Petra Rautiainen: "Tuhkaan piirretty maa"

 

Petra Rautiainen: ”Tuhkaan piirretty maa”

Otava 2020

298 sivua

Monta  kertaa  ja oikeastaan  hyvinkin usein  toivoo, että ihmisyyden tunteet ja ihmisten  keskinäinen solidaarisuus  olisi niin vahvaa, että se voittaisi vihaan  perustuvan ideologian ja jonkin rodun ylivertaisuuteen perustuvan  ajattelutavan. Tämä kirja on tärkeä, koska se osoittaa  miten lähellä tuollainen  rotuajattelu  on ollut  meidänkin historiassamme, kuinka hyljeksintä on ulottunut  omaan kansaankin  ja  miten  helposti ihmiset  saadaan tuollaisen ideologian  toteuttajiksi,  toteuttamaan  käskyjä niitä  kummemmin  kyseenalaistamatta. Tämän asian esille tuominen  niin selkeästi  kuin se  tässä  kirjassa  tehdään  on  tärkeää, koska tuollaiset  ideologiat  ovat nytkin  näkyvissä. Jos tämä  kirja ei  herätä  niitä  kyseenalaistamaan, niin  mikä  sitten.  Tässä pari lainausta  kirjasta:

”Kun tulee uusia vankeja, tarkastamme taustat ja määrittelemme rodun, erottelemme vankien joukosta ei-toivotun aineksen, joka eliminoidaan tarpeen vaatiessa, sekä seulomme tiedustelulle arvokkaat  vangit.”

…

”…Joku sanoi, että kuppari on Varanginvuonolta tai kauempaakin, jäänne kaukaisilta ajoilta, samaa sukua ainujen ja kongoneekereiden kanssa. Toinen taas tiesi kertoa, että ei se mistään Varanginvuonolta ollut. Kuulemma Inarin tai Utsjoen saamelaisia tai sitten Petsamon koltta tai Kuolanniemimaan suomalaisia. Kolmas sanoi naisen olevan Ruijan kveenejä. Tai ehkä kaikkea niitä, sekasikiö. Alempaa rotua joka tapauksessa, todettiin.”

Kirjan alussa saksalaisten vankileirille Lappiin tuleva  suomalainen sotilasviranomainen  ja tulkki  Väinö Remes toimii epäröimättä  näiden  periaatteiden  mukaan. Hän on omaksunut Akateemisen Karjala-Seuran näkemykset Suur-Suomen tulevaisuudesta.  Onneksi rakastuminen pystyy rikkomaan  tämänkin kuoren. Aluksi yksittäisten  ihmisten  suhteen ja  varmaan  aikaa  myöten laajemminkin.

Toinen  tärkeä seikka  on siinä, että  kirja tuo esille Lapissa  olevat saksalaisten  ylläpitämät  vankileirit  ja vankien  epäinhimillisen  kohtelun  niissä. Suomalaiset  olivat  niistä  tietoisia  ja myös niissä  tehdyistä  rotututkimuksista  mutta  asiasta  vaiettiin  ja sotien  jälkeen  asiat haluttiin  unohtaa.

Kolmas tärkeä seikka  on saamelaisten  kohtelu. Ei ainoastaan  sodan  aikana  vaan  myös  sen  jälkeen. Rotuajattelun  jäänteet  jatkuivat saamelaisiin  kohdistuvina  vielä sodan  jälkeenkin  ja   heitä  pyrittiin  luokittelemaan erilaisten  mittausten  avulla. Kirkon  ja  koulutuksen  avulla heitä  yritettiin  myös suomalaistaa ja  erottaa  heidät  omasta  perinteestään. Lasten  ohjaaminen opiskelun ajaksi  internaatteihin  oli  tässä  yksi  keino. Samalla kyseenalaistettiin  saamelaisten  oikeus  maahansa. Monista  näistä  asioista  ja oikeuksistaan  saamelaiset  joutuvat  vieläkin  kamppailemaan.

Nämä  asiat  tuodaan  kirjassa  hienosti  esille. Kirja  jakautuu  kahteen  osaan. Toinen  osa kertoo vankileirien tilanteesta  sodan  loppuvaiheissa  ja  toinen Lappiin  saapuneen lehtinaisen ja valokuvaajan, Inkerin,  kautta  lapin tilanteesta sodan  jälkeen  vuosina 1947 – 1950.  Yhteisenä  tekijänä  näille  tarinoille  on erityisesti Olavi  Heiskanen, joka oli työssä saksalaisten  vankileirillä  ja  myöhemmin  Inkerin  vuokralaisena.

En halua  paljastaa kirjan  juonta, sillä  edellä  kerrotut  asiat  yhdistyvät hienoon, jännittävään, järkyttävään  ja  koskettavaan  tarinaan. Kirjaa eteenpäin vievät  asiat paljastuvat  vähitellen,  sillä sodan  jälkeen  kaikki  kantavat  mukanaan  salaisuuksia, joita  eivät halua  paljastaa. Vasta kun ihmisten  välille  kehittyy luottamus, niistä  uskalletaan  kertoa. Kirjan  loppu on yllättävä  ja  jännitys  kehittyy  ja tiivistyy  niin, ettei  kirjaa  malta päästää  käsistään.

Kirja  on myös  tavallaan ylistyslaulu  saamelaisuudelle, sen  perinteille  ja Lapin  luonnolle. Kirja  oikein  pakottaa  ajattelemaan  ja  vertaamaan  eri  arvomaailmoja.  Väistämättä  huomaa, että  nykyisessä  elämäntavassamme  menetämme  paljon  arvokasta. Onko se  mitä  saavutamme  sen  arvoista ?

Tämä on huima kirja. Kauniin, jännittävän  ja yllättävän tarinan sisälle  on rakennettu  myös kuvaus  saksalaisten vankileireistä Lapissa,  suomalaisen rotuajattelun  ilmenemisestä ja yleisemminkin saamelaisten  kohtelusta ja heihin kohdistuneista ”suomalaistamispyrkimyksistä”. Asioista  joista ei ole  puhuttu, vaan ne on haluttu  unohtaa.  Kaikki nämä yhdistyvät  luontevasti kauniin koskettavaan  tarinaan, ei päälle liimatusti,  vaan  olennaisena  osana sitä. Tämä on myös  tärkeän ajankohtainen kirja  sillä rotuajattelu  on taas nostanut  päätään  ja saamelaiset  joutuvat edelleen  taistelemaan  oikeuksistaan.

Kirja  paranee  koko ajan edetessään  ja  pitää tiukasti otteessaan.  Minusta  kirjan  kaunein kohta on kuitenkin sen  loppu, vaikka se ei vielä Lapin sodan osalta  pidäkään paikkaansa.

”Enontekiö

 Syyskuu 1944

 Sota on ohi.”