Pajtim
Statovci: ”Bolla”
Kustannusosakeyhtiö OTAVA 2019
240 sivua
Bolla on monitahoinen kirja ja
sen tärkeys on myös siinä, että
romaanin keinoin asiat, joista
luemme ja kuulemme uutisissa,
tulevat lähemmiksi ja jollakin
tavalla aidommiksi. Kirja käsittelee monia sellaisia
asioita joista meillä
on varmat ja vakiintuneet,
ja usein
myös väärät, käsitykset
ja mielikuvat. Yksi näistä
asioista on miesten
ja laajemminkin samaa sukupuolta
olevien ihmisten välinen rakkaus,
toinen olennainen on
pakolaiskysymys ja kolmas on Kosovon sotaan liittyvät kysymykset ja ilmapiiri
ennen ja jälkeen
sodan. Kaikista näistä asioista kirja kertoon
mutta ei ainoastaan
tarjoamalla yhtä käsitystä, vaan kertomalla
asioista myös sitä
nurjempaakin puolta. Tosin
kirja kertoo paljon muustakin, ihmisten elämään liittyvistä
kysymyksistä ja ongelmista ja monet
niistä ovat meille
kaikille yhteisiä. Ja
taustalla kulkee myös
kansanperinteeseen perustuva tarina
Bollasta. Kirjan oleellinen hienous
on myös Statovcin
kielellinen ilmaisu, joka tekee
lukemisesta helppoa ja nautinnollista.
Kirja kertoo tarinansa
kolmen henkilön kautta, Arsimin,
tämän vaimon Ajshan ja Milošin,
joka on Arsimin rakastettu.
Kirja jakaantuu kolmeen
osaan. Ensimmäinen osa kuvaa
aikaa ennen sotaa
ja pakolaisuutta. Toinen osa
elämää pakolaisen ja
kolmas osa aikaa Arsimin pakkopalautuksen jälkeen
Kosovossa. Tämä jako on hyvä. Ensimmäinen
osa kuvaa hienosti
sotaa edeltävää aikaa Kosvossa ja serbien ja
albaanien välistä vihamielisyyttä ja sen
synnyttämää turvattomuutta ja
pelkoa. Sodan sytyttyä ymmärtää,
että pakolaisuus on
ainoa vaihtoehto. Toinen jakso
käsittelee pakolaisuutta ja sen
ongelmia. Erityisesti Ajsha on
huolissaan lasten asemasta ja siitä, ettei heitä eristettäisi, vaan päästettäisiin osaksi muuta
yhteiskuntaa. Herkkua
pakolaisuus ei ole,
sillä jouduttuaan vankilaan, Arsim toteaa, että olot siellä
ovat paremmat kuin
pakolaisleirillä tai vastaanottokeskuksessa. Kolmas osa kertoo
Arsmista Kosovossa pakkopalautuksen
jälkeen. Se kertoo yksinäisyydestä, ilman ystäviä
ja sukulaisia, vieraudesta omalla
kotiseudullaan, mutta onneksi loppujen lopuksi
myös toivosta. Palautukset
Kosovoa ristiriitaisemmassa
tilanteessa oleviin maihin
eivät ole näin
onnekkaita. Kirjan nämä osat
antavat pakolaisuudesta
arkisen ja todellisen
kuvan ja auttavat
ymmärtämään pakolaisten
tuskaa ja juurettomuutta.
Toinen
olennainen tarina on Arsimin
ja Milošin välinen rakkaus. Se on kuvattu kauniisti
ja saa lukijan ymmärtämään, että
samaa sukupuolta olevien rakkaus voi
olla yhtä aitoa
ja syvää, kuin miehen ja
naisen välinen rakkaus.
”On huhtikuun alku, ja minä
haluan toista miestä niin erehtymättömästi ja kirkkaasti, että koko loppupäivän
hän on mukana rukouksissani, joissa häpeämättä pyydän häntä jumalalta
itselleni.”
Tosin siihen liittyy
kyllä myös samalla
tavalla hylätyksi tulemisen katkeruus
ja tuskakin. Arsim on
albaani ja Miloš serbi mutta rakkaudessa ei kansallisuudella ole
merkitystä. Kun Arsim lähtee
pakolaiseksi, liittyy katkera Miloš
serbiarmeijaan.
Arsim on
naimisissa ja rakastuttuaan Milošiin,
hän alkaa vihata vaimoaan ja syntyvää
lastaan ja lapsiaan ja muuttuu väkivaltaiseksi. Tämäkin on rakastumisen
synkempi puoli ja asia
ratkeaa vasta kun Ajsha
tekee siitä lopun samaan aikaan kun Arsim pakkopalautetaan Kosovoon. Kirjan lopussa
Arsim yrittää pelastaa Milošin mielisairaalasta, mutta kuitenkin hylkää hänet, koska Miloš on peruuttamattomasti sairas.
Vaikka kirja on
hyvä, niin henkilöistä
sekä Arsim että Miloš ovat
epämiellyttäviä ja tavallaan
itsekeskeisiä, helliä vain toisilleen. Ainoa johon
haluaa samaistua on Ajsha,
joka taistelee perheensä
puolesta ja kaikesta
huolimatta antaa Arsimille useita
mahdollisuuksia. Minusta oikeastaan Ajsha kruunaa
tämän kirjan, vaikka hän
esiintyykin vain kirjan
sivuosassa. Alistettu nainen nousee
itsenäiseksi toimijaksi ja ylpeäksi sellaiseksi.
Päätarinan lisäksi kirjassa on takaumia, muistoja ja pohdintoja, jotka ovat erittäin koskettavia ja tavallaan
luovat pohjaa Arsimin ja sen kulttuurin, josta hän on tulossa, ymmärtämiselle..
Oikeastaan nämä jaksot
ovat kirjan parasta antia.
Kirjan taustalla kulkeva
tarina Bollasta on hieno ja kiinnostava. Monesti näiden
tarinoiden tarkoitus on kertoa,
kuinka pahuus on syntynyt meidän
ulkpuolellamme jumalan ja paholaisen välisen taistelun
seurauksena ja sieltä se ujuttaa
lonkeroitaan meitä ”viattomia”
kohti. Kyllä kaikki pahuus,
jota tässäkin kirjassa
esiintyy, syntyy aivan
aidosti meissä itsessämme.
Tämä ei ollut minun
kirjani mutta kyllä
se on Finlandia-palkintonsa
ansainnut. Ja ennen kaikkea se kannattaa
lukea. Hyvistäkään kirjoista ei
tarvitse pitää, mutta
niiden lukematta jättäminen on virhe.