Hae tästä blogista

torstai 28. helmikuuta 2019

Leena Krohn: Kadotus



 


Leena Krohn: ”Kadotus”
Kustannusosakeyhtiö Teos 2018
159 sivua

Aluksi  kirjan  sisältöön  kuulumaton  huomautus. Useimmat  näistä Leena Krohnin  kirjoista  ovat  näitä pienikokoisia  ja  mukavasti  miesten päällystakin  povitaskuun  mahtuvia. Kiitokset  siitä  kaikkien  junissa  ja muissa  julkisissa  kulkuneuvoissa  ja  paikoissa  lukevien puolesta.

Uuden  kirjan  ”kadotus”  ensimmäinen tarina ”Avain ja aurinkosypressi”  toi  mieleen  Bo Carpelanin.  Teksti  on  kaunista  ja  viipyilevää, antaa  lukijalle aikaa  ajatella  ja  tuntea. Kaunis  kertomus, jossa hyvästijättö entiselle  ja  nyt  pois menneelle  ystäville tapahtuu  lopullisesti avaimen häviämisen  myötä. Avainkin  ilmestyy  myöhemmin Kadotuksen  laatikkoon.

Toisessa kertomuksessa  tuli vastaan ajatus, jonka  tyylisen  olen  tavannut  nyt  useissa  muuttuvaa  todellisuutta  käsittelevissä  teoksissa:

”Mikä on orgaanista, mikä epäorgaanista? minä kysyn. Samoja alkuaineita kuin elävissä on myös elottomaksi  kutsutussa, eivätkä ajatus  ja aine  ole toistensa vastakohtia, sillä onhan jokainen tavara ensin  ollut ajatus ja mielikuva.”

Krohn  vie vain  tämä  asian uuteen  ja  mielenkiintoiseen  suuntaan, voisi  sanoa  krohnmaisesti. ”Unohtelijoita”  kohdassa todetaan:

”Sanotaan, että esineet  ovat elottomia. Minä en ajattele  niin. Minä uskon, että kaikki elää, vain monin eri  tavoin. Kaikella, mikä on olemassa, on oma elämänsä ja kohtalonsa ja siksi esineitäkin on kohdeltava varoen. Esine ei toki hengitä, ei liiku, ei lisäänny, sillä ei  ole aineenvaihduntaa, mutta tietoa se kuitenkin ottaa  vastaan, säilyttää, luovuttaa ja säteilee sitä  ympärilleen. Esineilläkin  on mieltymyksiä ja omaa tahtoa Se voi pitää omistajastaan tai olla pitämättä.”

Tämä  ihmisen  ja esineen vuorovaikutus konkretisoituu  sitten  myöhemmin  kirjassa kun  vastaan  tulee itseään  jälki-ihmiseksi  nimittävä  henkilö.  Hän on amputoinut  kätensä  ja  asentanut  tilalle digitaalisen  automaattikäden, joka  mm. toimii  sekä  jakoavaimena, että  porakoneena. Tämä  on  vain  yksi  esimerkki  siitä,  miten Kron osaa  kerronnassaan  availla  uusia  polkuja, ei  ainoastaan  niitä  mitä  hän  itse  kulkee  vaan ihan uusia  lukijan  samoiltavaksi. Minua  tämä alkoi  kiinnostaa  sillä jo  nyt  erilaiset  sydämentahdistajat  vaikuttavat  ihmiseen tavalla  joka  ei  ole  ihmisen  itsensä tai  hänen  elimistönsä  määriteltävissä.  Pian  meillä  kaikilla  on  keho  täynnä SIM-kortteja  ja silloin  vaikutukset  voivat  olla  arvaamattomia.

Kirjan  nimi ”Kadotus”  tulee  samannimisestä  löytötavaratoimistosta. Kirjassa  ihmiset  ovat  tuoneet  toimistoon edellisen  illan  juhlissa tai  niiden  jälkeen  löytämiään  esineitä. Kirja  kertoo  näihin esineisiin  liittyviä  tarinoita. Yksi  kirjan  hienouksia  on  myös  se,  että tavaroiden  kadottajat liikkuvat  samoissa  juhlissa,  näkevät  toisiaan  ja juhlien esityksiä  hiukan  eri paikoista  ja  lähtökohdista. Se  antaa tapahtumista aina  hiukan  erilaisen  kuvan. sillä  me  ihmisethän näemme  asioita  vajavaisesti  vain  oman  mieltymyksemme  mukaisesti.

Loppuun  vielä  lainaus  kirjan loppuosasta, jossa kirjailija  ihmettelee kirjoittajakurssilaisten  tekstejä:

”Mitä te kuvittelette kirjallisuuden olevan? Luuletteko, että kirjallisuudessa on kysymys kirjallisuudesta? Ei sinne päinkään! Todellisuudesta siinäkin on kysymys, todellisuudesta!  Sillä jokainen kirjoittaja kysyy yhä uudelleen: Mikä on totta?
Ettekö ymmärrä, että kun te puhutte, puhutte hetkeen, mutta kun kirjoitatte, kirjoitatte ikuisuuteen? Se ei ole aivan vaaratonta.”

Kirjaa panee  taas  ajattelemaan ja tuo  mukavasti  esille, kuinka  kaikilla  esineilläkin  on  tarinansa. Ja meistä  ihmisistä  ja  meidän  maailmastamme  nekin  tarinat  kertovat. Jos  vain havaitsisimme  ne  ja  osaisimme  niitä  tulkita  ja  ymmärtää, olisi  maailma  paljon  parempi   ja  ymmärtäväisempi  paikka  elää.

Todellinen  ja mahdollinen  maailma  ovat  lähempänä  kuin arvaammekaan. Tämän  kirjan  luettua  ei  ole  enää  varma  kummassa  liikumme. Erinomainen herättävä  ja  nautinnollinen  kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti