ”Kadonnutta  aikaa etsimässä”  yhdeksännen  osan ”Pakenija” luvun ”Venetsian matka”, kanssa  antaa Venetsialle  aivan  oman  tunnelmansa.  Brodsky tekee  matkansa  talvella joka  hänen  mukaansa  vain  voimistaa vaikutelmia.

Brodskyn  kirjan ensimmäiset  sivut  kertovat  ehkä enemmän  Brodskystä  kuin  Venetsiasta  mutta  en  voi  olla  lainaamatta erästä  kohtaa  kirjan  alusta  sillä  usein  meidän  vaikutelmamme  jostakin  paikasta  yhdistyvät  myös henkilöihin.

”Kourallinen ihmisiä työntyi maihin ja ryntäsi ohitseni portaita ylös asemarakennukseen. Sitten  näin ainoan siinä  kaupungissa tuntemani ihmisen: näky oli  lumoava.

Olin nähnyt sen ensi kertaa useita  vuosia aikaisemmin, edellisessä inkarnaatiossani Venäjällä.

…

Sataseitsämänkymmentäviisisenttisenä, siroluisena, pitkäsäärisenä, kastanjanpunaisine hiuksineen ja pähkinänruskeine mantelisilmineen, häikäisevä hymy ja laatuunkäypää venäjän kieltä noilla ihananmuotoisilla huulillaan, paperinkevyttä hienoa mokkanahkaa ja siihen sointuvaa silkkiä yllään ja hypnoottisia meille tuntemattomia parfyymejä henkivänä näky oli ilman muuta aistikkain naisihminen joka koskaan oli pökerryttävällä jalallaan astunut  keskuuteemme.

…

Sitä paitsi  hän oli venetsiatar.”

Ei Brodskyn kirja  mikään  matkaopas  ole.  Tarinoillaan  hän  luo  tunnelmaa  ja  kertoo vaikutelmistaan Venetsiassa. Erityisen  hienoja  ovat  kuvauksen  talven  valosta  ja  kirjan  nimen  mukaisesti  vedestä  peilinä.  Venetsian  lukuiset  patsaat  ja figuurit  laajentavat  tarinoita antiikkiin  ja  mytologiaan. Ohessa  erittäin  upea  kuvaus aamun  äänistä.

”Talvisin tässä kaupungissa herää etenkin sunnuntaisin lukemattomien kirkonkellojen soittoon, aivan  kuin helmenharmaalla taivaalla harsokankaisten ikkunaverhojen takana värähtelisi suunnaton posliininen teeastiasto hopeatarjottimella. Kun ikkunan  leväyttää auki, huoneeseen tulvii silmänräpäyksessä tämä ulkoinen, kumahteleva utu, joka on osaksi  kosteaa happea, osaksi kahvia  ja rukouksia. Vaikka  joutuisimme nielemään tuollaisena  aamuna mitä pillereitä tahansa ja kuinka monta hyvänsä, tunnemme että  lorumme ei ole vielä  lopussa. Ja olemmepa kuinka riippumattomia hyvänsä, olipa meidät petetty kuinka usein tahansa, ja kuinka läpikotainen ja lannistava itsetuntemus meillä sitten onkin, oletamme myös että meillä on vielä toivoa tai ainakin tulevaisuus.”

Ve  Brodskylle tärkeä elementti, niinkuin Venetsiallekin.  Brodskyn  mukaan vesi  on  nähnyt  kaiken ja tallentanut  sen  muistiinsa. Myös Jumalan  kuvan, hänen  kiitäessään  vetten  päällä. Vesi tuleekin  toistuvasti  esille kirjassa  ja sehän  tekeekin  Venetsiasta  ainutlaatuisen.

 

Jos Brodskyn  kirja  ei  olekaan ”suuri”  kirja, niin se  on  kuitenkin viehättävä  lukea. Herättää ajatuksia  ja antaa  mielikuvitukselle  siivet, niin kuin Venetsia on antanut siivekkäille leijonapatsaille.