D.H.Lawrence:"Lady Chatterleyn rakastaja"

 

D.H.Lawrence; ”Lady Chatterleyn rakastaja”

WSOY 1989  (Suuri suomalainen kirjakerho)

336 sivua

Suomentaja Marja Alopaeus

Englanninkielinen alkuteos “Lady Chatteley’s  Lover”  (1928)

Kirja ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran  1950  (Gummerus), suomentaja Olli Nuorto.

Kolmenkymmenen vuoden  tauon jälkeen  teki mieli  katsoa  miltä D.H.Lawrencen kirja ”Lady Chatterleyn rakastaja”  nyt tuntuu. Yhdessä ”raamatuistani”  eli   kirjassa  Vappu Roos: ”Suuri maailmankirjallisuus” (WSOY 1949), Vappu Roos  toteaa:

”D.H.Lawrencen  merkitystä ei suinkaan ole vielä loppuunarvioitu. On esseistejä, jotka pitävät häntä vuosistamme suurimpana runoilijana, kun taas toisaalta harvaa kirjailijaa on alusta alkaen niin väärin ymmärretty ja ankarasti tuomittu kuin häntä. Hän halusi olla uuden sukupuolimoraalin, eräänlaisen mystisen panseksualismin profeetta, hän antoi runollisen kantovoiman psykoanalyysista ja primitiivisistä uskonnoista ammentamilleen teorioille ja omille näkemyksilleen kulttuurimme tuhoisasta mekanisoitumisesta.”

70-vuotta sitten kirjoitettu teksti sopii kuin nakutettu  tulkinnaksi myös tänään. Nämä  piirteet ovat  selvästi näkyvissä myös ”Lady Chetterleyn rakastajassa”. Vappu Roosin kirjoittaessa arvionsa Lawrencesta, tätä  kirjaa ei tosin  oltu  vielä  suomennettu  mutta  varmasti  hän  oli teokseen tutustunut.  

Mekanisoitumisen vaaroihin liittyen Mellors mm.  harmittelee  maailman muuttumista  kirjan  keskivaiheilla  seuraavasti:

”…Vika oli tuolla, tuolla ulkopuolella, noissa kavalissa sähkövaloissa ja koneiden hornamaisessa kalskeessa. Siellä, tuon mekaanisen, ahneen, ahneen mekanismin ja mekanisoidun ahneuden maailmassa, valoja välkkyvässä ja metallia syöksevässä ja liikennettä ärjyvässä, siellä piili suunnaton kavala olio valmiina tuhoamaan minkä tahansa mikä ei mukautunut. Pian se tuhoaisi tämän metsän eivätkä sinililjat enää hersyisi. Kaikki  haavoittuvaisen täytyi menehtyä raudan kumun ja kymen alle.”

Kirjassa  Lady Chatterley (Connie)  menee miehensä Cliffordin  kanssa naimisiin  juuri ennen  sotaa. Aviomies vammautuu sodassa vaikeasti ja pääsee  liikkumaan  vain polttomoottorilla toimivalla  pyörätuolilla. Hän ei pysty enää saamaan  lasta vaimonsa  kanssa, mutta haluaisi kuitenkin jälkeläisen  jatkamaan sukua. Joissakin  keskusteluissa  hän ehdottaakin, että  vaimo hankkiutuisi raskaaksi jonkun  ulkopuolisen  avustuksella. Lady Chatterley ei kuitenkaan löydä tuttavapiiristään  yhtään  kelvollista  ehdokasta. Asia  tulee myöhemminkin  esille ja  Clifford  ilmoittaa, että hän hyväksyy lapsen,  mutta sen hankkiminen ei saa vaikuttaa  hänen  ja Connien  välisiin suhteisiin.

Connien  ja  hänen miehensä suhde  muuttuu muodolliseksi, kun  taloon  tulee Cliffordille naispuolinen  avustaja. Connie alkaa  tuntea itsensä ulkopuoliseksi mutta tuntee olevansa sidoksissa Cliffordiin, lähinnä perinteiden  takia, vaikka  hänellä on omaakin omaisuutta. Clifford tuntee kuitenkin  tarvitsevansa Connieta turvakseen tai siteekseen entiseen elämäänsä. Tässä tilanteessa alkaa kehittyä  Connien yhteys riistanvartija  Mellorsiin. Mellors  on luonteeltaan eristäytyvä  ja vaikuttaa aluksi  töykeältä. Kirjassa yhteyden  muodostuminen  ja ensimmäinen  seksuaalinen  kanssakäyminen  on  kuvattu erittäin herkästi  ja kauniisti. Se on kahden yksinäisen ihmisen kohtaaminen, joka hyvin nopeasti  kasvaa halusta intohimoksi. Lady Chatterley haluaa lapsensa isäksi Mellorsin ja hän tuleekin raskaaksi.

Kirjan  puolivälissä  on Lady Chatterleyn  automatkan  kuvaus Englannin  hiilikaivosten  ja terästeollisuuden  alueella. Automatkan  lisäksi  se  on hieno  kuvaus  niin  ympäristön  kuin  maailmankin  muuttumisesta. Aristokraattinen  kartanoyhteiskunta  on muuttumassa teollisuusyhteiskunnaksi ja vanhat vauraat asumukset  puretaan, kun rikkaat  muuttavat  alueille, joissa  heidän ei  tarvitse  nähdä  mistä  ja kenen  toimesta  heidän rikkautensa  muodostuu. Kirjan yksi  olennainen  piirre  onkin  tuon ajan kahtia jakautuneisuuden  kuvaus. Lady Chatterleyn asuinympäristössä  hiilikaivostyöläiset  ovat  ikään kuin  oma rotunsa, jopa kielikin on erilaista  ja karkeaa. Tuon  kahtia jakautuneisuuden  vuoksi seksuaaliset suhteet  ryhmien  välillä  ovat  paheksuttavia.

”Connie mietti mitä Winter sanoisi jos tietäisi että Cliffordin riistanvartija oli harjoittanut hänen kanssaan yhdyntää ja sanonut ”jonain kertana sun tarttee tulla mökkiin”, Winter kammoaisi häntä, sillä Winter oli alkanut lähestulkoon vihata työväenluokkien eteenpäin tyrkkäytymistä.”

Lady Chatterley lähtee isänsä ja siskonsa kanssa Venetsiaan ja matkan aikana olisi tarkoitus selvittää  miten  hänen  ja Mellorsin tuleva  elämä voitaisiin  järjestää. Lady Chatterleyn ja Mellorsin  rakkaus  alkaa hyvin fyysisenä  mutta  kestääkö se pidemmälle. Kirjan lopun vaikeuksien  jälkeen pitää sanoa, että  kyllä se kestää ja vahvistuu. Lainaan tähän pätkän  kirjan  päättävää Mellorsin  kirjettä Connielle:

”…Tulevaisuuden varalle ei voi ottaa vakuutusta, paitsi todella uskomalla parhaaseen hituseen itsessään ja mahtiin joka on enemmän kuin se. Joten minä uskon meidän väliseemme pikku liekkiin. Minulle se on ainut maailmassa. Minulla ei ole ystäviä, ei sisäisiä ystäviä. Ainoastaan sinut. Ja tuo liekki on nyt kaikki mistä elämässäni välitän….”

Vaikka Lady Chatterleyn ja Mellorsin  rakkaus  saa vastaansa aviopuolisot, luokkaerojen asenteet ja jopa osan sukujen  jäsenistä osoittaa tuo  kirja rakkauden  kattavaa  voimaa, joka antaa lupauksen  tulevaisuudesta rakastaville  ja  heidän syntyvälle  lapselleen.

Kirjan suomentajalla on  ollut  kohtuuton urakka,  kun  hän on yrittänyt siirtää  Lawrencen  värikkään kuvailevaa  kieltä suomeksi.  Paikoin  hän  on joutunut  käyttämään  harvinaisempia  sanoja, jotka saattaa lukijasta  tuntua  vierailta.  Ongelma  on sama  kuin  etelämaalainen  yrittäisi  kääntyy  meidän  lumesta  käyttämiä  termejä  omalle  kielelleen.  Teko  on  kuitenkin  kiitoksen  arvoinen. Joitakin harvinaisempia sanoja  toivoisi  käytettävän enemmänkin. Mm. väike on  sellainen  sana.