Lea Ypi: "Vapaa. Kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuessa"

 

 

 

Lea Ypi: ”Vapaa. Kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuessa”

Atena 2023

304 sivua

Englanninkielinen alkuteos ”Free – Coming of Age at the End of History” (2021)

Suomentanut Riina Vuokko

 

Lea Ypi kasvoi Albaniassa 1980-luvulla ja koki myös totalitaarisen järjestelmän romahtamisen 1990. Nykyisin Ypi on politiikan tutkimuksen professori London School of Economicsissa.

Kirja on toisaalta kertomus Lea Ypin ja häneen perheensä kokemuksista tuon ajan Albaniasta, mutta myös paljon Albanian historiaa. Mutta kirja on myös paljon enemmän. Erilaista yhteiskuntajärjestelmistä saamiensa kokemusten kautta Ypi nostaa esille kysymyksen vapaudesta erilaissa järjestelmissä ja oikeastaan vieläkin enemmän. Elettyään jo pitkään ns. vapaassa länsimaisessa järjestelmässä, hän kirjoittaa kirjan lopussa:

   ”Minun maailmani on yhtä kaukana vapaudesta kuin se, jota vanhempani yrittivät paeta. Kumpikaan maailma ei pääse lähellekään ihannettaan. Mutta kaikki epäonnistumiset tapahtuvat omalla tavallaan, ja jos emme kykene ymmärtämään niitä, olemme ikuisesti eri puolilla. Kirjoitin tarinan, koska halusin selittää, hieroa sovintoa ja jatkaa taistelua.”

Ypi pitää historiallisuutta oppimisen kannalta ensiarvoisen tärkeänä. Sen hän tuo kirjassaan  mukaan oman ja perheensä tarinan ja kokemusten kautta. Hän onnistuu kytkemään nämä kiinnostavaksi ja helposti luettavaksi kokonaisuudeksi.  Perheen tarina on nautinnollista luettavaa, josta ei puutu huumoriakaan. Mutta kun Ypin kokemukset ulottuvat lapsen ihanneyhteiskunnasta siirtymäkauden pakolaisuuteen ja heidän kohteluunsa ja lopulta sisällissotaan saakka, sisältää kirja ihmisten kokemusmaailman koko kirjon. Kirjassa sisällissodasta kertova jakso perustuu päiväkirjamerkintöihin. Erinomainen ratkaisu, se tuo sodan tunnelman aidosti esille siviilien kokemusten kautta.

Vanhan järjestelmän romahdettua, vähenivät työpaikat ja elintaso romahti entisestään. Monille maastamuutto oli välttämättömyys. Pakolaisten kohtelu ja monen maasta muuttaneen kohtalo on järkyttävää luettavaa. Ihmisiä myös hukkui venematkalla Italiaan. Kirjan tämä osa on lähes identtinen kuvaus nykyisestä pakolaiskriisistä. Ypi toteaakin katkeran ironisesti kirjassaan:

   ”Entiseen aikaan jo lähdön suunnittelu olisi johtanut pidätykseen. Nyt kun kukaan ei enää yrittänyt pidätellä meitä maassa, emme enää olleetkaan tervetulleita toiselle puolelle. Mikään muu ei ollut muuttunut kuin poliisien univormujen väri. Enää meitä ei pidätetty oman hallituksemme nimissä vaan ulkomaiden, niiden samojen maiden, jotka ennen olivat kannustaneet meitä murtautumaan vapaaksi vankilastamme. Vuosikymmenet lännessä oli arvosteltu itää suljettujen rajojen vuoksi, rahoitettu kampanjoita, joissa vaadittiin vapaata liikkumista, ja tuomittu jyrkästi kaikki maat, jotka rajoittivat kansalaistensa vapautta poistua maasta. Ne jotka olivat päässeet lähtemään, oli otettu vastaan sankareina. Nyt meitä kohdeltiin kuin rikollisia.”

