Yuval Noah Harari: "Sapiens. Ihmisen lyhyt historia"

 

Yuval Noah Harari: ”Sapiens,  Ihmisen lyhyt historia”

Bazar 2018, 8. painos

491 sivua

Suomentaja Jaana Iso-Markku

Englanninkielinen alkuteos: ”Sapiens. A Brief History of Humankind”, 2011

Kirjansa alussa Harari  antaa erityiskiitokset Jared Diamond:lle ”joka opetti minut näkemään kokonaiskuvan”, eikä  syyttä. Ainakin  minulle  Jared Diamond:n  kirja ”Tykit, taudit ja teräs, Ihmisen ja yhteiskuntien kohtalot” (Terra Cognita 2004, toinen painos, suomentanut Kimmo Pietiläinen)  oli  kirja, joka  avasi aivan uusia näköaloja  ihmisen ja ihmisyydenkin  kehittymisen  historiassa. Nyt Hararin  kirja täydentää tätä  kuvaa mukavasti, vaikka koko totuutta emme  ehkä  ole  vieläkään tavoittaneet. Hararin kirjan ansio on lisäksi se, että hän tuo esille  myös  vaihtoehtoisia teorioita ja toisaalta tekee selvää jälkeä ihmiskunnan historian pahimmista, erityisesti rotuoppiin, perustuvista teorioista.

Ihmisen  historia  ei  ole irrallaan  ympäristöstään  ja muusta olevaisen  kokonaisuudesta. Sekin  muuttuu,  eikä  pelkästään  ihmisen  toiminnan  seurauksena.  Olisi  tärkeää  käsitellä  tätä  kokonaisuuden  muuttumista muutenkin,  kuin  ihmisen  toiminnan  seurauksena. Tätä  pidän kirjan pahimpana puutteena.

Tässä pätkä Olga Tokarczukin Nobel-puheesta, jossa  tuo  kokonaisuuden  käsite  on tuotu  hienosti  esille:

"Me kaikki - ihmiset, kasvit, eläimet ja esineet - olemme osa yhtä ja samaa, fysiikan lakien hallitsemaa tilaa. Tällä tilalla on oma muotonsa, ja fysiikan lait muovaavat siitä lakkaamatta ja loputtomasti uusia, toinen toistaan muistuttavia muotoja. Verisuonistomme muistuttaa jokia ja niiden haaroja, lehvästön rakenne muistuttaa ihmisten välisiä kommunikaatiojärjestelmiä. Galaksien liike on kuin veden pyörre lavuaareissamme, yhteiskuntien kehitys kuin bakteeriyhdyskuntien elämä. Mikro- ja makrotasoissa on loputon määrä yhtäläisyyksiä. Puheemme, ajattelumme ja luova työmme ei ole mitään abstraktia tai muusta maailmasta irrallaan tapahtuvaa, vaan jatkaa toisella tasolla sen loputtomia muutosprosesseja." (Suomennos: © Tapani Kärkkäinen)

Ihmisen  vaikutusta  on  kyllä  käsitelty  kiinnostavasti, erityisesti ihmisten  vaikutusta  eläinkuntaan. Ehkäpä  vielä  suurempi  vaikutus  on  ollut  maataloudella  ja  tietysti  teollisuudella  ja  myös  ylikansoittumisella. Kaikki  tämä  vaikuttaa  myös  ihmisiin  ja  ihmisten  toimintatapoihin  tavalla, jota  olisi  syytä  enemmänkin tarkastella.  Kirjassa  tuodaan  kyllä  hyvin  esille  muutos,  minkä  siirtyminen  metsästäjä-keräilijä  vaiheesta maanviljelykseen aiheutti. Mutta  kaikki nämä  muutokset  ovat  kuitenkin  jatkuvasti  käynnissä  ja  tuskin  ilman  vaikutuksia.

Kirja on kyllä todellinen runsaudensarvi. Itselle  kertyi   kirjan  väliin  muistilappuja  melkein  viiden  sivun  välein. Arviostakin  tulisi  helposti  sadan  sivun  mittainen. Nostan  tässä  esille  kuitenkin  vain  muutamia  seikkoja.

Ensimmäinen  on kognitiivinen  vallankumous. Minusta  sen  korostaminen  ja käsittely  on  kirjan  parasta  antia. Sen alkusyy on arvailujen  varassa,   mutta  se on  tekijä  joka  kirjan  mukaan  lopullisesti  nosti ihmis-eläimen  nykyisin  käsitetyksi  ihmiseksi. Lähtökohtana  oli  puheen  kehittyminen,  mutta  kognitiivinen  vallankumous  toteutui  vasta  sitten,  kun ihmisille  kehittyi  kyky puhua  asioista,  jotka  eivät  ole  konkreettisia. Sen  kautta  ihmisten elämään  muodostui  myyttejä, jotka  tavallaan  olivat  monen  muun  kehityksen, jopa  laajempien  ihmisyhteiskuntien kehittymisen  edellytys.

”Maailmankaikkeudessa ei ole jumalia, ei kansakuntia, ei rahaa, ei ihmisoikeuksia, ei lakeja eikä oikeutta – missään muualla kuin ihmisten yhteisessä mielikuvituksessa.”

Myyttien  ja  tarinoiden keksimisen  ohella  on  olennaista saada niistä  yhteisiä, saada  muut  uskomaan niihin.

”Mutta kun se sitten onnistuu, se antaa Homo sapiensille määrättömästi valtaa, koska sen ansiosta miljoonat toisilleen vieraat ihmiset pystyvät tekemään yhteistyötä yhteisten päämäärien saavuttamiseksi.”

Kognitiivinen  vallankumous  antoi  ihmisille  myös kyvyn  muutoksiin,  ilman  muutoksia  geeneissä tai  ruumiinrakenteessa:

”Sapiensit ovat sitä vastoin aina kognitiivisesta vallankumouksesta lähtien kyenneet muuttamaan käyttäytymistään nopeasta ja siirtäneet uusia käyttäytymismalleja tuleville sukupolville ilman muutosta geeneissä tai ympäristössä.”

En tässä edes  puhu  siitä,  mitä  kognitiivinen  vallankumous  merkitsi  kulttuurin  kehittymiselle. Siitäkin  kirjassa kerrotaan  mutta aihetta  olisi  enempäänkin.

Kirjassa  on  varsin  pitkä  jakso siitä, kuinka  ihmiset  siirtyivät metsästäjä-keräilijä  vaiheesta  maanviljelykseen.  Ehkä  kirja korostaa liikaa  muuttumista,  kun se  käytännössä  oli  kuitenkin  hidasta. Kyllähän Suomessa  erityisesti  syrjemmällä  asuvat  perheet  vielä  pitkälle  1800-luvulle  elivät  eräänlaisessa  sekataloudessa. Maanviljelyä  täydennettiin  metsästyksellä  ja  keräilyllä. Maanviljelyn  vaikutuksista  kertova  osuus  on ehkä  kirjan  huonoin. Kirjan  ajatuksena  on se, että  vehnä  orjuutti  ihmisen  eikä  päinvastoin.(Vehnä sana kannattaa  tulkita  yleisemmin  viljaksi, koska  esim. Suomessa pohjoisempana selviävät  vehnälajikkeet  kehitettiin  vasta  toisen maailmansodan jälkeen). Kirja antaa  jotenkin  ihanteellisen  kuvan  metsästäjä-keräilijä  ihmisen  elämästä.  Vaikka  on totta, että  maatalouden  kautta  syntyvä  ylijäämä  johti  myös  maaorjuuden  kehittymiseen  ja  rikkauden  kasaantumiseen, ei metsästäjä-keräilijän elämä, ainakaan  perheiden  osaltakaan  ollut  kadehdittavaa. Tärkeää  tietoa  nämäkin  kirjan  jaksot  tarjoavat.

Kirjan  nautinnollisimpia  jaksoja  ovat  ne  joissa  lytätään perusteellisesti  ja perustellen  teoriat ihmisten eroista  rodun  tai  sukupuolen  perusteella.  Samoin  käsitykset siitä, että  heteroseksuaalisuudella  olisi  biologinen  perusta. Nämä  jaksot  ovat  tärkeitä,  niihin  liittyvät virheelliset  teoriat  putkahtavat  säännöllisesti  esille  ja ne  ovat  sekä  rasismin että  ihmisryhmien  sorron  perustana.

Ihmiskunnan  kehityksen  kannalta  mielenkiintoinen  on  luku  jälkiviisaudesta. Ihmiskunnan  kehitys  olisi  jälkikäteen  ajateltuna  voinut  edetä myös eri  suuntaan  kuin se  lähti. Varsinkin,  jos  uskoisi  jälkiviisaisiin. Minusta  tätä  asiaa olisi  voinut  käsitellä  enemmänkin  mutta  on  oikeastaan  mukava  ajatella  myös, että  me  nykyisessä   kehitysvaiheessa  olemme  sattuman  tai  elämän  leikkisän  pilan  tulosta.

Minusta  kirjan  järkyttävimpiä  jaksoja  ovat ne, joissa  kerrotaan  kuinka  ihmiset  levitessään  ympäri  maapalloa tappoivat  suuren  osan syötäväksi tai  muuten  hyödynnettäviksi sopivista  tai  turvallisuutta uhkaavista eläimistä sukupuuttoon. Näin kävi erityisesti  suurille  eläimille.  Tähän  on  pakko  lainata  pätkä  Veera Antsalon  runokirjasta ”Pölyn historia”. Siinä todetaan:

”…Heidän täytyi odottaa sopivan uuden jumalan ilmestymistä. Sellaisen, joka maltillisesti muovaisi heille juuri ne eläimet, jotka heille sopisivat. Ei liian isoja ja voimakkaita, ei liian pieniä ja heiveröisiä, ei vihaisia, ei sapelihampaisia, ei liian ovelia, ei vallanhimoisia, ei liian säikkyjä ja huomaamattomia vaan toivoa herättäviä, säyseitä sävyisiä eläimiä…”

Näinhän sitten  kävikin eläimille, eikä  vain  niille. Myös useat  pienet  kansat  hävitettiin  sukupuuttoon.

Kognitiivisen  vallankumouksen  lisäksi tieteellinen  vallankumous  on olennainen  ihmisten  ja ihmisyhteisöjen  kehitykseen  vaikuttanut  voima. Tieteen  vallankumouksen syntymisen  edellytyksenä  oli tietämättömyyden  tajuaminen. Ymmärrettiin  lopulta, ettei  kaikki tieto  ollut  pyhissä  kirjoissa, joita  tutkimalla  kaikki ihmisten  tajuttaviksi  tarkoitetut  salaisuudet  selviäisivät. Tieteen  vallankumous  on  vaikuttanut  kaikilla  aloilla, löytörekistä  nanofysiikkaan. Kirjassa käsitellään kiinnostavasti  tieteen  kytkentöjä imperiumeihin, sotilaallis-teolliseen  järjestelmään  ja  rahoituksen  kautta  kapitalismiin. Harari  korostaa erityisesti  matematiikan  merkitystä ja  tämä  korostaminen  näyttää  nykyisin yleistyneen muuallakin,  sillä  matematiikan  osuus  on korostumassa  myös Suomen  koulutusjärjestelmässä. Tämä  on sekä  aiheellista,  että mahdollisesti  myös  liioiteltua,  sillä  kaikki  muutokset  eivät  ole  suoraviivaisia  tai  helposti  johdettavissa. Merkittävimmät  muutokset  ovat  hyppäyksellisiä  ja  niiden  löytämisessä   luovuudella  ja siten  myös  taiteella  saattaisi  olla  merkittävä vaikutus.

Kirjan  lopussa  on pitkä  jakso imperialismin  ja kapitalismin  vaikutuksista  ja  esimerkkejä  kuinka  kapitalismi  sitoutui  taloudellisten etujen  takia mm.  sotiin  Kiinassa  ja Kreikassa. Pääoman  ja politiikan  liitto  onkin  mitä selvemmin  todellisuutta  ja  vaikuttanut  yhteiskuntien  kehitykseen  niin ennen, nyt  ja  tulevaisuudessakin. Hararin  kirja  antaa  eväitä  tämänkin  ymmärtämiseen. Kirjassa  puututaan  myös  jatkuvan  kasvun ideologiaan  mutta  sen  kritiikkiä  olisi  saanut  olla  enemmänkin. Kirjassa kuitenkin  todetaan:

”Paljolti samalla tavoin kuin maanviljelyn vallankumous, modernin talouden kasvu saattaa osoittautua suureksi huijaukseksi. Ihmiskunta ja globaali talous jatkavat ehkä kasvuaan, mutta yhä useammat joutuvat elämään nälässä ja puutteessa.”

Kirjan  loppuosassa  on jakso  teollisesta  vallankumouksesta. Siinä  kerrotaan uusien  energialähteiden  ja  raaka-aineiden  käyttöönotosta  mutta  myös  teollistumisen  haittapuolista. Lainaan  tähän vain  yhtä  kohtaa, jota  harvoin  yhdistetään  teollistumiseen:

”Jopa kasvit ja eläimet  mekanisoitiin. Suurin piirtein samoihin aikoihin, kun humanistiset uskonnot korottivat Homo sapiensin jumalalliseen asemaan, kotieläimiä lakattiin pitämästä elävinä olentoina, jotka kykenivät tuntemaan kipua ja surua, ja niitä alettiin sen sijaan kohdella koneina. Nykyisin näitä eläimiä massatuotetaan tehdasmaisissa laitoksissa joissa niiden kehot muotoillaan teollisuuden  tarpeiden  mukaisiksi. Ne viettävät koko elämänsä jättiläismäisen tuotantolinjan osasina, ja niiden elämän pituus ja laatu määräytyy suuryritysten tuottolaskelmien perusteella. Silloinkin, kun teollisuus näkee vaivaa pitääkseen eläimet elossa ja suhteellisen terveinä ja hyvin ruokittuina, eläinten sosiaalisista ja psykologisista tarpeista ei olla kiinnostuneita (paitsi silloin, kun niillä on suora vaikutus tuotantoon).”

Onneksi  ihmiset  ovat  heräämässä  tähänkin vääryyteen  mutta  hitaasti,  kuten kommentit presidentin rouvan Jenni Haukion  puheeseen osoittavat

Teollisen vallankumouksen ehkä tärkein seuraus  oli perheiden ja paikallisyhteisöjen  romahtaminen. Yhteisöt olivat aiemmin huolehtineet  jäsentensä sosiaalisista ja fyysisistä tarpeista. Teollistumisen  myötä korostettiin yksilöitä ja    yhteisöistä irtauduttiin.  Niiden  sijalle  tulivat yhteiskunnan tarjoamat  palvelut: koulutus, terveydenhuolto ja viihde. Kuten  olemme  huomanneet,  ne eivät  välttämättä  ole  riittäviä. Yksinäisyys  ja sosiaalisen  tuen  puute  vaivaa  monia. Kirjan  mukaan  tilalle  on tullut kuluttajaheimoja, yhteisen  asian  yhdistäviä  ryhmiä. Meillähän  tällaisia  ovat  mm. leijona-fanit  ja huuhkaja-fanit. Muutos on kuitenkin ollut  nopea ja moni on syrjäytyneenä jäänyt yksin.

Harari  pohtii  myös  onnellisuutta. Onko  kehitys vuosituhansien  aikana  tehnyt  meidät onnellisemmiksi. Vaikka  näissä  pohdiskeluissa  ei  päästäkään  puusta pitkään,  on tutkimuksissa  havaittu  myös kiinnostava  seikka. Pienehkökin rahasumma köyhälle antaa  pitkäaikaisemman  onnellisuuden  tunteen,  kuin  suurikaan  summa hyvätuloiselle.  Tämä  antaisi  ajattelemisen  aihetta  tulospalkkioiden  jakoon,  niin Postissa kuin  muuallakin.

Aivan  kirjan  lopussa hahmotellaan  suuntaviivoja  sille, mihin  tieteellistekninen  vallankumous  voi  ihmisen  kehitystä  viedä. Kybermuunnokset  ja  geenimuuntelu  avaavat pelottaviakin  näköaloja. Ja kun tietää  ihmisen tiedonhalun  ja  sen mahdollisen  yhdistymisen taloudellisen  edun  hankkimiseen,  tulokset  voivat  olla  arvaamattomia. Toivottavasti  osaamme  kuitenkin  mennä eteenpäin niin, että Homo sapiens  säilyy  ja sen  mukana  myös  tämä elollinen  ympäristömme.

Yhteiskuntien, ihmisten  ja tieteen  kehityksestä on paljon  kirjallisuutta. Kirjassakin on varsin  kattava  viiteluettelo. Olisin  toivonut  niistä  vielä erillistä  listausta  esim. tekijänimien  mukaisessa järjestyksessä. Haluaisin tuoda  tässä esille  vielä  kolme kirjaa,  jotka sopivasti  voisivat  täydentää  teemaa. Ensimmäiseksi  jo alussa  mainittu  kirja:

Jared Diamond: ”Tykit, taudit ja teräs, Ihmisen yhteiskuntien kohtalot” (Terra Cognita)

Toiseksi:

Arnold J. Toynbee: ”Historia uudessa valossa” (Wsoy).  Tämä  kirja tiivistelmä  kuusiosaisesta teoksesta ”A Study of History”

ja kolmanneksi :

J. D. Bernal ”Science in History” (a Pelican Book) kirjassa on  neljä osaa.

Harari:n kirja herättää  ajatuksia  ja  tarjoaa tietoa  kaikille,  jotka  ovat  kiinnostuneita ihmiskunnan  historiasta  ja ennen kaikkea tulevaisuudesta. Menneen pohjalle  tulevaisuuskin  rakentuu. Kovin syvällinen kirja ei kuitenkaan ole. Kaikesta ei tarvitse, tai  ei oikeastaan  saakaan,  olla  samaa mieltä  kirjoittajan  kanssa  mutta kirjan  herättämät  ajatukset  varmasti synnyttävät jokaisessa jotain  uutta. Itse  olen  menossa nyt lauantaina (14.12.)  katsomaan Kansallisteatterin ”Sapiens”-esitystä. Odotan  sitä  ja  tekijöiden  kiteytystä  mielenkiinnolla. Jo esitystä  näkemättä  suosittelen  sitä  ja  kirjaa kaikille tiedonhaluisille  ja uusia  ajatuksia  etsiville.