Märta Tikkanen: ”Vuosisadan rakkaustarina”
Tammi 1980 (viides painos)
173 sivua
Ruotsinkielinen alkuteos ”Århundradets kärlekssaga” (1978)
Suomentanut Eila Pennanen
Piirrokset Henrik Tikkanen
Märta Tikkasen kirja on raa’an peittelemätön kuvaus siitä, miten alkoholi tuhoaa tai ainakin muuttaa alkoholistia lähellä olevien ihmisten elämän. Se on pelkoa, peittelemistä, lasten suojelemista, vähättelemistä ja arvaamattomuutta. Oma elämä jää aina toiselle sijalle. Kirja on kirjoitettu runomuotoon, mutta sitä lukee kuin romaania. Ja useat runoista ovat suoraan klassikoita. Ne paljastavat alkoholismin vaikutuksia ja ovat samalla avunhuutoja ja pyyntöjä vastapuolelle, yritys saada hänet heräämään ja muuttumaan. Jo kirjan ensimmäinen runo on klassikko. Se tietyllä tavalla kiteyttää yhden alkoholismiin liittyvän peruskysymyksen. Miten kauan tätä on kestettävä? Lainaan tähän tuon runon lopun:
”…
Jos tämä juomakausi ei ole
viimeinen
minä lähden.
Jos ilkeydet kohdistuvat
lapsiin
minä lähden
Jos hän vielä alkaa
valehdella
minä lähden
Jos hän ikinä käy käsiksi
minuun
minä lähden
Kun lapset eivät enää
jaksa
silloin minun on kerta kaikkiaan pakko
Ja kaikki tämä tapahtui
enkä minä kuitenkaan lähtenyt
Miksi?”
Otin blogin valokuvaan Tikkasen kirjan rinnalle Wilma-Emilia Kuosan tänä vuonna ilmestyneen kirjan ”Titaanisydämen anatomia” (Basam books, 2020). Se käsittele samaa asiaa. Suhdetta alkoholistin kanssa. Ja Kuosan kirjassa paljon myös tuosta suhteesta vapautumista. Olen kirjoittanut hänen kirjastaan laajemmin blogissani (tammikuu 2020) ja lainaan tähän pätkän hänen runostaan, jossa hän toteaa, ettei jaksa jatkaa suhdetta. Se on samalla tavalla klassikko kuin Tikkasenkin runo:
”…
Itsetunto menetettynä
mieli käyttökelvottomana
sydän nyrjähtäneenä
silmät epäilystä verillä
perhesuhteet puhkottuna
ystävyydet tuhottuina
mun on todettava
etten enää jaksa,
…”
Märta Tikkasen kirja on eittämättä ”Vuosisadan rakkaustarina” sekä lainausmerkeillä että ilman ja tekisi mieli sanoa, että Wilma-Emilia Kuosan kirja on 20-luvun rakkaustarina. Kirjoja vertailemalla tavoittaa niistä yllättäviä yhtäläisyyksiä, erityisesti tunteiden tasolla, mutta onneksi myös muuta. Naiset ovat Kuosan kirjassa saaneet sydämeensä titaanikuoren niin, että se päästää aitouden sisään mutta pystyy myös pompauttamaan takaisin vähättelyn ja väkivallan.
Tikkasen kirjan yksi koskettavimpia runoja liittyy väkivaltaan. Kun uskoo rakkauden kaiken voittavaan voimaan, ei voi uskoa suhteeseen liittyvän väkivaltaa. Kun sinua lyödään ensimmäisen kerran, se muuttaa koko maailmasi ja tuo mukanaan uudenlaisen pelon. Tämä runo lyömisestä on minusta kirjan vaikuttavin. Lainaan siitäkin pienen osan:
”…
Ennen kuin kätesi
on perillä minussa ja osuu
tiedän jo:
tämä ei kohtaa meitä
rakkauden puutteen
vaan rakkauden epätoivon tähden
…”
Rakkaus on kirjassa se, joka saa kaiken kestämään. Se on myös väline, jolla alkoholisoitunut aviomies pitää puolisoaan koukussa.. Alkoholisoituneissa suhteissa on usein juuri näin. On yksi tai useampi seikka johon vedotaan. Tässä kirjassa se on rakkaus. Yhtä hyvin se voi olla lapset, häpeä, julkisuus tms. Valitettavan usein nämä asiat ovat vain vallankäytön välineitä. Sen näkee Tikkasenkin kirjasta. Joskus alistavat siteet pitää katkaista, kuten Kuosan kirjassa tehdään.
Vaikka Tikkasen kirja on pääosin raskas, käsitellään siinä asioita myös hyvin ironisesti. Sehän on usein tehokkain tapa saada viesti perille. Siitä on esimerkkinä runo solidaarisuudesta, joka kertoo pettämisestä. Solidaarisuus tarkoittaa valehtelemista, kun ei haluta muka pahoittaa toisen mieltä.
Kirjan lopussa on myös tärkeä runo siitä, ”kuinka ihmisiltä otetaan pois/ heidän ominaisarvonsa/ ja vähätellään heitä/ tehdään heidät vaarattomiksi/ kun heiltä riisutaan/ heidän nimensä”. Näissä tapauksissa olisi tärkeää, että nainen pitäisi oman nimensä.
Tämä on ehdottoman tärkeä ja hieno kirja ja antaa myös toivoa:
”Hitaasti
mutta askel askelelta
mennään eteenpäin
se täytyy uskoa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti