Mikko Kamula: ”Kalevan pojat”
Gummerus 2022
713 sivua
Metsän kansa-sarjan neljäs osa (Muut osat: ”Ikimetsien sydänmailla”, ”Iso härkä” ja ”Tuonela”)
Mikko Kamulan Metsän kansa-sarja on nyt neljännessä osassaan, ja aina vain paranee. Ennen varsinaista arviota kuitenkin kiitos sarjan kirjojen ulkoasusta ja tämän kirjan osalta sen alkuun lisätystä osiosta ”Tarinan henkilöistä”. Siinä esitellään lyhyesti tarinan henkilöitä ja aiempien kirjojen tapahtumia. Hienosti, kuitenkin juonenkäänteitä paljastamatta, mutta kuitenkin niin, että lukija pääsee tarinaan mukaan, vaikka ei olisi vielä aiempia kirjoja lukenutkaan. Ne kyllä kannattaa lukea.
Kirjasarjassa yhdistyy hienosti uudisasukkaiden arki Pohjois-Savossa 1400-luvun lopulla, suomalainen mytologinen perinne ja kalevalainen fantasia. Kiinnostava tarina rakentuu aidosti Kalevalaan ja mukaan tulevat niin Väinämöinen, Pohjolan emäntä, Kirjassa Loviatar, kuin Sampsa Pellervoinenkin ja tietysti Väinämöisen myrskyssä kadottama kantelekin. Kalevalaisuus on liitetty kirjaan hienosti ja sen tuntee tarinan myötä liittyvän aidosti osaksi omaa perintöämme. Tarinan mukana Rautaparran nuorin poika, Tenho, kouluttautuu ja kasvaa tietäjäksi.
Kalavalaisen fantasiaseikkailun ohella kirjassa on kolme muutakin tarinaa jotka kaikki ovat yhtä lailla kiinnostavia ja jännittäviä, kuin fantasiaseikkailukin. Yksi tarinoista on tietysti koko kirjasarjan perustana oleva Juko Rautaparran sukutarina. Tässä kirjassa Juko perheineen joutuu kohtaamaan harvinaisen kylmän ajanjakson, jonka vuoksi suuri osa sadosta menetetään. Kuvaus taistelusta nälkää vastaan, niin Rautaparran suvun kohdalla, kuin yhteisössäkin on aitoa ja ajanmukaista. Se koskettaa lukijaa ja tuo esille myös sen, miten poikkeavat olosuhteet, tiedon puuttuessa, tulkitaan helposti yliluonnollisten tekijöiden aiheuttamiksi ja näistä tuntemuksista rakentuukin sitten kirjan kalevalainen fantasia.
Toinen mielenkiintoinen tarina kuvaa Rautaparran tyttären Varpun itsenäistymistä. Varpun kautta kuvataan hienosti sen ajan mytologiaa mm. maahisia ja ennen kaikkea parantajien toimintaa. Erityisesti parantamista yrttien ja kasvien, mutta myös taikaesineiden avulla. Tämäkin osuus on tarkasti ja hienosti kuvattu ja oikeastaan se on jopa oppikirja yrttien käytöstä parantamiseen. Taito joka meiltä pääsi välillä lähes katoamaan Varpu haluaa myös saada arvostusta itsenään, naisena ja parantajana. Hän joutuu kamppailemaan mielessään naisellisen vastuuntunnon ja itsenäistymishaaveen kanssa. Pitäisikö hänen kantaa huolta perheestään ja tuoda sukuun sulhanen auttamaan talon töissä, vain rakentaa uraa parantajana. Nämä pyrkimykset ja niiden vaikeudet kuvaavat hienosti myös aikakauden tilannetta ja naisen asemaa. Tähän tarinaan liittyy myös herkullinen kuvaus Varpun ensimmäisestä käynnistä kirkossa ja siitä, miten luontouskontoa tunnustava kokee kirkollisen jumalanpalveluksen.
Kolmas tarina on Rautaparran vanhimman pojan Heiskan tarina. Hän haluaa pois kotoa sotilaaksi. Hänen kauttaan kuvataan niin sotilaaksi kasvattamisen ankaruutta, kuin jatkuvia sotia ja kahakoita rajaseudulla. Vastakkain ovat niin karjalaiset, savolaiset, ruotsalaiset kuin venäläisetkin.
Kaikki nämä tarinat lomittuvat hienosti yhteen ja tuovat tuon ajan Suomesta yllättävänkin kattavan kuvan. Kalevalaisen fantasian kautta tutustutaan myös lappalaisiin, heidän tapoihinsa ja myös siihen, miten heidät ajetaan koko ajan pohjoisemmaksi, kun suomalaiset haluavat hyödyntää maata ja lappalaiset haluavat elää osana luontoa.
Tämä kirjan pintapuolinen esittely saattaa vaikuttaa tylsältä, mutta kirja ei sitä ole. Kirjan kaikki erilliset tarinat ovat hienosti kirjoitettuja ja kiinnostavia ja kaiken kruunaa tapahtumat kattava kalevalainen fantasia. Juuri tuon fantasian esittämällä tavalla uskon lukijana kaiken tapahtuneenkin, niin todenmukainen kirja on.
Mikko Kamulan ”Kalevan pojat” on uskomattoman upea kalevalainen fantasiaseikkailu ja samalla myös aito 1400-lopun elämän kuvaus Pohjois -Savon alueella. Ihmisten arki ja kamppailu oikuttelevaa säätä, luontoa ja hyökkäileviä viholaisheimoja vastaan on kuvattu elävästi ja aidosti niin, että lukija tulee osaksi tarinaa. Kalevalainen fantasiaseikkailukin kasvaa ihmisten arjesta, tuntemuksista ja uskomuksista. Arki, uskomukset ja tavat on kuvattu tarkasti ja oikein. Tällaistahan meidän elämämme on ollutkin. Eikä kirja ole pelkkää fantasiaa ja menneisyyttä. Monta kertaa kirjan tapahtumista ja ihmisten pohdinnoista huomaa, että ”näinhän se on vieläkin”. Kerrassaan upea kirja.