Cormac McCarthy: "Matkustaja" ja "Stella Maris"

 

 

 

 

Cormac McCarthy: ”Matkustaja” ja ”Stella Maris”

WSOY 2023

”Matkustaja” 472 sivua ja ”Stella Maris” 222 sivua

Suomentaja Kaijamari Sivell

Alkuperäisteokset”The Passager” (2022) ja ”Stella Maris” (2022)

 

Voidaan sanoa, että kirjat voidaan lukea itsenäisinä teoksina ja niin ehkä ”Matkustaja”-teoksen osalta voidaankin tehdä, mutta käytännössä ne ovat niin vahvasti sisarteoksia, että vasta ”Stella Maris” avaa silmiä toisenkin teoksen ymmärtämiselle.

Cormac McCarthy kuoli 13.6.2023.  ”Matkustaja” ja ”Stella Maris” ilmestyivät vuonna 2022 ja on helppoa ajatella kirjojen olevan häneltä eräänlainen kirjallinen testamentti meille lukijoille. Sellaisen nämä kirjat muodostavatkin, erityisesti kirjan ”Stella Maris” ansiosta

Kirjaa ”Matkustaja” kutsuin mielessäni amerikkalaiseksi odysseiaksi mutta lukemisen edetessä totesin, että kirjailijan antama nimi ”Matkustaja” (”The Passager”) on osuvampi.  Kirjan päähenkilö Bobby pakenee siinä itseään, menneisyyttään, muistojaan ja ”Niitä”, pystymättä paljoakaan vaikuttamaan kohtaloonsa ja ikään kuin haihtuu vähitellen pois. Ensin ihmisten tietoisuudesta ja lopulta kaikesta muustakin. Kirjan viimeinen kappale on ilmiselvästi hyvästijättö maailmalle:

”Lopulta hän kumartui ja kupersi kätensä lampunlasin ympärille ja puhalsi lampun sammuksiin ja makasi pimeässä. Hän tiesi että kuolemansa päivänä näkisi sisarensa kasvot ja niiden kauneuden hän toivoi saavansa mukaan pimeyteen, maailman viimeinen pakana, joka olkipatjalla maaten lauloi hiljaa tuntemattomalla kielellä.”

Oikeastaan tämä kappale myös sulkee kirjan tarinan, sillä se alkaa kuvauksella Bobbyn sisaren itsemurhalla.

”Matkustaja” tuo rakenteeltaan mieleen McCarthyn muut teokset. Tapahtumat yhdistyvät matkoihin, joihin liittyvät upeat luontokuvaukset ja muistot menneistä. McCarthy-maiseen tapaan kokonaisuudesta rakentuu vähitellen tarina Bobbystä ja hänen perheestään. Isästä, joka oli suunnittelemassa atomipommia, vanhemmista, jotka molemmat kuolivat säteilyn aiheuttamiin tauteihin ja sisaresta, johon Bobby oli palavasti rakastunut mutta pyrki torjumaan rakkautensa toteutumisen. Nämä kaikki muistot seuraavat Bobbyä hänen matkallaan ja muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden, joka saa sitten täyttymyksensä kirjassa ”Stella Maris”

”Stella Maris” on McCarthyn tuotantoon verrattuna aivan erilainen teos. Se perustuu Bobbyn siskon Alicia ja häntä hoitavan tohtori Cohenin keskusteluihin Stella Marisin hoitolaitoksessa. Tai hullujenhuoneella kuten Alicia sanoo. Nämä keskustelut ja niiden sisältö muodostavat aiemman kirjan kanssa kokonaisuuden, jota voidaan kutsua kirjailijan testamentiksi meille ihmisille.  Alicia on matematiikkanero mutta hän ei näe enää mielekkyyttä tässä elämässä. Hänelle ilmestyy hahmoja, jotka ovat sekä epätodellisia että myös tavallaan todellisia.  Hahmot pysyttelevät poissa lääkitykset avulla. Alicia kuitenkin kyseenalaistaa lääkityksen, sillä onko lääkkeillä aikaansaatu maailma sen todellisempi kuin hänen kokemansakaan.  Tämä on vain yksi asia, joita keskusteluissa käydään läpi.

Keskustelun hienoimpia anteja on matematiikan olemuksen ja teorian käsittely, Se avasi minulle aivan uudenlaisen tien matematiikan ymmärtämiseen ja pakotti miettimään uudestaan matematiikan asemaa maailman olemassaolon ja selittämisen lähtökohtana. Alician puheen jälkeen voi myös ihmetellä, onko olemassa matemaattisia olioita, vain onko siinä kaikki vain kaavojen rakentamista. Sitä Aliciakin ihmettelee. Kirjassa esitellyt teoriat, matemaatikot ja filosofit ovat aitoja.

Keskustelut käsittelevät Alician koko elämänkaarta ja siten myös Bobbyn elämää. Kirjan merkitystä korostaa se, että moniin yhteisiin kokemuksiin saadaan näin myös Alician usein filosofisempi ja yhteiskunnallisempi tulkinta. Edellisessä kirjassa Bobby elää enemmän kokemusten kautta.

Alician ja tohtorin käymät keskustelut kattavat koko elämän ja sen tuottamien kokemusten kirjon, jumalan olemassaolon, uskonnon, vaihtoehtoisen todellisuuden jne. Yksi kiinnostava keskustelun aihe on alitajunnan toiminta. Sitä käsitellään useasta eri näkökulmasta. Otan esille vain yhden. Meillähän on kaikilla kokemuksia siitä, kuinka alitajunta ratkaisee esim. yön aikana meiltä ratkaisemattomiksi jääviä ongelmia. Alicia menee ajattelussaan vielä pidemmälle. Hän ajattelee, että alitajunnalla on parempi tapa tehdä matematiikkaa kuin meillä:

”…Ydinkysymys ei ole se miten matematiikkaa tehdään vaan miten alitajunta tekee sitä. Miten on mahdollista että se on siinä selvästi parempi kuin sinä? Ratkot ongelmaa ja panet sen vähäksi aikaa syrjään. Eihän se siellä pysy. Se pomppaa esiin lounaalla. Tai kesken suihkun. Sanoo: Katsopa tätä. Mitä arvelet Ja kohta suihkussa palelee. Tai keitto on jäähtynyt. Onko se matematiikan tekemistä? Pelkäänpä että on. Miten alitajunta tekee sitä? Kukaan ei tiedä.”

 

Nämä ovat kaikki niitä kysymyksiä, joita Cormac McCathy haluaa jättää meille pohdittavaksi. Ja niitä riittää.  Hän korostaa myös sitä, kuinka atomipommin kehittämisen myötä olemme siirtyneet aivan uuteen maailmaan. Elämme nyt maailmassa, jossa voimme tuhota maapallon. Olemmeko edes noteeranneet sitäkään asiaa riittävästi? Siihen liittyy myös kysymys tutkijoiden vastuusta. Alician ja Bobbyn isä oli kehittämässä atomipommia ja hänen tässä kirjassa esittämänsä kommentit tutkijan vastuusta ovat kylmääviä:

”…Hän sanoi että pommi kuului niille jotka olivat maksaneet eivätkä tiedemiehet tosiaankaan olleet maksajia. He maksoivat meistä, isä sanoi. Ja me lähdimme halvalla. Hän käski toisten lopettaa ruikutuksensa.”

Ei kovin kaukainen ajattelutapa nykypäivänäkään.

Molempien kirjojen loput ovat haikean kauniita. Hyvin samanlaisia, eivät pelottavia mutta kauniita, ikään kuin kuvauksia hetkistä ennen siirtymistä jonnekin muualle.  Ohessa vielä lainaus ”Stella Maris”-kirjan lopusta, kun Alician keskustelu terapeutin kanssa on päättymässä:

”Aika taitaa loppua.

Tiedän. Pidä minua kädestä.

Pidä sinua kädestä?

Niin. Haluan että pidät.

Hyvä on. Miksi?

Siksi että niin tehdään kun odotetaan jonkin loppua.”

 

Cormac McCarthyn ”Matkustaja” ja ”Stella Maris” on kirjapari, jonka osat kuuluvat kiinteästi yhteen. Ne ilmestyivät vain vuosi ennen Cormac McCarthyn kuolemaa. Pitäisin niitä myös hänen kirjallisena testamenttinaan meille lukijoille. Ja millainen testamentti se onkaan. Se ei tarjoa niinkään valmiita vastauksia, vaan nostaa esille tärkeitä kysymyksiä ja ongelmia. Pakottaa ajattelemaan ja ehkäpä jopa näkemään maailman uudella tavalla. Tämä kirjallinen testamentti on lahja, joka kannattaa ottaa vastaan. Ja kiittää ja kumartaa. Cormac McCarthy ei petä.

Näistä kirjoista kuuluu erikoiskiitos myös niiden suomentajalle.  Kaijamari Sivill on tehnyt erinomaista työtä käännöksessä, joka on varmasti ollut vaikea. Niin paljon teoreettista, erityisalojen sisältöä kirjoissa on. Esko Valtaojan käyttäminen asiantuntija-apuna on ollut viisasta. Käännöstä on ollut nautinnollista lukea myös tieteellisten pätkien osalta.