Maritta Hirvonen: ”Allegro barbaro”
Stresa Kustannus osk. 2024
235 sivua
Maritta Hirvosen uusin kirja ”Allegro barbaro” on uskomattoman kaunis ja tunnelmaltaan myös haikea kirja. Vaikka kirja kertoo nykyajasta, valkokuvausta opiskelemaan pyrkivän Péterin elämästä, se hakee hänen elämänsä perustan ja juuret lapsuuden kokemuksista, perheen elämän taipaleelta ja myös Unkarin historian vaiheista. Nämähän ovat kaikkia asioita, joista meidän elämämme ei voi olla irrallaan. Historia näkyy käyttäytymisessämme, ympäristössämme, niin rakennuksissa, taiteessa, kuin yhteiskuntajärjestyksessä, tavassamme suhtautua asioihin ja nähdä tulevaisuuttamme. Suhtautumisemme menneisyyteen ja omaan historiaamme voi olla erilaista, kaiken kieltävää ja siitä irtautuvaa tai sitä arvostavaa ja siltä pohjalta omaa tulevaisuuttaan rakentavaa. Kirjassa Péter suhtautuu omaan menneisyyteensä tuolla rakentavalla tavalla. Se tekee kirjan tunnelmasta paikoitellen haikean, mutta kerrassaan hienolla tavalla. Se ei ole haikeutta menneestä, vaan voimaa edetä tulevaisuuteen.
Haikeus tuo mukanaan myös kauneutta. Kirjassakin se näkyy menneisyyden kunnioittamisena, rakennusten, taiteen ja erityisesti perinteisen musiikin arvostamisena. Mutta tärkein osa kirjan tekstin kauneudesta tulee arjen pienistä asioista, ihmisten keskinäisistä suhteista, auttamisesta ja välittämisestä. Monet pienet tärkeät arjen asiat jäävät meiltä usein huomaamatta, mutta kirjailijalta ne eivät ole jääneet. Minusta yksi kirjan tärkeimmistä teemoista onkin tämä ihmisten välisten suhteiden ja välittämisen kulttuurin esille nostaminen. Ilman sitä me emme olisikaan ihmisiä.
Péterin oma historia liittyy sirkusyhteisöön. Siitä kertoo Maritta Hirvosen edellinen kirja ”Komediantit”. (Olen esitellyt kirjan blogissani 16.9.2020). Péterin tarina on oma itsenäinen kirjansa, mutta kirjat täydentävät toisiaan. Minusta jopa niin että ”Allegro barbaro” tuo lisää syvyyttä ”Komediantit”-kirjaan. Péterin elämänkokemukset antavat tuollekin kirjalle uudenlaisen näkökulman. ja heijastavat sen tapahtumia nykyaikaan.
Tärkeää molemmissa kirjoissa on, että hyvin kiinteä ja yhteisöllinen sirkusyhteisö antaa uudenlaisen näkökulman yhteiskuntaan. Sen kautta ja sen arvomaailman kautta voi lukijakin katsoa yhteiskunnallista todellisuutta ja sen toimintoja uudella tavalla, oman kokemusmaailmansa ulkopuolelta. Kirjan monissa tilanteissa Péter vertaakin sirkusyhteisön käytäntöjä muun yhteiskunnan todellisuuteen ja ehkä yhteisöllisyys on suurin niistä puutteista, jonka hän kokee. Se on todellakin meidän arkeamme, se on elämäntapa, jonka olemme unohtaneet. Tosin kyllä sirkusyhteisössäkin oli omat puutteensa. Mutta tämä kirjan tarjoama mahdollisuus erilaiseen näkökulmaan katsoa maailmaa on meille ja jokaiselle ajattelevalle ihmiselle arvokas.
Kirjan historiallisen näkökulman kautta tulevat esille Unkarin historian erilaiset vaiheet. Natsien juutalaisvainot, kommunismin ajan kokemukset ja siihen liittyvän Unkarin kansannousun tapahtumat. Ne liitetään hienosti yhteen, osaksi ihmiskunnan käsittämätöntä typeryyttä ja osaksi tätä kokonaisuutta liittyy luontevasti myös Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Kaiken tämän kokemuksen kautta kirja yhtenä olennaisena piirteenään korostaa rauhan tärkeyttä. Minusta se korostaa myös eri osapuolten ymmärtämisen ja kohtaamisen tärkeyttä. Kirjassa Péter rakastuu venäläiseen sirkuslaiseen Nataliaan. Kirja ei sitä suoraan sano mutta antaa lukijalle mahdollisuuden tulkita, että rakkaussuhde uhkaa päättyä erilaisten historiallisten lähtökohtien ja ajatusmaailmojen takia. Ratkaisu löytyy kärsivällisyydestä, toisten ymmärtämisestä ja Arabellan kirjeistä, joita en tässä selitä enempää.
Nuo Arabellan kirjeet ovat kirjan hienointa antia. Arabellan elämä on osa ”Komediantit” kirjaa mutta hänen jättämänsä kirjeet ovat paitsi oman historian selventämistä Péterille, myös usein oikeaan osuvia elämänohjeita. Niin Péterille, kuin meille lukijoillekin. Ehkä juuri näiden kirjeiden ansiosta kirjan viimeisessä kappaleessa lukee:
”Avajaisissa Péter katsoi hellyydellä ja ylpeydellä vaimoaan, joka koboltinsinisessä iltapuvussaan, helminauha kaulallaan ja hiukset päälaelle koottuna näytti suuren maailman kaunottarelta.”
Tätä tekstiä en selitä yhtään enempää.
Liitin tämän blogiin kuvan, jossa oleva patsas kuvaa minusta sekä ”Komediantit” että ”Allegro barbaro” kirjojen sisältöä. Siinä sirkusklovni miehellä on rauhanlippu ja hänen selkänsä takana on naispuolinen klovni suojassa. Patsas on Maarit Lassilan tekemä ( Art Story Inkoo). Tämä patsas liittyy minusta kirjan tärkeimpään teemaan eli siihen, miten taiteen avulla kuvataan yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita. Kirjassa Péter pohtii sitä erityisesti valokuvauksen kannalta mutta kokee samaa myös muiden taiteiden, erityisesti musiikin osalta. Kirja tavallaan antaa myös eväitä taiteen uudenlaiselle tulkinnalle ja kokemiselle.
Péter matkustaa kirjassa Budapestiin valmistautuakseen valokuvausoppilaitoksen pääsykokeisiin. Hän yrittää löytää sopivaa teemaa valokuvauskokonaisuudelle ja samalla joutuu pohtimaan sitä, millainen valokuva tai taide muutenkin on vaikuttavaa. Tämän prosessin kautta kirja tarjoaa vaikuttavan retken erilaiseen taiteeseen, kansanmusiikista, rakennuksista, musiikista yleensä, sirkustaiteeseen ja valokuvaukseen ja sen historiaan. Tämä osa kirjasta on vertaansa vailla ja sitä korostaa, että kirjan nimikin ”Allegro barbaro” on lainattu Bela Bartók:n pianosävellyksestä.
Vaikka nuo taiteeseen liittyvät kuvaukset, tulkinnat ja kokemukset ovat minusta kirjan upeinta antia ei voi kuitenkaan olla sanomatta, että kirja on myös hieno kunnianosoitus unkarilaiselle taiteelle, sen historialle ja Budapestille. Orbánista huolimatta.