Pauliina Haasjoki: "Promessa"

Pauliina Haasjoki: ”Promessa”

OTAVA 2019

85 sivua + sivu ”Vaikutukset”

Tämä  kirja  iski  tajuntaan  kuin ne  vanhan sanonnan  mukaiset  1000 volttia. Minusta  tämä  on uudenlaisen, aiempaa kokonaisemman  ja laajemman ajattelutavan  ja tietoisuuden  airut. Olemme  kyllä  puhuneet  luonnonsuojelusta  ja  ympäristönsuojelusta,  mutta ehkä  asioita  pitäisi  katsoa  vieläkin  laajemmin – meitä itseämme osana kaiken olevan kokonaisuutta.

Kirja  alkaa jo vaikuttavalla tavalla,  kun se  esittelee  promessa-sanan  taustan:

”Promessointi:

Hautausmenetelmä, jossa ruumis jäähdytetään nestemäisellä typellä ja hajotetaan sitten tomuksi värähtelyllä. Metallien erottelun jälkeen maan pintakerroksiin haudattu tomu muuttuu osaksi  humusta vuoden kuluessa.”

Palautuminen osaksi  luonnon  kiertoa  on  yksi  kirjan  teemoista.  Muovi on yksi  aineista   jolla  tuo palautuminen  estetään, mutta  myös  muut  maatumattomat  aineet, joilla yhteys maahan  katkaistaan:

”Eikä maahan laskettu voi ojentaa luista  kättä

ja tavoitella vierellään makaavan sormia,

sillä hänen aineensa ei kosketa maan ainetta

eikä mikään pääse  virtaamaan hänen luidensa ympärillä enää

kuten virtasi hänen eläessään.”

Tätä osallisuutta  luonnon kiertokulkuun  korostetaan  kirjassa usein  mutta  olisi  turhaa  kuvitella, että  kirja  olisi  ympäristönsuojelullinen  manifesti. Kirja  on  paljon enemmän, se  on ylistys  kaiken  olevaisen  yhteydelle. Siitä kirjassa todella  hieno  ja  kaunis osuus, johon oikeastaan  kiteytyy  se uudenlainen ajattelu  ja  tajunta, joka  voisi  olla  myös  ihmislajin  pelastus. Lainaan  siitä  tähän  vain  pienen  osan:

”…Ihminen ei ole  vain kiven  ympärillä vaan myös sen kerroksissa, nukkuvina hiukkasina sen pinnan huokosissa ja puristuneena sedimentteihin. Kivi ei ole vain jäkälän alla vaan sen päällä, sen kieppuvassa liikkeessä mukana ja takaa ajamassa; sepelkyyhkynen ei ole vain puun ympärillä vaan sen juuressa, sen pinnalla ja polvella, lapsi ei ole vain maan polvella vaan  maan ympärillä.”

Ihmisten suuri virhe  on eristäytyä muusta  olevaisesta  ja  muuttaa  muiden  elävien  olemisen  mallit  omien  kuvitelmiensa  mukaiseksi. Tätäkin  kirjassa  korostetaan, sillä emme  useinkaan  ymmärrä esim. eläinten luonnollisia  toimintoja.  Kirjasta  tuli  mieleen  myös Rainer Maria Rilken ”Duinon elegioita”  kirjan  kahdeksas  elegia, jossa  hän toteaa, että luotu  katsoo avoimeen,  mutta meillä silmät  ovat  kuin  nurinpäin.  Lainaan  tähän  tuon  elegian  alun;

”Kaikin silmin katsoo luotu

avoimeen. Meillä vain on silmät

kuin nurinpäin, ansoina

pohjattoman sisimpämme tiellä.

Sen mitä ulkopuolellamme on vain eläimen

kasvoista tiedämme; jo varhain lapsen

pyörrämme pakosta havaitsemaan

taaksepäin, ei sitä avointa, syvää.

mikä eläimen kasvoista henkii vapaana kuolemasta.

…”

(Rainer Maria Rilke: ”Duinon elegioita”, suomennos Arja Meski)

Kappaleessa ”Kaikki aineen vapaudet, hajota  ja yhdistyä” on  minusta  yksi  kirjan  tärkeimpiä  jaksoja.  Lainaan  siitäkin  tähän  vielä osan:

”Kun elävä olento hajoaa tapahtuu vastakkainen  ihme, elämän hallussaan pitämä aine palaa takaisin aineeksi, jolla on kaikki aineen ominaisuudet, kaikki sen vapaudet: yhdistyä mihin tahansa melkein rajattomasti, halki molekyylirakenteen, halki atomin rakenteen, se voi melkein miten tahansa järjestyä uudelleen ja olla ainetta aineessa. kentässä ja energiassa, olla mitä tahansa.”

Ajatus ihmiskunnasta  vain  osana  muita -kuntia  on  tärkeä  ja  varmaan  niin ihmiskunnan  kuin  monen  muunkin -kunnan  olemassaolo  on  kiinni siitä,  ymmärrämmekö  me  tämän  asia  tai  oikeastaan  osaammeko  me  toimia  sen  mukaisesti. Asiat  voidaan  esittää  kaavoina  tai  tieteellisinä  tutkielmina,  mutta  vain runoudella  on  kyky  tarjota  ihmisille  mielikuvia,  joiden  kautta  asiat  on  helppo  ymmärtää ja  tajuta myös  tunteiden  kautta. Tämän  vuoksi  Pauliina Haasjoen  kirja  on tärkeä  ja uraa uurtava. Kaiken  muun ohella se  on kaunis,  hyvin  kirjoitettu, yllättävä ja laajasti  mielikuvia  herättävä.  Upea analogia  on  mm.  kohta jossa kerrotaan  vanhalla pyöreäkiekkoisella  puhelimella  soittamisesta.

Kirjassa  pohditaan  myös rajapintoja. Ne  ovat rajapintoja  joillekin  ja  joillekin  risteyksiä.  Ei elämä ala tai lopu  maapallon  pinnan päällä, vaikka  ihminen  tarvitsee  kaivetun  tilan päästäkseen  maan  sisälle. Maapallo ja sen elämä ja myös  muu oleva  on kokonaisuus. Nämä  ovat  kaikki  asioita  joiden  ymmärtäminen  tuo meidät  osaksi  kaikkea  olevaista. Myös  kalliot  ja  kivet  luovuttavat  mineraalejaan  meidän  käyttöömme,  myös  me  olemme  tavallaan  osa  niitä. Maan  alla elävät  olennot  ovat  myös maan  asukkaita. Me  olemme osa tätä kaikkea ja siksi  tämä kirja  on kaiken  olevaisen  ylistys ja tärkeä, jotta  myös osaisimme  toimia  sen  mukaisesti:

”   Ja jos vielä saisi toivoa, niin taian raukeaminen:

kaikkia maatumattomiksi esineiksi taiotut aineolennot takaisin

ainemuotoonsa.”

Pauliina Haasjoelta  ilmestyy  nyt  syksyllä esseeteos ”Himmeä sininen piste” (Poesia), joka  ennakkotietojen  mukaan  näyttäisi syventävän  tässä teoksessa esitettyjä ajatuksia. Teoksen esittelyssä  sanotaan:

”Kuvitelmat fossiilisten energianlähteiden varaan rakennetusta sivilisaatiosta ovat alkaneet kaatua ja viime vuosisadalla visioitu tulevaisuus näyttäytyy nyt etäisenä ja utooppisena haavekuvana. Kuinka ajatella Maata ja elämää tästä eteenpäin?

Pauliina Haasjoen esseeteos Himmeä sininen piste kirjoittaa auki pallonmuotoisen kotimme tärkeimpiä kysymyksiä ja elämää niiden keskellä.”

Ilmeisen  hienoa  jatkoa tälle  runoteokselle.