Kirjan kokemusten kautta pohditaan vapauden toteutumista eri yhteiskuntajärjestelmissä. Ypi päätyy hyvin samanlaisiin johtopäätöksiin  kuin Ilkka Niiniluoto  kirjassaan ”Hyvän elämän filosofia” (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016). Niiniluodon kirjassa asiaa on käsitelty erityisesti  luvussa 20. Vapaus, veljeys, tasa-arvo. Niiniluoto lainaa kirjassaan Anders Chydeniuksen tekstiä 1762 ja se soveltuu molempien kirjoittajien yhteenvedoksi:

”Onnellisen kansan valtakunnan vapaus ei suinkaan ole siinä, että yhdellä tai toisella kansalaisella on joitakin yhteisiä etuja, kun taas toiset tekevät työtä eräänlaisessa orjuudessa, vaan kun yhteiskunnan halvinkin alamainen saa onnellisen hallituksen alamaisena yhtä vapaat kädet etsiä yhteisen ohessa omaakin parastansa, silloin vasta puhuttakoon vapaudesta.” (Anders Chydenius, 1761-1762)

Ypi tuo kirjassaan hyvin esille sen, kuinka vapauden ja onnellisuuden  puuttumista niin vanhassa järjestelmässä kuin siirtymävaiheen aikana ja sen jälkeenkin,  perustellaan tulevalla  hyvällä. Samahan koskee kaikkia ideologioita ja uskontojakin. ”Kärsi nyt, sitä kirkkaamman kruunun saat sitten  myöhemmin”. Jotenkin nämä puheet  tuovat  olennaisesti mieleen nykyhallituksemme  puheet. Ypi toteaa kirjassa kylmästi, ettei  tuota parempaa tulevaisuutta ole koskaan  tullut.

Tämä kirja on tärkeimpiä mitä olen tänä vuonna lukenut, monitahoinen, kiinnostava ja hienosti kirjoitettu. Sen voi lukea kiinnostavana elämäntarinana ja Albanian viimeisten vuosikymmenten historiana, mutta myös filosofisena pohdintana vapauden toteutumisena erilaissa järjestelmissä. Kirjan tärkeyttä korostaa erityisesti se, että Ypi on kokenut vapauden ja demokratian käsitteen toteutumisen, niin albanialaisessa kommunistisessa järjestelmässä kuin läntisessäkin yhteiskunnassa. Laitoin kuvan taustalle Niin & Näin-lehden numeron 118, syksy 3/2023. Lehdessä on Lea Ypin haastattelu ja se syventää hienosti kirjan teemoja. Toivon todella, että mahdollisimman moni tarttuisi tähän kirjaan. Se kannattaa.

Jarkko Laine: "Niin kulki Kolumbus"

 

 

 

 

Jarkko Laine: ”Niin kulki Kolumbus”

Otava 1969

181 sivua

 

Tätä arvioita ei voi aloittaa muuten kuin lainaamalla pätkän Kekkonen-rock laulusta, joka ilmestyi aikanaan Suomen Talvisota 1939 – 1940 yhtyeen levyllä ”Underground-rock”.

…

Hallitus istuu ja hallitus kommentoi
Hallitus istuu ja hallitus kommentoi
Hallitus määrää, hallitus pui
mutta miten käy hallitukselta rock 'n roll?
(eieieieiei!)

Kekkonen hiihtää, Kekkonen kalastaa
Kekkonen hiihtää, Kekkonen kalastaa
Kekkonen juoksee, Kekkonen matkustaa
mutta miten käy Kekkoselta rock 'n roll?

…

Kappaleen sanoittajaksi on levykannessa merkitty Lauri Kenttä. Lauri kenttähän on virallisesti Teräsmiehen peitenimi mutta myös Jarkko laine on nimeä lainannut. Levy ja kappale julkaistiin 1970 ja kirjan julkaisuvuosi oli 1969, joten teoksilla on myös vahva ajallinen yhteys. Sitäkin vahvempi on teosten ideologinen yhteys. Taiteellisen kolmiyhteyden täydentää vielä Timo Aarnialan upea kuvitus levyn kannessa.

”Niin kulki Kolumbus” oli Jarkko Laineen toinen romaani. Ensimmäinen oli vuotta aikaisemmin ilmestynyt ”Haamumaili”. Runoteos ”Muovinen Buddha” oli ilmestynyt pari vuotta aikaisemmin. Nämä teokset ja Kari Aronpuron runoteos ”Minä viihtyy” (1967) olivat tietynlainen avain myös minun kehitykseeni aktivoitumiseen yhteiskunnallisissa asioissa.

Nämä teokset ilmestyivät aikaan, jolloin nuorisokulttuuri oli murrosvaiheessa. Nuoriso halusi irtaantua vanhasta ja etsi uutta. Tätä kaipuuta uuteen ruokki mm. rock-musiikki, hippiaate, underground-kulttuuri, perinteisten arvojen kyseenalaistaminen, mm. aseistakieltäytyminen alettiin nähdä vaihtoehtona ja tietysti osansa oli keskioluen vapautumisella, joka tapahtui vuoden 1969 alussa.

