Olga Tokarczuk: ”Aja aurasi vainajain luitten yli”
Otava 2020
249 sivua
Puolankielinen alkuteos ”Prowadź swój plug przez kości umarlych”, 2009
Suomentanut Tapani Kärkkäinen, William Blaken runojen sitaatit on suomentanut Marianne Kurtto, paitsi kirjan nimen sitaatin, jonka on suomentanut Tuomas Anhava.
Olga Tokarczuk:n kirjan takakannessa on pätkä New York Times Book Review:n arvostelusta, jossa todetaan:
”Loistokkaan outo ja sadunomainen mysteeri…. Tämä kirja ei ole pelkkä rikostarina. Se on filosofinen satu elämästä ja kuolemasta.”
Oikeastaan en lukenut tätä lainkaan rikostarinana sillä tämä on ennen kaikkea hätähuuto luonnon ja eläinten puolesta, yksinäisiin syrjäkyliin jääneiden ihmisten ja vanhusten puolesta ja myös kirja poikkeavuuksien hylkimisestä. Mutta se on myös tarina ystävyydestä ja toisten tukemisesta jopa niiden puolelta, joilta sitä ei ole osannut odottaa. Synkistä aiheistaan huolimatta se jättää myös positiivisen tunnelman kirjan loppuun.
Tämä on myös kirja William Blakesta (1757 – 1827). Hän näkyy tosin vain taustalla, mutta toivottavasti sekin innostaisi lukijoita perehtymään Blaken elämään ja teoksiin. Pätkiä Blaken teksteistä on kirjan kappaleiden mottoina ja tekstin sisällä on yksittäisiä Blaken runoja. Kirjan nimikin tulee Blakelta, toisin hiukan muutettuna, sillä Blaken teksti Tuomas Anhavan suomentaman kuuluu tältä osin ”Aja kärrysi ja aurasi vainajain luitten yli”. Tuomas Anhavan on suomentanut Blaken tekstejä teokseen ” Taivaan ja helvetin avioliitto ja muuta proosaa”. Siinä hän on lainannut Blaken esittelyn Otto Mannisen tanskasta suomentamasta ”Yleisen kirjallisuuden historiasta”. Siinä todetaan:
”William Blakessa (1757 – 1827; sekä runoilija että maalaaja ja piirtäjä), joka ei kuten muut ainoastaan kuvaile luontoa, mutta on kokonaan sen kauneuden ja suuruuden haltioima, saa lyriikka miltei uudenlaisen leiman, jonka sielukas kuvausvoima toisinaan tuntuu antavan enteen Shelleystä; samalla kiiluu hänen omituisessa runoudessaan vallankumouksellinen hehku kiihkoisalla katkeruudella yhteiskunnan vääryyttä ja sielunkylmyyttä kohtaan.”
Muutamia sanoja vaihtamalla tämä olisi aivan sopiva arvio myös Olga Tokarczukin teoksesta. Ja ehkä tämä arvio osoittaa myös sen, miksi Blaken sitaatit sopivat hyvin tähän teokseen.
Kirjan olennainen sisältönä on eläinten elämän puolustaminen epäinhimillistä kohtelua vastaan. Siihen liittyvä rikostarina asettaa myös eteemme kysymyksen siitä, saako sen tehdä keinoja kaihtamatta. Se on kysymys, jonka etten väistämättä voimme vielä joutua, jos haluamme jatkaa elämäämme tällä maapallolla. Häikäilemätön voitontavoittelu ja oman edun ajaminen ei voi jatkua määrättömiin. Tärkeää on, että Tokarczuk asettaa meidän eteemme tämän ongelman. Olen itsekin ajatellut, että reiluuden vuoksi myös metsästettävät eläimet pitäisi varustaa aseilla. Se ei ehkä kuitenkaan ole oikea ratkaisu. Tokarczukin kirjakin puhuessaan eläimistä, oikeastaan asettaa kysymyksen laajemminkin olemassaoloa koskevaksi ja kysymykseksi hyvän ja pahan suhteista.
Tokarczukin kirja tapahtuu syrjäisessä pikkukylässä joka herää henkiin vain kesäisin. Kylässä läpi talven elävien ihmisten elämä on kuvattu kauniisti ja todesti. Se on niin tuttua meille Suomessakin. Yksinäisyys, puuttuvat palvelut ja yhteydet ovat arkea. Ei ainoastaan eläinten kohtelu ole julmaa, myös ihmiset me jätämme heitteille.
Olga Tokarczukin hieno kirja ”Aja aurasi vainajain luitten yli” asettaa meidän eteemme tärkeitä kysymyksiä ihmisen ja luonnon suhteista, eläinten elämän arvostamisesta mutta myös ihmisten elinolosuhteista ja yksinäisyydestä autioituvissa syrjäkylissä. Nämä ovat kaikki myös ihmiskunnan olemassaolon peruskysymyksiä. Nämä kaikki on yhdistetty yllättävään rikostarinaan, joka asettaa eteemme myös kysymyksen hyvän ja pahan suhteista. Tämä yhdistää kirjan William Blakeen, jonka runojen pätkät ovat kirjan kappaleiden mottona. Tätä kirjaa ei kannata jättää kesken, jos alku tuntuisikin vaikealta. Minulle tämä oli paras lukemistani Olga Tokarczukin kirjoista.