Hae tästä blogista

perjantai 22. marraskuuta 2024

E.L. Silvola-Carter: "Murroksen äärellä Sinilintujen kutsu"

 

 


 

 

E.L. Silvola-Carter: ”Murroksen äärellä ”Sinilintujen kutsu””

S&H Kustannus Oy 2024

283 sivua

 

E.L. Silvola-Carterin teos “Murroksen äärellä ”Sinilintujen kutsu”” on niin upea ja tärkeä kirja ilmastonmuutoksesta, että toivoisin kaikkien siihen tarttuvan. Voiko kirjan lukeminen sattua oikeampaan ajankohtaan kuin nyt minulla. Parhaillaan on menossa Bakun ilmastokokous ja kirja paljastaa kuinka turhia ja ympäripyöreitä vastaavanlaiset kokoukset ovat aiemmin olleet. Yleensä tärkeitä ratkaisuja siirretään aina vain eteenpäin, vaikka ratkaisut alkavat olla enemmän ja enemmän myöhässä. Samoin tulee käymään myös Bakussa. Todellisten ratkaisujen esteenä ovat maiden ajamat kansalliset edut ja tietysti raha.  Bakunkin kokouksen saamattomuuden vastapainoksi kirja osoittaa toisen tien. Kirja on romaani mutta sen esittämä ratkaisumalli aito ja oikea.

Kirja käsittelee ilmastonmuutosta ei tilastojen ja käyrien, vaan sen vaikutusten kautta. Ja nimenomaan sellaisten vaikutusten, jotka konkreettisesti koskettavat ihmisiä. Näin ratkaisujen tärkeys tulee lähelle ihmisiä ja heille tärkeäksi.

Kirjan lähtökohtana on vuosi 2027 ja Washingtonin osavaltio Yhdysvalloissa. Siellä riehuvan metsäpalon seurauksena Nadia menettää miehensä ja kaksi tytärtään ja käytännössä kaiken omaisuutensa. Tulipalo ja sen vaikutukset on hyvin realistisesti kuvattu. Nadiasta ja hänen pojastaan Danielista tulee tavallaan oppaita kirjan tarinaan. Osana toipumisprosessia Nadia osallistuu ilmastonmuutokseen ratkaisuja ajavaan ryhmään ja hänet kutsutaan puhujaksi Manilan ilmastokokoukseen 2029.

Suomi tulee mukaan 2029. Kokoomus on voittanut vaalit ja heidän uusi nouseva tähtensä Noora, joka voiton jälkeen nousi pääministeriksi, joutuu valmistautumaan Manilan kokoukseen, kun presidentti on estynyt. Noora valmistelee mielestään kunnianhimoista ja edistyksellistä ehdosta metsittämisestä osoittaakseen kuinka vahva edelläkävijä Suomi on ympäristöasioissa.

Kirjan alku on vain alkusoittoa kirjan tärkeimmälle annille, kirjan todelliselle helmelle eli kuvaukselle Manilan ilmastokokouksesta.  Ilmastokokoukseenhan kokoontuvat maailman johtajan ja siellä on tarkoitus määritellä tärkeät yhteiset suuntaviivat ympäristökysymysten ratkaisemiselle. Kokoukset ovat aina aikaisemmin päättyneet pettymykseen. Maat ovat ajaneet tiukasti kasallisia etujaan, eikä yhteisiä tärkeitä päätöksiä ole pystytty tekemään. Samalta tilanne näyttää nytkin mutta silloin, ehkä se kaikkein vahvin toimija ottaa ohjat käsiinsä.

Eli ilmasto. Manila jää kaikkien aikojen voimakkaimman pyörremyrskyn alle. Koko kaupunki ja ilmastokokouksen osanottajat yritetään evakuoida. Valtionjohtajien ja tärkeimpien vieraiden osalta evakuointi epäonnistuu ja he joutuvat suojautumaan suureen mutta sen verran vanhaan hotelliin, ettei sen kestävyydestä voida olla varmoja. Kriisitilanne synnyttää valtionjohtajien keskuuteen aivan uudenlaisen tunnelman ja alun kärjekkäidenkin keskustelujen jälkeen avoimuus uusien näkemysten kuuntelemiselle kasvaa.  Noorakin joutuu uudessa tilanteessa toteamaan:

”Kokouksen alkuperäisellä agendalla olivat olleet pitkälti metsittämistä koskevat hankkeet. Kuinka tyytyväinen hän olikaan itseensä ollut noin viikko sitten keksiessään mielestään hyvän ratkaisun. Mutta kuinka näpertelyltä kaikki vääntö Suomen hakkuumääristä nyt tuntuikaan. Suomen edun kärkkyminen suorastaan pikkumaiselta. Yksittäisistä asioista vääntäminen oli käsittämätöntä tyhjäkäyntiä, pitäisi saada iso kuva kohdalleen.”

Samanlaisia ajatuksia heräsi varmaan muissakin ja kun samassa tilassa oli myös amerikkalainen ilmastotukija Walter, joka esitteli osanottajille Boycen hiiliosinkomallia, jolla ilmastotoimien kustannuksia rahoitettaisiin ja hyötyä jaettaisiin, sai se niin laajan kannatuksen, että vaikka sen käyttöönotosta ei uskallettu päättääkään niin kokouksen nimissä päätettiin maailmanlaajuisesta kansanäänestyksestä. Ratkaisut annettiin lopultakin ihmisten käsiin.

En kerro käydyistä keskusteluista tässä enempää. Ne ovat mielenkiintoisia, kun eri maiden edustajat esittelevät omia kantojaan puolesta ja vastaan. Parhaimmillaan nuo keskustelut auttavat ymmärtämään ristiriitaisia mielipiteitä ja se on tärkeää. Tähän liittyy myös ainoa miinus, jonka kirjalle antaisin. Maiden edustajat ovat liian usein kuvattu stereotyyppisinä hahmoina. Stereotyyppeinä heillä on meidän käsitystemme mukaisia ominaisuuksia ja mielipiteitä. Nämä käsitykset voivat olla oikeita tai vääriä mutta hyvin usein ovat toisen ymmärtämisen esteitä.

Tämä on äärettömän tärkeä kirja. Se osoittaa, että erilaisia ratkaisuja on olemassa eikä tarvitse näperrellä maakohtaisten pikkuasioiden kanssa. Nekin ovat paikallisesti tärkeitä mutta maailmaa ne eivät yksinään pelasta. Kirja antaa meille kaikille runsaasti uutta tietoa ja toivoa. Ja parhaan toivonkipinän lukija saa, kun hän kirjan luettuaan palaa alkuun ja lukee prologin uudelleen.

Minun on pakko lisätä tähän loppuun erään lempirunoilijani Rainer Maria Rilken runo ”Ovensuu  (Rainer Maria Rilke: ”Kuvien kirja”, suomentanut Arja Meski, Poesia 2024)

”Kuka lienetkin: illalla ovesi avaa,

jätä majasi tuttu, turvaisin,

talosi lähellä kaukaisuuden rajaa:

kuka lienetkin.

Vaikka silmäsi vaipuvat katseluun

vain vanhan kuluneen kynnyksen,

niillä hitaasti nostat mustan puun,

sen asetat taivasta vasten: solakan, yksinäisen.

Ja maailma tehty on. Niin suuri maa,

kuin sana, jota hiljaisuus kypsyttää.

Ja kun tahtosi sen merkityksen ymmärtää,

sen katseesi hellästi luovuttaa…”

Arja Meski on selvittänyt runon taustaa ja mukailen sen tulkinnassa häntä. Ovi on aukko, josta voi astua omia ahtaita nurkkia todellisempaan maailmaan ”Ja kun tahtosi sen merkityksen ymmärtää” osaa myös omaan elämäänsä ja toimintaansa suhtautua kokonaisuutta ymmärtäen.

Kiitos kirjasta E.L. Silvola-Carter.

Ylhäällä olevassa kuvassa on kirjan vierellä Maarit Lassilan patsas ”Itämeren tytär”. Ympäristöasioista muistuttava teos sekin.

maanantai 18. marraskuuta 2024

Anna-Kaari Hakkarainen: "Marraseliö"

 

 

 


 

Anna-Kaari Hakkarainen: ”Marraseliö”

Tammi 2024

654 sivua + Kiitokset ja lähdeluettelo

 

Anna-Kaari Hakkaraisen ”Marraseliö” on ehdokkaana vuoden 2024 Finlandia-palkinnon saajaksi. Ja aiheesta. Luettuani nyt kolme ehdokaskirjaa on tämä ehdoton suosikkini monitasoisuuden ja ajatusten rikkauden takia.

Kirjan yhtenä lähtökohtana on päähenkilön kiinnostus Ingmar Bergmaniin ja erityisesti hänen elokuvaansa ”Persona” (”Naisen naamio – Persona” 1966). Tuo kiinnostus vie kirjan päähenkilön Evan tai Julian Fårön saarelle, missä myös ”Persona” on kuvattu. Vaikka myös Fårön saarella ja sen maisemilla on osansa kirjassa, tärkeintä on, että kirja kuljettaa meitä päähenkilön mielen maisemiin.  Kirjassa Evan/Julian kokemuksia, pelkoja ja tuskia käsitellään niin ”Personan” naishahmojen, Bergmanin elämän, hänen tuotantonsa kuin Fårön maisemien ja tapahtumien kautta. Pidin kirjan rakenteesta ja tavasta yhdistää esim. päähenkilön kokemuksia ”Personan” sisältöön. Joistakin lukijoista se saattaa tuntua häiritsevältä mutta minä en kokenut niin. Päinvastoin henkilökohtaisiin kokemuksiin tuli enemmän syvyyttä ja ikään kuin yksityisestä tuli yleisempää. Erityisen tärkeää se oli silloin, kun päähenkilön ensimmäisessä suhteessaan kokenut väkivalta yhdistyi miehiseen vallankäyttöön laajemminkin yhteiskunnassa.

Bergmanin elämän ja erityisesti ”Persona” elokuvan erilaisten tulkintojen esittely on kirjan mitä arvokkainta antia. Minutkin se pakotti katsomaan ”Personan” uudelleen, ensin ruotsinkielisenä versiona ja sitten versiona, jossa oli myös suomenkielinen teksti. Elokuva avautui ihan uudella tavalla ja rikastutti lukijaa ja katsojaa. Kiitos siitä.

En tässä tartu enempää Bergmaniin, vaikka hän tai hänen maisemansa Fårön saarella häilyvät koko ajan tapahtumien taustalla. Haluan nostaa esille mielestäni kirjan tärkeimmän teeman. Naisen kokeman väkivallan parisuhteessa, miten se vaikuttaa naisen elämään ja miten vaikeaa sen aiheuttamista tunteista ja kokemuksista on päästä eroon.

Kirjassa Eva/Julian ensimmäinen suhde paljastuu alun huuman jälkeen rajoittavaksi ja väkivaltaiseksi. Eva/Julia yrittää paeta suhteesta mutta palaa takaisin ja miehen katkeruus purkautuu murhayritykseen, josta Eva/Julia kuitenkin pelastuu. Seurauksena ovat vuosikausia jatkuneet uhkailut ja pelko. Anna-Kaari Hakkarainen on koonnut tapahtumista ja sen seurauksista upean yhteenvedon kirjan loppupuolelle (s. 437 eteenpäin). Lainaan kyseisen osuuden ensimmäistä kohtaa, jossa kuvataan lähinnä tapahtuman seurauksia päähenkilön elämään:

”1. Asun ulos rapun ovesta, katson vasemmalle, katson oikealle, katson suoraan eteeni, pidän rapun ovea auki siihen asti kunnes olen vakuuttunut, että tie on tyhjä, että autojen takana ei näy liikettä, eikä puiden talojen nurkkien kivien taakse vilahda tummaa hahmoa, puristan avaimia kädessäni kuin nyrkkirautaa, olen valmiina soittamaan apua. Jokaiset takaani kuuluvat askeleet kuuluvat hänelle. Jokainen vihreä takki. Jokaiset punaiset hiukset. Hän oli kaikkialla. Puhelimen ääni, viestien ja soittojen, kuulin ne vaikka panin puhelimen äänettömälle, tunsin hänen läsnäolonsa, hänen yrityksensä kontrolloida minua, saada minut pelkäämään, hän oli kaikkialla koko ajan, ja minä rukoilin että hän menisi pois, jättäisi minut rauhaan, kuolisi perkele.”

Tässä osiossa on 12 kohtaa. Kaikki yhtä vaikuttavia. Kirjan läpi tapahtuneen vaikutukset vaikuttavat Evan/Julian elämään ja vaikeuttavat myös uusien pysyvämpien suhteiden rakentamiseen ja toiseen ihmisen luottamiseen. Pahinta ovat kuitenkin itsesyytökset. Ajatukset ”jos syy onkin minussa” tulevat päähenkilön mieleen jatkuvasti eri muodoissa.  Kirjan luku 8.Lautersin satama toteaa asian hienosti.

”Miksi todistusaineistoa on niin mahdoton uskoa, vaikka se olisi suoraan silmien edessä yksiselitteisenä? Miksi silmä ja mieli uskovat mieluummin mielikuvaa, taikatemppua?

Naisten kokema väkivalta ja siitä toipumisen kuvaus on mielestäni kirjan tärkein aihe. Se on kuvattu poikkeavalla ja mieltä rikastuttavalla tavalla ja toivottavasti sitä kautta avaa myös uusia ratkaisuja ja reittejä omaan elämään. En kerro tarinasta enempää, joten nauttikaa. Ja kyllä myös termin ”marraseliö” selitys löytyy kirjasta,

Anna-Kaari Hakkaraisen teos ”Marraseliö” on ehdolla vuoden 2024 Finlandia-palkinnon saajaksi. Ja aiheesta. Kirja on hyvin monitasoinen ja siitä löytyy mielenkiintoisia tulkintoja Ingmar Bergmanin elämästä ja erikoisesti hänen elokuvastaan ”Persona”. Minusta kirjan pääsisältö liittyy kuitenkin naisen kohtaamaan väkivaltaan parisuhteessa ja siitä toipumiseen. Aihetta on käsitelty poikkeavalla ja hienolla tavalla ja yhdistetty laajemmin yhteiskunnallisiin perinteisiin ja tapoihin. Rankasta aiheesta huolimatta kirja tarjoaa myös lukemisen rikkautta ja onnea. Nautinnollisia lukuhetkiä.

torstai 7. marraskuuta 2024

"Silta", novelleja vastarannoilta ja niiden väliltä

 

 

 


 

 

”Silta”, novelleja vastarannoilta ja niiden väliltä

BoD Books on Demand, Helsinki

Julkaisija Sivupiiri, Porvoo 2024

© 2024 A. Lund, Amilda Gedda, Eija Seppänen, Erika Lantz, Hanna Oittinen,

Heidi Krogerus, Irma Jäähavu, Jussi Jääskeläinen, Hilma N., Marianne Hynninen,

Mirva Maaria, Niina Nybacka-Salmela, Nora Helsinki, Riikka Antila

157 sivua + kirjoittajien esittely

 

Sivupiiri on porvoolainen ja porvoolaista koostuva kirjoittamista harjoittava työryhmä. Tällä hetkellä ryhmään kuuluu 17 jäsentä, joista neljäntoista novelleja on nyt julkaistussa ryhmän toisessa novellikokoelmassa ”Silta, novelleja vastarannoilta ja niiden väliltä”. Kaikki novellit sijoittuvat Porvooseen, sen ympäristöön tai siltaan.

Tällaisten teosten julkaisemisella on arvaamattoman suuri merkitys. Niin kuin kirjoittajaryhmäkin toteaa, sillä tuetaan Porvoon kaupunkikulttuuria mutta tuon lisäksi sillä on merkitystä tekijöille, koska se antaa uutta uskoa ja intoa kirjoittajilleen ja lukijoille se avaa silmiä näkemään maailmaa, elämää ja Porvoota uudella tavalla.  Novellikokoelma on näidenkin tavoitteiden kannalta onnistunut kokonaisuus.

En voi olla lainaamatta tähän alkuun André Bretonin runon ”Kirjoitukset karkaavat” alkua:

”Kääntyilevien kirjan lehtien satiini valaa niin kauniin naisen

Että silloin kun me emme lue katselemme tätä naista alakuloisina

Rohkenematta puhutella häntä rohkenematta sanoa

        hänen olevan niin kaunis

Että se minkä pian tiedämme on kultaakin kalliimpaa

…”

André Breton: ”Unen hiekkarannoilla, Dans  les sables du réve, Valitut runot, Poémes choisis” (Sammakko 2020, suomentanut Janne Salo)

 

”Silta” on nautinnollista luettavaa ja erityisen hienoksi sen tekee novellien monipuolisuus. Novelleissa on yllättäviä elementtejä, paria novellia voisi pitää jo pienoisromaanina, ei pituuden, vaan sisällön runsauden takia ja yksi novelli kasvaa hienosti esseemäisestä alusta elämänuskoa tarjoavaksi tulevaisuudennäkymäksi. Osassa novelleissa lukijalle tarjotaan uusi näkökulma ilmiöihin, joita pyrimme katsomaan vain yhdeltä puolelta, Lisäksi kirjassa on kiinnostava, kokeellisempaa tyyliä edustava novelli, joka avaa lukijalle parhaimmillaan näkymiä todellisuuteen myös tavallisesti tiedostamattoman mielen kautta. Erittäin hieno kokeilu on myös kahden eri henkilön kirjoittaman novellin yhdistelmä, jossa samaa tapahtumaa Porvoon sillalla kuvataan kahdessa eri autossa matkustavien kautta. Hieno kokeilu.

Novelleissa on historiallista kuvausta ja tulevaisuudennäkymiä ja myös scifiä ja fantasiaa mutta useimmat tarinat lähtevät kuitenkin etenemään arkisten tilanteiden kautta ja ovat helposti lähestyttäviä.

Riikka Antilan kaksi novellia ”Käsi kädessä” ja ”Kahvitauko” pureutuvat parisuhteen kysymyksiin hyvin eri tavalla. ”Kahvitauko” kuvaa rakkauden muuttumista väkivallaksi järkyttävällä tavalla ja ”käsi kädessä” novellin yllättävä loppu panee miettimään miten rakkaus ja kiintymys kestää arjen vastoinkäymiset.

Marianne Hynniseltä on kirjassa neljä novellia ”Laiva pentele”, ”Sillan juuressa”, ”Vasten auringon siltaa”, ”Unelmien kuplat”. ”Laiva pentele” on novelli, joka oikeastaan on pienoisromaania. Sillä aihepiiriltään ja kuvauksen laajuudelta se tarjoaa lukijalle niin laajan näkemyksen aikanaan Haikonselän rannalla toimineen sahan toimintaan siihen liittyvien ihmisten elämään. Toivoisin tosiaan, että teksti jossain vaiheessa laajenisi romaaniksi. Novelli ”Sillan juuressa” on samanlainen. Siinäkin olisi aineksia laajeta historialliseksi romaaniksi muinaisesta elämästä Porvoonjoen varrella. Novelli on hieno kuvaus myös siitä kuinka nykyiset taloudelliset arvot helposti jyräävät historiallisten arvojen yli.

”Unelmien kuplat” on scifimäinen tarina tulevaisuuden vanhasta Porvoosta, joka on suojattu kuplalla luonnonkatastrofeja vastaan. Scifimäisyydestä huolimatta novellin taustalla on huoli luonnon tuhoutumisesta ja lajien häviämisestä. Myös kritiikkiä nykyiseen elämäntapaan ja sen todennäköiseen muutokseen löytyy hienovaraisesti esitetyllä tavalla.

Eija Seppäsen ”Matkalla enon häihin” ja Marianne Hynnisen ”Vasten auringon siltaa” ovat sisarnovelleja. Ne kertovat samasta tapahtumasta kesäruuhkassa Porvoon sillalla. Toinen kuvaus tapahtuu upouudesta Escortista ja toinen vanhasta IFA:sta.  Mainitsen automerkit koska ne kuvastavat myös sitä miltä kannalta tapahtuma tulkitaan. En kerro enempää sillä tämä kokeilu kirjoittaa sisarnovellit onnistuu erinomaisesti ja kokonaisuus hykerryttää pitkään lukijan mieltä.

Eija Seppäseltä on kokoelmassa myös novelli ”Kalajuttu”.  Se on itseironinen ja luulen että miesten mielestä hauska. Kuitenkin tarinan opetus on mielestäni siinä, miten osataan kunnioittaa toista ihmistä. kalareissun aikana yhdellä lauseella olisi voitu pilata tunnelman ja illan nautinnolliset hetken savustuspöntön ääressä olisivat jääneet haaveeksi. Kaunis tarina.

Irma Jäähavulta on kirjassa kaksi novellia ”Kuvakulma” ja ”Susi-Kustaan sormus”. Molemmat kuvaavat parisuhteen ongelmia mutta tavalla, joka yhdistää parisuhteen muodostumisen ja sen ongelmat osaksi muuta elämää ja ympäristöä. Minusta lähestymistapa on hieno ja pidin erityisesti ”Kuvakulman” lähestymistavasta.  Se suuntautuu enemmän ulospäin eikä keskity sisäisten ongelmien ratkomiseen.

Heidi Krogeruksen novelli ”Altis” on mielenkiintoinen ja siitä aistii löytämisen ilon. Se alkaa esseemäisenä tekstinä siitä, mitä silta sanana ja esineenä merkitsee, mutta kytkiessään sillan omaan elämäänsä, kirjoittaja toteaa etteivät ”sillat ole ainoastaan väyliä toiseen paikkaan, vaan myös väyliä toisiin ajatuksiin, uusiin mahdollisuuksiin”. Kun työhulluus ja väsymys tuo vain näköalattomuutta, avaa tuo ajatus tien eteenpäin. Minä lukijana koin asian niin, etteivät sillat ole vain jonkin ylittämistä varten vaan ne antavat mahdollisuuden edetä eteenpäin tai palata taaksepäin. Ajatuksia herättävä novelli. Tätä novellia voi pitää kirjan nimikkonovellina.

Mirva Maarian novellin ”Next to Nothing” tulkitsin kokeelliseksi tekstistä. Se on mielenkiintoinen ja haluaisin lukea sellaista enemmän, sillä tällainen teksti saa alitajuntaa aukeamaan tarjoaa mielikuvia, joita ei muuten löydä. Pystyykö kukaan hermostukseltaan oikeastaan palauttamaan mieleen ajatuksiaan kirkossa matkalla alttarille.  Mieleen jäi novellin alkuosan teksti: ”Niin nyt kuin keskiajalla voidaan erimielisyydet peittää laastilla, yhdenmukaistaa ajatukset. Mutta kivet! Ne ovat silti siellä, eriparisina, -värisinä, -painoisina.” Tärkeä ajatus.

Nora Helsinki on kirjoittanut kokoelmaan kauniin novellin ”Voikukat nukkuvat öisin”. Tämä on yksi niistä novelleista, joissa tuodaan uudenlainen näkemys asiaan, jota katsomme yleensä vain yhdeltä kannalta. Kyse on graffitien maalaamisesta. Maalarin aamuhetken ajatusten kautta kuvataan luontoa, eläimiä ja ihmisiä rakastava maailmankuva, joka ajaa maalarin tuomaan näitä näkemyksiä myös muiden omaksuttavaksi myös graffitien keinoin.  Kiitos tästä tekstistä.

Hilma N. esiintyy kokoelmassa kahdella novellilla ”Sinulle Helvi Alice – Ekfrasis”. Tämä novelli meni minulla eniten tunteisiin. Äärettömän kaunis ja arvostava kuvaus Helvi Alicen elämästä lähtee etenemään kirkkomäellä otetusta valokuvasta, josta kuolleena paikalle tullut Helvi Alice haluaa tietoja.  Kirjoittaja kutoo yhteen Helvi Alicen elämän, ilot ja surut yhteen oman elämänsä kanssa hienolla tavalla. Toinen novelli ”Vaarallisia ylityksiä” koostuu lähinnä ajatuksista ja tunnelmista, joita erilaiset ylitykset, esim. sillat tai vesi, vaaroineen synnyttävät.

Erika Lanz:n novelli ”Rakkauslukkoja” kertoo myös toisen puolen sillankaiteisiin kiinnitetyistä ikuista rakkautta osoittamaan tarkoitetuista lukoista.  Eli tarinan siitä miten toiveet elämänpituisesta rakkaudesta murentuvat. Novellissa neljä koskettavaa ja niin tavallista tarinaa että pettymyksen tunne ulottuu lukijaankin mutta onneksi tavalla, joka ehkä ohjaa omaa elämää oikeampaan suuntaan.  Hieno novelli.

Jussi Jääskeläinen kirjoittaa novellinsa ”Matka tuntemattomaan” ihmisille vaikeasta ja pelottavastakin aiheesta. Jääskeläisen novelli on kuitenkin kaunis ja ehkä juuri tarkoitettukin poistamaan kuolemanpelkoa. Ainakin se antaa mahdollisuuden kokea kuolemaan siirtymisen uudenlaisella, lempeällä tavalla. Kiitos siitä.

A. Lundin novelli ”Pysäyttävät hetket” yhdistää kaksi tapahtumaa Genovassa tapahtuneen moottoritien sillan romahtamisen, jossa kuoli 45 ihmistä ja Veronassa koetun Verdin Nabucco oopperan esityksen. Novelli kuvaa hienosti sitä millainen vaikutus taiteella ja tässä tapauksessa musiikilla on tunteisiin.  voimistaessaan tunnekokemuksia se myös auttaa niitä purkautumaan ja muuttumaan muistoiksi, jotka eivät ole katkeria vaan kauniita.

Hanna Oittisen novelli ”Zero Sugar” on hieno kuvaus arjesta perheen mökillä. Arki on näennäisesti aina pientä kinaa, kiukkua ja kiusantekoa. Toisten tylyttämistä. Mutta aina jostakin ilmestyy sitten se kaikkea koossapitävä voima. Tässä tapauksessa omenakropsu. Kun vain muistaisimme, että yhdistävä voima siellä aina on. Kiitos muistutuksesta.

Niina Nybacka-Salmelalla on kokoelmassa kaksi novellia: ”Pinnan alla” ja ”Rovio”. ”Pinnan alla” kertoo nimensä mukaisesti ulkokuoren alla olevista ajatuksista ja tunteista. Ilman tukea ja voimaannuttamista ne voivat murtaa ihmisen. Vaikka novellissa vastuuntunto, lapsi ja mummon muisto tuovat päähenkilölle voimaa on novellissa myös pieniä asioita ja havaintoja, jotka irrottavat arjen paineista. Esimerkkinä on kuvitelma pörriäisestä, jolla olisi pieni ämpäri meden keräämistä varten. Tällaisia pieniä asioita on maailma täynnä, kunhan vain ne havaitsemme.

Minä luin ”Rovion” eräänlaisena henkisenä jatkona ”Pinnan alla” novellille. Vaikka tilanne on erilainen ja päähenkilökin eri, on kyse kuitenkin erilaisten ärsyttävien tai katkeruutta aiheuttavien asioiden kasaantumisesta. Tulipalo työpaikalla antaa mahdollisuuden purkaa näitä paineita. Vaikka voi kyllä kysyä, onko pakeneminen lopultakaan se paras ratkaisu.

Amilda Geddan novellia ”Sikiäminen” on vaikea luokitella. Vaikka lukunautinnon kannalta luokittelu ei ole tarpeellistakaan, kutsuisin sitä dystooppiseksi fantasiaksi, Kapina ja mullistus on tuhonnut kunnollisen elämän edellytykset. Yksinvaltainen hallinto ylittää pitää elävät ja heidän tietoisuutensa hallinnassaan. Toivoton novelli ei kuitenkaan ole sillä novellin johtohahmon muistojen palautuminen antaa mahdollisuuden kasvuun lähdön päivän alkamiselle. Tämän novellin tarinasta lukisin mielelläni enemmänkin.

Tämä novellikokoelma oli myönteinen lukukokemus. Useat novellit lähtevät etenemään arjen kokemuksista ja niitä on helppo lähestyä. Lisäksi ne pakottavat ajattelemaan ja se on suuri saavutus nykyisenä viihteen aikakautena. Lisäksi kirjamuotoisen kokoelman kannet ovat kauniit ja sitovat nekin teoksen hienosti kirjoittajien kotipaikkakuntaan Porvooseen. Kiitos kansista Jussi jääskeläinen.