Tässä ympäristössä kirja ”Niin kulki Kolumbus” löysi helposti ihailijansa ja vihaajansa. Se oli selvä irtiotto kaikesta vanhasta niin ajatuksellisesti kuin kielellisestikin. Vaikka se ei nykylukijasta ehkä tunnut kovin radikaalilta, oli se ympäristössään yli 50 vuotta sitten.  Se kuvaa niin seksuaalista kuin ajatuksellistakin muutosta nuorten elämässä, irtautumista itsenäiseen elämään, jossa arvot löytyvät heidän omista kokemuksistaan ja tarpeistaan.

Aiemmassa arviossa Laineen teoksesta ”Nick Naantali itäisillä mailla”, kirjoitin:

”Laineen proosateoksista ”Niin kulki Kolumbus” on tuntunut parhaalta. Sujuva kieli, huumori ja mielikuvitukselliset juonenkäänteet tekevät muutkin teokset lukemisen arvoisiksi. Ne ovat myös mukavasti erilaisia ja ennen kaikkea, tuovat taas 60-/70-luvun nuorisokulttuurin ja nuorison elämäntavan murroksen käden ulottuville. Joskus tosin ihmetyttää, kuinka tästä ympäristöstä pääsi nousemaan niinkin voimakas nuorison liikehdintä.”

Tämä arvio on edelleenkin ajankohtainen ja vaikka nykylukijan silmin kirjat eivät tunnu kovinkaan radikaaleilta. Sitä ne silloisissa olosuhteissa kuitenkin olivat. Nuorison elämää rajoittivat monet vanhat ja tarpeettomat tavat ja niistä poikkeaminen aiheutti julkista paheksuntaa. Baareissa istuminen oli paheksuttavaa ja itsekin muistan yhden naurettavan perinteen. Kun kansakoulusta siirryttiin silloiseen oppikouluun niin repusta tuli luopua. Oppikoulussa pojat käyttivät salkkua ja sellainen perinteinen ruskea minullakin oli. Todella hankala tapaus kun kouluun mentiin pyörällä tai talvella jopa suksilla.

Kirjassa nykyhetken tilanne nuoren silmin kuvataan raa’asti ja ajattomasti:

”Mihin tämä masokistinen yhteiskunta päätyy? Hän kuori savukeaskin ja katseli alakuloisena valjuja seiniä. Ei sija taivaassa, ei helvetissä. Vittuun Dante. Hän oli väärässä. Ei kukaan johtaja istu helvetin tulessa. He ovat kaikkia taivaan ilmastoidussa komentohuoneessa ja käyttelevät ohjelmoituja marionetteja, tässäkin maassa, tässäkin kaupungissa.

Kuka lopulta tahtoisi minut. Kasvoni. Rintani. Kyrpäni. Reiteni. Perseeni? Tuhon huutokaupasta raahattua ikääntyvää kamaa, jolla ei ole antiikkiarvoa. Hehkulampun valossa lämmittelevä pitkän tukan peittämä kallo – gongi nuijan kumahtaa. Rakasta beibi. Ne puhuvat kuolemasta ja tarkoittavat sinua.”

Tämä kelpaisi minkä tahansa nuorisoliikkeen manifestiksi nykyisinkin ja on hätähuuto, josta tämä kirja rakentuu.

Jarkko Laineen kirja ”Niin kulki Kolumbus” on edelleenkin tärkeä. Se on tärkeä, jotta ymmärtäisimme nuorison kaipuun pois entisestä ja heidän kaipaamansa muutosten tarpeen.  Kirjan nuorista osa alkaa sopeutua järjestelmään ja ne, jotka haluavat muutosta jäävät entistä enemmän yksin. Ja yksinäisyys on sitä, mikä tappaa henkisesti ja fyysisesti. Henrikki toteaa kirjan lopussa:

”Miksen syntynyt matkalaukkuna. Tai parkkimittarina. On niin vaikea aina sanoa jotakin. Ei bussilippukaan mitään puhu Ja miten moneen käteen se löytää tiensä.”

Tuo on ilmiselvä hätähuuto yksinäisyydestä.

Olinhan siellä minäkin. Nuorena 60-luvulla. ja jos kaikki nuoruuden haaveet ja mahdollisuudet, joihin uskoimme, eivät toteutuneetkaan, jäihän meille nuoruus. Ja sitä meiltä ei oteta pois. Kirja on dokumentti tuosta ajasta.