Peter Høeg: ”Sinun silmiesi kautta”

 

 

 

Peter Høeg: ”Sinun silmiesi kautta”

Tammi (Keltainen kirjasto) 2019

350 sivua

Tanskankielinen alkuteos ”Gennem dine øjne” (2018)

Suomentanut Sanna Manninen

 

Peter Høegin  yhdeksäs  suomennettu  teos ”Sinun silmiesi kautta” on niin  vahva  lukukokemus, että  toivoisin kaikkien  sen  lukevan  ja  kokevan. Erityisesti  kokevan,  sillä  tuntuu,  että  ajoittain teksti irtoaisi  kirjasta  ja  siirtyisi  lukijan  tajuntaan.  Tajunnasta  kirjassa on  myös  kysymys, tai  tietoisuudesta  ja  asioiden  kokemisesta.  Kirja  ei  ole  pelkästään  lukukokemus, vaan  se  panee  myös  ajattelemaan,  sillä  se  tarjoaa  todellisuuden  tulkinnalle  useita  filosofisia suuntaviivoja.

Keskityn seuraavassa  enemmän kirjan  filosofiaan  ja  vältän  juonipaljastuksia, koska juonellisestikin  kirja  on nautittava  ja  sen  tarjoama kokemus  kannattaa  säästää  lukijoille.

Kirja  on  hyvin  moniulotteinen ja siinä  on kiinnostava  tarina,  se  tarjoaa  scifi-mäisen  kuvan  neuropsykologian  ja  aivotutkimuksen  tulevaisuudesta, laitekehityksineen  ja  se on myös järkyttävä  kirja  pahuudesta, erityisesti lasten  hyväksikäytöstä  ja  sen  vaikutuksista.

Pahuuden  ja  hyväksikäytön  kokeminen  kuvataan  kirjassa  uudella  tavalla.  Kokeminen  välittyy  muille niin,  että  neuropsykologisten laitteiden  kautta  päästää  toisten  tietoisuuteen  ja  koetaan  asian  toisen  ihmisen  kokemusten  kautta. Eikä  vain niin,  vaan  päästään  näkemään  kaikki  hyväksikäytöt  ihmiskunnan  yhteisen  tietoisuuden  kautta. Tämä  tapa  kuvata  tilanne  on  järkyttävän  todenmukainen  ja  vaikuttava.

Tähän  liittyy  myös  yksi  kirjan  filosofista  lähtökohdista. Sen  mukaan  on  olemassa  ihmiskunnan  yhteinen  tietoisuus. Ihmisiin on  kuitenkin rakennettu  palomuuri, joka  estää  pääsyn  tähän  yhteiseen  tietoisuuteen,  sillä  yksittäinen  ihminen  ei  kestäisi  näin  vahvaa  kokemusta. Pienemmässä  mittakaavassa  tähän  liittyy  kyky  päästä  toisen  ihmisen  tietoisuuteen, aluksi neuropsykologisten  laitteiden  avulla,  mutta  parhaassa  tapauksessa jopa  ilman  näitä. Tämä  filosofinen  lähtökohta  on  kirjassa  kuvattu uskottavasti  ja  hienosti. Aihetta  olisi  voinut  vielä  laajentaakin  ja  pohtia  voisiko  kaikella  elollisella  olla  yhteinen  tietoisuus. Tosin  kirjassa on  kuvaus,  kuinka  opaskoiran  tietoisuus  välittyy ihmiseen. Tätä  filosofista  lähtökohtaa  ei  tyrkytetä lukijalle, vaan  se on  olennainen  osa  kirjan juonta.

Toinen  filosofinen  lähtökohta  liittyy  ajan  käsitteeseen. Kaikki se minkä koemme  tapahtuvan ajan kuluessa  on  olemassa  samaan  aikaan. Ajan  käsite  on  olemassa  vain,  jotta pystyisimme  hallitsemaan  ja  ymmärtämään  tapahtumia. Tämä lähestymistapa  on tuttu,  mutta  kirjassa  sekin  on  esitetty  kiinnostavalla  tavalla, osana  kirjan  juonta  ja  muita  tapahtumia. Tähän  liittyy  myös  mahdollisuus  vaikuttaa,  meidän  aikakäsityksemme  mukaan,  tuleviin  tapahtumiin. Kirjassa  tämä  mahdollisuus  avautuu lapsille  hetkeksi,  mutta  se  otetaan sitten  heiltä  pois.

Kolmas  vallitseva  lähtökohta  liittyy  uniin. Unetkin  ovat  tavalla  kulkureittejä  toisten  tietoisuuteen.  Carlos Castaneda esitti  aikoinaan miten uniin  voi  vaikuttaa. Høeg  menee  vielä  pidemmälle. Toisten  uniin  voidaan  mennä ja  sitä  kautta  vaikuttaa  heidän  elämäänsä  ja  hävittää  heidän  pelkojaan  tai traumojaan.

Olen  itse  kuunnellut  yliopistossa  aivotutkimuksen  peruskurssin. Sekin  oli  mieltä  avartava  kokemus ja  antoi  mukavat  lähtökohdat  tämän  kirjan  lukemiselle. Osa  laitteistosta  oli  tuttuja  ja  niiden  laitekehittely  kirjassa  oli  kiinnostavaa. Hyvin  helposti  kuitenkin  sekä  kirjan, että  tuon  kurssin  kautta  tulee  käsitys,  että  meidän  tietoisuutemme  olemukseen   voitaisiin  päästä  nykyisillä mittalaitteilla. Näin ei  varmasti  ole. Ajattelulle ja  tietoisuudelle  ei  ole sähköistä, kemiallista  tai  mekaanista taustaa. Parhaimmillaan  ne  ovat  vain  heijastumia. Kyllä  kirja  minusta  ohjaa  tällaiseenkin  ajatteluun.

Lainaan  tähän  yhden  pätkän  kirjasta  joka  minusta hyvin  kuvaan seinä  olevaa  ajattelutapaa:

”…

-          Emme tiedä. Kukaan ei tiedä. Sitä ei ole ollut mahdollista tutkia. Ennen kuin nyt. Nyt kun kaksi ihmistä, tai useampi, voi mennä yhdessä tietoisuuteen ja keskustella kokemastaan. Empiriaa ei ole juuri lainkaan. Eikä selityksiä. Yksi mahdollinen teoria on se, että jokainen yksittäinen ihminen, jokainen meistä, on lohkaistu kollektiivisesta tietoisuudesta. Ihmisten  välissä on suoja, eräänlainen palomuuri. Syvät traumat murtavat tämän palomuurin. Sen jälkeen muurin takana oleva tulee näkyviin. Ehkä tilanne  on tämä.

-          Mitä palomuurin takana on?

-          Lisa sulki silmät.

-          Emme tiedä. Meillä on yksittäisten henkilöiden kokemuksia  ja kuvauksia. Mystikoiden. Näkijöiden. Psykoottisten potilaiden  kertomuksia. Mutta tieteellistä kartoitusta ei vielä ole. Ennen tätä ei ole ollut mahdollista matkata sinne. Yhdessä.”

 

Edellä  kirjoitetun  perusteella  saattaisi  kuvitella,  että  kirja  on tylsä  filosofisia  ja  teknisiä aiheita käsittelevä kokonaisuus.  Näin  ei  kuitenkaan  ole.  Kirja  on  juonellisesti  kiinnostava  ja  mukaansa tempaava. Se  tulee  luettua  ahmimalla.  Mutta  se  jättää  myös  kiinnostavan  jälkimaun.  Ajattelemisen.

Olof Lagercranz: "Helvetistä paratiisiin"

 

 

 

Olof Lagercrantz: ”Helvetistä paratiisiin”. Kirja Dantesta ja hänen näytelmästään

Otava 1966

268 sivua

Suomentaja Sinikka Kallio

 

On kulunut 700 vuotta Danten  kuolemasta  ja  hänen  teoksensa ”Jumalainen  näytelmä”  koskettaa  ja  vaikuttaa  ihmisiin edelleenkin, sillä ihmismielen  kannalta  se  on ajaton. Lagercrantz  toteaakin  kirjansa  alussa:

”…mutta kun lukija valmistautuu raivaamaan oman tiensä näytelmään, on hänen myös muistettava, että runoelma on näynomainen ja että  näytelmä tapahtuu samanaikaisesti sekä ajattomuudessa että  ajallisuudessa. Näytelmä on ja sen  toiminta hahmottuu ja toteutuu juuri nyt, se kuuluu nykyisyyteen samoin kuin tällä hetkellä satava sade tai kuin kylmä sota, jota lakkaamatta käydään.”

Ajattomuudesta  huolimatta Lagercrantz  sitoo  kirjan  hienosti  myös  Danten  aikaan, sillä  ilman  sitä useat  Helvetissä  tavatut  ihmiset  jäävät  lukijalle  vieraiksi. Henkilöiden  lisäksi myös monilla runoelman  tapahtumilla  on  yhteys Danten  ajan  poliittiseen  tilanteeseen Firenzessä  ja  myös  sen  ajan  virallisiin,  uskonnollisiin  tulkintoihin. Lagercranzin  kirjan  lukeminen  auttaa  tulkitsemaan  kirjan  tapahtumia uudella  tavalla  ja tekee  siitä  myös  mielenkiintoisemman.

Suomeksi Danten ”Jumalaisesta näytelmästä”  on  kaksi  käännöstä. Eino Leinon  käännös  vuosilta 1912…1914  ja  Elina Vaaran  käännös vuodelta 1963.  Käännökset  ovat hiukan  erilaisia,  mutta  on  makuasia  kummasta  enemmän  pitää. Leinon  suomennos  on  laulavampaa  runoutta,  mutta  Vaaran teksti  on  täsmällisempää. Käännösten  eron huomaa  esim.  tutusta  lauseesta,  joka  on  kirjoitettu Helvetin  portin  yläpuolella. Leino  kääntää sen:

”ken tästä  käy, saa kaiken toivon heittää.”

Vaaralla  sama  kohta kuuluu:

”heittäkäätte, sisälle  kävijät, pois kaikki toivo!”

Lagercranzin  kirjassa käytetään Vaaran  suomennosta, joka  ehkä täsmällisyyden  vuoksi  onkin  hyvä.

Lagercranz erottaa  kirjassaan  kirjoittaja Danten  ja kirjassa  seikkailevan  toivioretkeilijä Danten  toisistaan. Kirjoittajana  Dante  on  viisitoista  vuotta  vanhempi  kuin  toivioretkeijä  ja omaa  tavallaan  hänen  kokemuksensa,  joten  runon  tarkempaa  tutkimista  ajatellen  tuo  jako  on  järkevää,  vaikka  se  ei  niinkään  kosketa  lukijaa. Olennaista on  kuitenkin, että  tapahtumat  ajoittuvat  15  vuotta  aiemmaksi  kuin  kirjoittaminen,  jolloin  poliittiset  tapahtumat  Firenzessä  ovat  muuttaneet  ilmapiiriä  ja osa silloin eläneistä  ihmisistä on  ehtinyt  kuolla.

Danten  kirjan  ”Helvetti”-jakson  tarkoitus on  perehtyä  synnin   olemukseen  ja sen  tuomitsemiseen.  Jakson tarkoituksena  on  synnyttää  katumusta  kiirastulen  jaksoa  varten. Jakson  aikana  toivioretkeilijä Dante  tapaa  paljon  historiasta  tuttuja  henkilöitä  ja  myös oman  aikansa  valtaapitäviä ja  tavallisia  kansalaisia. Heidän  kauttaan  konkretisoituvat  synnit  ja  niistä  annetut  tuomiot. Lagercranz  tuo  kirjassaan  hyvin  esille  näitä  henkilöitä  ja  heidän  taustojaan. Erityisesti  valtaapitävät ja Danten  tuttavat  jäisivät  muuten  lukijalle  vieraiksi. Lagercranz  kuvaa  kirjassa  myös Danten  suhtautumista  tuomioihin  ja  henkilöihin,  joka  syventää  käsitystä  synnin  luonteesta  ja  tuomion  oikeudenmukaisuudesta. Erityisen  mielenkiintoinen  on  tulkinta  Odysseuksen  tuomion  todellisista  syistä.

 Helvettiä  seuraa  nousu  kiirastulivuorelle. Nousun  koettelemusten  tarkoituksena  on  vähitellen  vapautua  synneistä.  Lagercranzin  kirja  tuo  tähänkin  jaksoon  konkreettisuutta,  esittelemällä  matkalla  kohdattuja  henkilöitä. Tässä  jaksossa  on  kirjassa  kuitenkin  myös pohdintaa  kirjan runoihin  liittyvistä  allegorioista. Lagercranz  lainaa  itsensä  Danten  kirjettä, jossa  todetaan:

”…Senpä vuoksi meidän  on ajatuksissamme  katsottava tämän teoksen  aihetta  ensin kirjaimelliselta  tasolta ja sen  jälkeen allegoriselta. Koko teoksen aihe on, pelkästään sanojen mukaisesti  käsitettynä, sielujen tila kuoleman jälkeen eikä muuta, sillä siitähän toiminnassa kauttaaltaan on kysymys. Mutta jos teos käsitetään allegorisesti, on sen aiheena ihminen, sellaisena kuin hän  käyttäessään  vapaata tahtoaan  hyvään  ja pahaan joutuu  palkitsevan tai rankaisevan oikeudenmukaisuuden kohteeksi.”

Lagercranz  sijoittaa  kirjansa  kiirastulijaksoon  myös  kaksi  tärkeää  ja ”Jumalaisen  näytelmän”  ymmärtämisen  kannalta olennaista  jaksoa. Toinen  on Danten  elämän  esittely  ja  toinen  kappale,  jossa  esitellään Beatrice  ja  hänen  merkityksensä  Dantelle. Beatrice  on  sitten  opas  ja  avain  myös Paratiisiin.

Lagercrans  kritisoi  niitä,  jotka  pitävät Paratiisi-jaksoa  taiteellisesti  merkityksettömämpänä  kuin  muita  osia. Hänen  mielestään  näin  ajattelevat  eivät  ole  jaksaneet  lukea  kirjaa  loppuun. Uskoisin  niin  käyneen  monelle  muullekin  lukijalle. Lagercrantzin  mukaan  kirja ohjaa  toivioretkeläisen  Helvetin  ja  kiirastulen  kautta ”kirkastuvaan  ymmärryksen valoon”. Sinne  edetään  hierarkisten  tasojen  kautta  ja lukiessa  pitää  muistaa,  että Danten  aikainen  käsitys  maailmankaikkeudesta, planeetoista ja  niiden  liikkeestä  on  myös ”jumalaisen  näytelmän”  pohjalla. Se  saattaa  nykytietämyksen  takia  mitätöidä Paratiisi  jakson  merkitystä. Kuvaus  onkin  käsiteltävä  enemmänkin toivioretkeläiselle  ymmärrettävään  muotoon  muokatuksi  näyksi  ja sen  yleisempi  merkitys  on  ymmärrettävä.

Eino Leino  päättää  käännöksessään ”Jumalaisen näytelmän” seuraavalla  tavalla:

”Jo vaipui korkea nyt kuvausvoima;

mut kaihoain ja tahtoain nyt johti

kuin pyörää tasan pyörivää, se Rakkaus,

        mi ohjaa Auringon ja kaikki tähdet.”

Lagercrantz  menee  kirjassaan  vielä  pidemmälle:

”Luonnon ja historian on luonut Jumala, joka pitää kaikkea koossa rakkautensa valtavalla voimalla, ja näkemykset tästä ajassa ja tilassa vaikuttavasta Jumalasta ovat  lopultakin ainoastaan ihmisen omien ajatusten ja tunteiden projisoitumia. Suuret tutkimusmatkat ulottuvat syvälle ihmisen sieluun. Danten matka kolmeen kuoleman valtakuntaan kuuluu niihin.”

Lagercrantzin  kirja  on  hyvä  matkaopas Danten ”Jumalaisen  näytelmän” lukemiseen. Monelta  kirja jää kesken,mikä on sääli, sillä  se on olennainen  osa ihmiskunnan  historiaa ja tuo  myös  tuota  historiaa tutummaksi. Vaikka se on ajaton, on  se  myös  sidottuna  tekijäänsä  ja  aikaansa  ja  siinä Lagercranz  on  verraton  opas  ja  tuki. Hieno  ja  syvällinen  kirja  Danten  suuresta  teoksesta.