Hae tästä blogista

maanantai 26. marraskuuta 2018

Lars Sund: Mistä musiikki alkoi



 











 Lars Sund: ”Mistä musiikki alkoi”
Kustannusosakeyhtiö Teos
2018
540 sivua
Suomennos Laura Jänisniemi


Kirjoittajan  tavoitteena  on  kirjoittaa Tom of Finland -oopperan  säveltäneen  Alf Holmin elämänkerta ja tämän  ympärille  kirja  rakentuu.. Kirja  on  kuitenkin myös  kertomus  kirjoittajasta  itsestään, Pietarsaaresta  ja  ajasta. Oikeastaan  kirja  on aikamatka.  Aikamatka  jossa  tapahtumat  kerrotaan  ihmisten  kautta. Ihmisten toiminnan,  kokemisen  ja  kasvamisen  kautta. Kirjan  vuosikymmenet (50-luvulta  eteenpäin)  kokeneena  kirjaan  on  helppo samaistua ja  tuntuu,  kuin  itse  kasvaisi  kirjan  mukana. Kertomistyyli  on  viipyilevän  rauhallista  ja  välillä siitä  tulee  mieleen  Bo Carpelan.  Teksti  ei  kuitenkaan  pääse  samanlaiseen  kirkkauteen. Aivan samanlaisen  lämmön  ja  ihmisten  ymmärtämisen  teksti  kuitenkin  tavoittaa. Aikamatkaa  auttaa kaikkitietävä Odin Sikström tai  hänen  haamunsa  ja  kirjoittajan,  kivensirusta  sokeutunut,  toinen  silmä,  jolla  kuitenkin  näkee  menneisyyteen  ja  vähän  tulevaankin.

Alf Holmin  elämänkerran  myötä vastataan  myös  kysymykseen ”Mistä  musiikki alkoi ?”.  Kuvaukset  niistä  kokemuksista,  äänistä  ja  elämäntilanteista,  joilla  on  vaikutusta  tulevaan  musiikkiin,  ovat  hienoja  ja  uskottavia. Samalla  tavalla  erilaiset  kokemukset  vaikuttavat  meihin  kaikkiin  ja  useampiin  asioihin,  mieltymyksiin  ja  ratkaisuihin,  kuin aavistammekaan.

Loppujen  lopuksi  kirjassa  ei  kuitenkaan  ole  kysymys  siitä ”Mistä  musiikki alkoi” Alfin  osalta. Minusta  kirjaa  kertoo enemmänkin  siitä,  mistä  ja  miten uusi  musiikki alkoi  vaikuttaa  nuorison tajuntaan. Uudentyyppisen ”nuorisomusiikin”  synnyllä  ja sen  räjähdysmäisellä  leviämisellä  nuorison  kuultavaksi  ja  soitettavaksi  oli  vaikutuksia,  joita  olisi  syytä arvioida  enemmänkin. Kirjassa  tämä tulee  hienosti  esille  aikamatkan  aikana. Näiltäkin  osin  löysin  kirjasta  myös  itseni.

Kirjassa nousee  myös  pohdittavaksi  kysymys, voimmeko  liikaa  rakastamalla  myös  tukahduttaa. ”On totta, että  ihminen  voi rakastaa  liikaa. Se  joka saa  kantaakseen liian  suuren  rakkauden, voi lopulta  kokea sen  ylettömyyden raskaaksi ja tukahduttavaksi.” Tämän  sijaan  olisi  ehkä  pitänyt  kysyä, onko tuo silloin  rakkautta  vai  rakkauteen sisältyvää  omistushalua  ja  rakkautta  omaa rakkautta  kohtaan.

Kirja antaa  myös  aineksia  pohtia taiteen ja  taiteellisen  lahjakkuuden asemaa  yhteiskunnassa. Niillä ei elä, ei  ainakaan  ilman  kansainvälistä  arvostusta. Elämän  edellytykset  joudutaan  hankkimaan  hanttihommilla  ja taidetta  voidaan  tehdä  jos  voimat  tämän  jälkeen  vielä  riittävät.

Kirjan  loppuosa on täynnä tapahtumia, on  kiire kun tarinan  langanpätkiä pitää  yhdistää  ja  päättää.  Lopun rakkaustarina Alfin ja Helenin  välillä  on  kaunis ja  valitettavasti  tämäkin   päättyy  niin kuin  kaikki  maailman  suuret  rakkaustarinat.

Kirja  on  toinen  osa Sundin Pietarsaari-sarjasta.  Kirja on  niin  itsenäinen  ettei  haittaa  vaikka  ei ensimmäistä  osaa  ”Kolme sisarta  ja  yksi  kertoja”  ole  lukenutkaan.  Joillekin  asioille sen  lukeminen  kuitenkin  antaa  lisää syvyyttä  ja  taustaa.

Hyvä  kirja.  Asettuu  komeasti  Finlandia-ehdokkaiden  kärkikolmikkoon.  Minun  suosikkini  on  kuitenkin Rose  tyttärineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti