Hae tästä blogista

perjantai 29. toukokuuta 2020

Rachel Cusk: "Ääriviivat"




Rachel Cusk: ”Ääriviivat”

Kustantamo S&S 2018, 4. painos
207 sivua
Englanninkielinen alkuteos ”Outline”, 2014
Suomentaja Kaisa Kattelus
Kansi Jussi Karjalainen
Kirja on ensimmäinen  osa trilogiasta  jonka seuraavat  osat  ovat ”Siirtymä” (2017)  ja ”Kunnia” (2020)

Romaanitrilogian viimeinen osa ilmestyi  juuri,  mutta myöhäisheränneenä aloitan vasta nyt  ensimmäisestä  kirjasta ”Ääriviivat”. Kesän aikana sitten kuljen tämän  kirjallisen  polun  läpi.

Me  ihmiset  elämme  elämiämme  hyvin eri  tavoilla. Osa on tunneihmisiä  ja osa enemmän  havainnoijia ja analysoijia.  Samalla  tavalla  me tietysti  suhtaudumme  kirjoihinkin. Kirjoittajana Rachel Cusk  on  tarkkailija  ja analysoija. Kirjan  aluksi  tuntui  siltä, että  romaanin  sijasta  olen  lukemassa selontekoa tai analyysiä. Onneksi  tämä  tunne  kuitenkin  katoaa  hyvin  nopeasti, sillä  tarkkailevasta  tyylistä huolimatta Cusk  saa tekstiinsä lukijaan  kiinnostavaa  tunnelmaa ja  hän arvioi  näkemäänsä  ja kuulemaansa hienolla  tavalla. Pelkkien  havaintojen  sijaan  mukana on myös  pohdintoja,  mutta jossain  määrin niitä  tunneihmisen  kaipaamia sykähdyksiä  tekstistä  aluksi kaipaa.

Heti  kirjan  alussa on  kiinnostava  arvio  rahan  vaikutuksesta elämään ja miten se  vieraannuttaa omistajat omaan kuplaansa:

””Raha on oma valtionsa”, hän sanoi. Vanhempani olivat laivanvarustajia, perheeni liiketoimet olivat kansainvälisiä, vaikka olimmekin siihen saakka asuneet heidän pienellä synnynsaarellaan, josta ette ole varmasti ikinä kuullutkaan, vaikka niillä tietymättömillä onkin suosittuja matkailukohteita.”
Mutta kaikkien rikkaiden tavoin, hän jatkoi, hänen vanhempansa olivat jo aikaa sitten etääntyneet lähtökohdistaan ja siirtyneet äveriäiden ja merkittävien ihmisten rajattomaan sfääriin.”

Halusin ottaa esille  tämän lainauksen  vain muistuttaakseni, etteivät  Nalle  Wahlroosin  ohjeet valtiontalouden hoitoon  ole  ohjeita  ihmisten, vaan  varakkaan  luokan  hyväksi.

Tämä on vain esimerkki siitä, että Cusk ei vain  kuuntele  muiden  tarinoita, vaan arvioi  niiden  uskottavuutta  ja sisältöä.

Edetessään  kirja  paranee koko ajan ja  muuttuu  kiinnostavammaksi. Kirjoittajakin tulee entistä enemmän  mukaan  ja paljastaa itseään, tunteitaan  ja ajatuksiaan. Täytyykin sanoa, että  kirjoittaja ja kirjasarja on  jo ensimmäisen  kirjan  perusteella  maineensa ansainnut. En oikein  malttaisi  odottaa, että  pääsen  seuraavan  osan  kimppuun.

Kirjan ensimmäisessä  osassa  pohditaan paljon avioeroja  ja niihin  johtaneita  syitä. Ehkä siihen on syynä  myös  kirjoittajan  omat  kokemukset. Kiinnostava  näkemys on, että pari  katsoo todellisuutta ennakko-odotuslinssien  läpi.

”…Kun ajattelen tuota hetkeä edeltäneitä aikoja, varsinkin avioliittovuosia, minusta tuntuu  kuin vaimoni  ja minä olisimme katsoneet  maailmaa pitkän ennakko-odotuslinssin läpi, pysytelleet koskemattomissa, loitolla ympäröivästä maailmasta, ja tuo välimatka soi meille turvaa mutta antoi myös tilaa harhakuvitelmille. Luulen ettemme koskaan oivaltaneet näkemiemme asioiden todellista luonnetta eivätkä ne koskaan uhanneet vaikuttaa meihin toden teolla, me vain tähystelimme niitä, ihmisiä ja paikkoja, niin kuin laivan kannelta tähystetään ohi lipuvaa rannikkoa, ja jos olisimme  nähneet heidät pulassa tai he meidät, kukaan ei olisi pystynyt tekemään mitään.”

 Useita  muitakin  kiinnostavia  teemoja  nousee  esille.  Yksi  on totuus. Onko tärkeää toimia  ehdottomasti  totuuden  ehdoilla,  vai  voisiko  vain joustavasti liidellä  sen  lähettyvillä. Tähän teemaan  palataan  usein  ja odotan, että sen  käsittely  jatkuu  tulevissakin  osissa. Ongelmaa katsotaan  kirjassa mukavasti eri  puolilta.

Minusta  yksi kirjassa ajoittain esille  nouseva  teema  on  ajan  kokeminen.  Erittäin  hieno  on  kohtaus, jossa yksi kirjan  kertojista on uimassa lastensa kanssa, vuorille myrskyn  jälkeen syntyneessä  lammikossa. Se  kuvaa ajoittaisia  hetkiä elämässä, jolloin tunnemme  irtaantuvamme  toisiaan seuraavista  tapahtumien  ketjusta,

”Se aika, jonka uimme lammikossa vesiputouksen alla ei kuulu mihinkään. se ei ole minkään tapahtumaketjun osa, se vain on, on itsessään aivan ennenkokemattomalla  tavalla…”

Kirjan  loppuosan  herkkupaloja  ovat  kirjoittajakurssin tarinat. Ne tuovat  esille  tämän elämämme suuren  rikkauden. Maailma voidaan  nähdä  ja kokea  niin  monella  tavalla.

Hiukan  nihkeän  alun  jälkeen  täytyy sanoa, että  tämä  kirja  yllätti  myönteisesti. Ja ehkä se  alun  nihkeyskin liittyy  myös  nimeen  ”Ääriviivat”.  Kirjassa  luotiin  vasta  pohja  kokonaisuudelle. Kirja loi vahvat  odotukset  jatkolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti