Antti
Salminen: ”MIR”
Poesia 2019
226 sivua
Piirrokset Johan L. Pii
Ulkoasu ja grafiikka Olli-Pekka Tennilä
Antti Salmisen ”MIR”
jättää paljon lukijan
harteille, sillä tekijä on oikeastaan vain
koonnut yhteen Viipurin gnostilaisen
sieniseuran (VGS) hallinnassa olevat
ja Jakutian avolouhoksesta
löytyneet huonokuntoiset
dokumentit. Dokumentit ovat
olleet kasvatuslaatikon
pohjalla ja ne on kirjassa julkaistu yhdeksänä
kerroksena, niin kuin ne
laatikossa ovat olleetkin. Kun dokumentteja ei tekijän
toimesta ole tuon kummemmin
arvioitu, jää kaikki
tuo lukijan tehtäväksi.
Pohtimista dokumenteissa
todella riittää. Heti aluksi kyllä
selviää, että on sotatilanne ja
avolouhos on sekä tukikohta, että turvapaikka. Mutta ketkä
oikeastaan sotivat, siitä
saadaan vain vihjeitä. Lopulta Geomakhisista annaaleista selviää, että
ihmiset taistelevat metsää tai oikeastaan kasveja vastaan mutta
ratkaisevampaa on ihmistenkin
toimintaa ohjaavien sienien taistelu
metsää vastaan. Kaikissa dokumenteissa
korostuu sienien moninaiset
kyvyt ja strategisen ajattelun
pitkäjänteisyys.
Kirjan yksi tärkeä ominaisuus on siinä, että se
herättää ajatuksia.
Oikeastaan pakottaa ajattelemaan,
kun lähtötiedot asioista
ovat vain puutteellisten dokumenttien
varassa. Toisaalta
dokumentit itsessäänkin nostavat
esille kysymyksiä, jotka
ohjaavat ajattelua uuteen suuntaan.
Nostan tässä esille
vain kaksi asiaa
jotka minua mietityttivät.
Toinen on aikakäsitys.
Kuvittelemme tätä ihmisten
aikakäsitystä
absoluuttisesti oikeana. Se voisi
kuitenkin olla yhtä
hyvin tilanteisiin tai
olosuhteisiin sidottua, eikä vain
tasaisesti nakuttavaan viisariin. Aivan samoin
on laita käsitteiden lyhyt
tai pitkä aika kanssa. Kirjan sienillä
tilanne on aivan
toinen. Heidän maailmassaan
käsite tuhat vuotta
saattaa kuulostaa naurettavalta.
”Ajattelitteko, että muinaiset viisaat sienet jättivät
kykenemättömyyttään ligniinin hajottamatta? Tietenkin ne olisivat
pystyneet siihen. Mutta uskottavan
strategisen ajattelun täytyy ulottua vähintään kahdensadan miljoonan vuoden
päähän. Ligniini tarvittiin maaöljyn muodostumiseen ja öljyä tarvittiin mm.
ilmaston tuhoamiseen.”
Tällainen sienien
aikakäsitys ei ole niinkään kellon,
kuin strategian ja liittolaisuuksien
mukainen.
Toinen asia joka herätti
ajatuksia oli tietoisuus. Me ihmisinä pidämme
tietoisuuttamme ainutlaatuisena.
Mutta eikö tietoisuus voisi
olla jotain muutakin kuin
mitä se meillä on. Jotain enempää ja laajempaa. Jos ajatellaan esim.
sienten rihmastoa, se
saattaa hyvinkin ylittää
moninkertaisesti aivojemme verkostot. Puiden juuret
muodostavat samanlaisia verkostoja
ja molemmat ovat
huomattavasti ihmisiä pitkäikäisempiä. Me emme
vain pysty vielä
kommunikoimaan niiden kanssa.
Kirjan herkullisimpia
kohtia Leningradin vihreän
nihilistiliigan 84 kysymyksen
sarja, joihin oikealla tavalla vastaamalla
saattoi päästä jatkoon ja tuon
jatkoon pääsyn merkityksen ”tietävät vain ne jotka tietävät
tietämättömyytensä salatun tiedon tietämättömyyden tien”. Tätä kysymyssarjaa kannattaisi käyttää
kaikkialla perinteisten testien
sijasta. Lainaan siitä vain kolme
kysymystä, jotka minusta ovat
nyt varsin ajankohtaisia:
”61 Erotatko parvien totuudet ja
pidät niihin aina tarvittaessa välimatkaa?
62. Suhtaudutko niihin myötätuntoisesti
ja näetkö niissä omat vääristymäsi?
63.Ymmärrätkö että parvi on
sinussa etkä sinä parvessa?”
Kirjassa annetaan monille
historian totuuksille tai uskomuksille uusia, sieniperusteisia
selityksiä. Ne tuovat kirjaan huumoria ja keveyttä, mutta antavat myös aiheen
kysyä: Onko näissä väitteissä
sittenkin perää? Ja edelleen, voiko tuollainen epäily johtaa jopa
uudenlaisen parvitietoisuuden syntymiseen, väärän mutta
määrätietoisen ohjauksen alaisena. Toisaalta pitää nähdä asiat myös
toisinpäin eli kuinka vaikeaa
on uusien oikeidenkin tietojen
perusteella muuttaa vanhoja
uskomuksia. Niissä usein
tunteet voittavat tosiasiat.
Kirja synnyttää paljon tällaisia ajatusten
alkuja. Lukekaa kirja
niin niitä pulpahtelee
väkisin esille.
Tämä on kirja joka voidaan lukea monella tapaa, kuten
kokeelliset teokset yleensäkin. Kaikilla lukutavoilla
tämä on kuitenkin kiinnostavaa
ja rikasta kirjallisuutta. Tämä voidaan
lukea raporttien kuvaamana
tarinana, joka ulottuu arkitodellisuudesta
mahdollisen maailmoihin. Tämä
voidaan lukea filosofisena pohdinta
ihmisen ja muiden elollisten olioiden
suhteista ja vuorovaikutuksesta ja tämä
voidaan lukea kirjallisuustieteellisesti kokeellisena romaanina,
joka mm. luo rajat ylittäviä siltoja proosan
ja runouden välille.
Antti Salmisen aiempi teos ”Lomonosovin moottori” (Poesia
2014) sai useita palkintoja
ja aiheesta. Vaikka tämä
on itsenäinen teos, on se
ilmiselvästi samaa huonetta ja sukua tuon edellisen teoksen
kanssa. Toisaalta molemmat kirjat
jättävät niin paljon arvoituksia, että on
toivottavaa, että Antti Salminen
tutkisi vielä niin Viipurin
gnostisen sieniseuran kuin Leningradin
vihreän nihilistiseuran arkistot ja
varastot, jos sieltä löytyisi
dokumentteja sarjaa täydentävään
kolmanteen kirjaan.
Tämä on lukijaa ravisuttava ja hänelle arvoituksia asettava kirja. Hyvä sellainen.