Samuli Paronen: Kuolismaantie

 Samuli Paronen ”Kuolismaantie”

Delfiinikirjat

Kustannusosakeyhtiö Otava

1979, ilmestynyt ensimmäisen kerran 1967

151 sivua

 Samuli Paronen (s. 1917, k. 1974) oli työmies, taidemaalari  ja  kirjailija.  Häntä  voidaan aidosti  elämänsä  ja  aiheidensakin  takia  kutsua  työläiskirjailijaksi. Lyhyen, vain  noin  kymmenen  vuotta  kestäneen,  kirjailijauransa  aikana  hän  julkaisi  kahdeksan  romaania,  novellikokoelman  ja  aforismikokoelman.  ”Kuolismaantie”  on  hänen  toinen  romaaninsa.

”Kuolismaantie”  on  sotakirja  mutta  ei  tavallinen  sotakirja. Siinä ei  ole  sotasankareita tai suuria  taistelukuvauksia, vaan  yksittäisiä  ihmisiä  ajatuksineen  ja  arkineen.  Kirja  kertoo  viestimiesten  tarinaa sisältä  ja  vähän  ulkoakin  päin.   Se  ajoittuu  asemasotavaiheen  lopulta perääntymisvaiheen pakenemiseen  ja  taisteluihin  ja vielä  kotiuttamisvaiheeseen  saakka. Varsinaiset  taistelut  sijoittuvat  kuolismaantien  ympärille, jota  pitkin ja  jonka  ympärillä  perääntyminen  ja  motista  pakeneminen  tapahtuu.

Parosmaisesti  kirja on täynnä  ajatuksia ja sotilaiden  arkea eikä  siinä  herkutella  taisteluilla,  vaikka  motista  pakenemisen  ja  siihen  liittyvien  taistelujen  kuvaus onkin  olennainen  osa  kirjaa. Arki  kuvataan  sellaisena  kuin  se  on, ei siinä  ole  suuria  sankareita,  vain  selviytyjiä  ja  niitä  jotka  eivät  kuitenkaan  selviytyneet. Pienillä  viitteillä Paronen  antaa  myös  kuvan  kotirintaman tilanteesta ja sota-alueen asukkaiden elämästä. Sota-alueella  olevassa  talossa  olleesta sanomalehdestä  nähdään, miten sotapropaganda  muuttaa  motitustaistelun  tappion  voitoksi.

Kirja  päättyy  kotiuttamisvaiheen  kuvaukseen. Se on  tärkeä  osa  kirjaa.  Monen  piti  aloittaa  elämä  tyhjästä, valtion  lainavaatteissa, taskussa  vain  sota-ajan rahallinen  korvaus. ”…Nimi siihen. Selvän teki. Vapaus  astui  voimaan ja  käveli  kadulle, käveli  yhä  kiivaammin, koska  oli  kylmä tuuli.”

”Kuolismaantie”  on  parhaita  sotakirjoja  mitä  olen lukenut. Vain  Marko  Tapion ”Arktinen hysteria 2” ja  sen  lopun  kuvaus  sota-ajasta  pääsee  samalle  tasolle. Samuli Paronen  esittää  ajatuksia  ja  kysymyksiä. Pohtii  niitä  ja jättää  lukijalle  lisää  pohdittavaa.  Toivottavasti  moni  myös  tekee  niin.

Juicekin  näyttäisi  lukeneen  Samuli Parosta.  Kuolismaantiessä sanotaan "...Jaa että sä niinku istutat nyt  omenapuuta vaikka  huomenna repee..."  Tämä  on vuodelta  1967.  Juicen  laulussa "Myrkytyksen  oireet"  vuodelta  1981  sanotaan "...Kuule  istuta  vielä se  omenapuu, vaikka  tuli  jo  tukkaasi  nuolee...". Kaunis  ajatus  ja  kummallakin  hienosti  sanottu. Saattaa  olla, että  molempien  taustalla  on  kuitenkin  vanha  kiinalainen  runo.