Dostojevski: Vanhan ruhtinaan rakkaus

Dostojevski: ”Vanhan ruhtinaan rakkaus”

Gummerus Kustannus Oy

2013, seitsemäs painos

Venäjänkielinen alkuteos 1859

Suomentanut Juhani Konkka

175 sivua

       


 Kirjamessujen  alelaarista   löytyi Dostojevskin  pieni  kirja  jota  kyllä  olen  katsellut  aiemminkin.  Mutta  jotenkin  huumori  ja  Dostojevski  eivät  mielestäni  ole  kuuluneet  yhteen,  joten en  ole  kirjaan  aiemmin  tarttunut. Nyt  oli  siis  oikea  hetki  tarttua  myös  omia  ennakkoluuloja  niskasta.
 

Heti alussa  huomasi  venäläisyyden. Venäläisissä  klassikoissa  ja  monien  uudempienkin  kirjailijoiden teoksissa (mm. Siskin)  on venäläinen elämäntapa,  puhetyyli ja  ajattelutapa helposti  tunnistettavissa. Minusta  tämä  on  hyvä  juttu. Toinen asia  jonka  melko  pian  huomasi  oli, ettei  samaa, jopa  kiihkeän  intensiivistä suhdetta  kirjaan  syntynyt mikä syntyy Dostojevskin  klassikkoromaaneissa.  Tietysti siihen  vaikuttaa  kirjan  tyylikin. On eri  asia  kirjoittaa  draamaa  tai  huumoria. Tosin  Gogol  kyllä  saa teoksiinsa  myös  sitä  intensiteettiä.

Kirjan  juoni  on  yksinkertainen.  Vahvan  määrätietoinen  äiti (pikkukaupungin ensimmäinen  nainen), yrittää naittaa  kauniin ja  onnettoman  rakkauden  kokeneen  tyttärensä  riittävän  varakkaalle  sulhaselle. Se  voisi johdattaa  äidin  myös ”piireihin”.  Aiempi kandidaatti  hylätään  tylysti,  kun  rekionnettomuuden seurauksena  paikalle  ilmaantuu, vanha, raihnas ja  höpertynyt  mutta perinnön avulla rikastunut  ruhtinas. Kaunis  tytär saadaan  mukaan, koska  hän  ajattelee  voivansa rahojen  avulla  pelastaa keuhkotautisen ensirakkautensa,  kun  ruhtinas  kuitenkin  kuolee  vuoden  parin  päästä. Siitä alkaa  kuhina pikkukaupungissa. Komedia  ja  tragedia sekoittuvat  ja  kaikki  päättyy  näennäiseen  romahdukseen  ja  vanhan  ruhtinaan  kuolemaan.

Dostojevskille tyypillisessä  jälkikirjoituksessa  kolme  vuotta  myöhemmin asiat  kootaan  yhteen ja päähenkilöt  päästetään  pahasta. Äiti ja tytär menestyvät  ja epäonninen  kosija  tuntuisi  löytävän  elämälleen  suunnan.

Kirja  ei  ole  parasta Dostojevskia  ja  se  toimisi  varmaan  paremmin  näytelmänä.  Kun  kirjasta  on  otettu  jo  seitsemäs  painos, on  sitä  kuitenkin  luettu.  Luulen  kyllä, että moni on  halunnut  tutustua Dostojevskiin  mutta  ei  ole  uskaltanut  tarttua  paksuun  kirjaan. Tämä  on sopivan  lyhyt.