Maria Pettersson: ”Historian jännät naiset”
Atena 2020
502 sivua
Graafinen suunnittelu Maria Manner
Taitto Ville Lähteenmäki
Sain tämän kirjan isänpäivälahjaksi ja toivon, että moni muukin isä olisi sen saanut. Jos ei, niin onhan joulu ja sen lahjahankinnat vielä edessä. Sillä tämä on kerrassaan komea kirja niin sisällöltään, kuin ulkoasultaankin, joten kiitokset molemmista osista vastaaville. Lisäksi tämä on silmiä avaava kirja, sillä naisten osuutta niin tieteessä, taiteessa kuin muussakin maailman menossa on suuresti vähätelty ja piilotettu. Nyt kirjassa esitettyjen naisten ja heidän kaltaistensa lisäksi maailmamme on täynnä yhtä merkittäviä naisia, näitä arjen sankareita.
Monet kirjan naista ovat minulle tuiki tuntemattomia, joten henkilöiden valinta on osunut kohdalleen. He ovat eri aikakausilta, eri puolista maailmaa, erilaista etnisistä ja uskonnollisista ryhmistä ja ovat toimineet hyvin erilaisilla aloilla ja tehtävissä. Tämä on tärkeääkin, sillä helposti sanotaan, että kyllähän naiset pärjäävät siinä ja siinä tehtävässä, mutta eivät muualla. Nyt nähdään, että naiset pärjäävät missä tahansa, kun saavat tilaisuudet tai pärjäävät, vaikka eivät tilaisuutta saisikaan. Yhden asian olin kuitenkin huomaavinani. Heti kun naiset saavat koulutusta, heidän mahdollisuutensa nousevat uudelle tasolle. Ei siis ihme, että siellä missä naisia sorretaan, siellä heitä estetään opiskelemasta.
Esille nousevia naisia vähätellään lähes aina. Vielä nykyisinkin. Esimerkiksi hallituksemme naisjäseniä, pääministeriä myöten, tytötellään julkisesti, jopa sanomalehtien kolumneissa. Tytöttelyllä yritetään kyseenalaistaa heidän osaamistaan. Vähitellen tuo tytöttely alkaa kuitenkin kääntyä itseään vastaan, sillä naiset alkavat olla osaavin ja koulutetuin ryhmä meidän yhteiskunnassamme. Nykyisin nuoret tytöt voisivat jo sanoa: ”Me olemme tyttöjä, me pystymme kaikkeen”. Ja senhän viimeistään Greta Thunberg on jo osoittanutkin. Tämä kirja on hyvä lisä niiden keinojen joukossa, joilla tällaista vahvaa itsetuntoa kasvatetaan.
Kirjassa estellystä naisista on kustakin vain muutaman sivun pituinen teksti, mutta silti siihen on saatu mahdutettua mukaan myös hieno kuvaus siitä historiallisesta tilanteesta, jossa naiset toimivat ja elivät. Se paitsi auttaa ymmärtämään naisten lähtökohtia ja toiminnan vaikeutta, on myös oivallinen kertaus historiasta. Useimmille meistä lukijoista tämäkin on uutta tietoa. Teksti on kaiken kaikkiaan napakkaa, selkeää ja helppolukuista.
Kirja, jonka aiheena ovat historian jännät naiset, houkuttelisi keräämään sisälleen skandaaleissa ryvettyneitä henkilöitä. Sillähän maksimoitaisiin lukijamäärät. Tässä kirjassa tuohon houkutukseen ei ole sorruttu. Pääosa naista on toiminut myös yhteiskunnallisesti merkittävästi. Tosin joidenkin osalta tämä toiminta on paljastunut vasta heidän kuolemansa jälkeen. Voidaankin sanoa, että kirja esittelee vaikuttajanaisia ei skandaalikuningattaria, vaikka kyllähän jokainen vaikuttamaan pyrkinyt nainen aikanaan aiheutti skandaalin. Sanoisi, että näin valitut henkilöt ovat kyllä kiinnostavampia kuin skandaalikuningattaret. Valinta on ollut oikea ja kiinnostava.
Erityisesti haluaisin korostaan kirjasta vain kolmen sivun pituista osuutta nimeltään ”Ravensbrückin naisten keskitysleiri”. Pätkä on lyhyt mutta sitä painavampaa tekstiä ja vaikuttavampi. Se tuo paljaalla tavalla esille naisten kohtalon kriisitilanteissa ja rotuopin vallitessa. Kun sen lukee, ymmärtää, että ilman tuota, kirja olisi jäänyt vajavaiseksi
Kirjan lopussa on luettelo suomenkielisistä kirjoista historian jännistä naista. Se ei pyrikään olemaan kattava, mutta yhtä kirjaa olisin sinne kaivannut. Kyseessä on Eva Isaksson:n kirja ”Nainen ja maailmankaikkeus” (URSA:n julkaisuja n:o 31, 1987,192 sivua). Kirjassa esitellään luonnontieteen alalla toimineita naisia, yhteensä 125 kappaletta. Kirjoissa esitellään osin samoja henkilöitä mm. Lise Meitner, Hypatia ja Sonja (Sofia) Kovalevskaja, mutta kirjan ”Historian jänniä naisia” aihepiiri on laajempi. Isaksson:n kirja antaa kuitenkin luonnontieteistä kiinnostuneille kattavamman kuvan naisten osuudesta tuolla alalla. Siinä esitellään myös muutamia suomalaisia naisia.
Tämä on tärkeä ja hyvin toimitettu ja kirjoitettu kirja. Kirjan on taitoltaan ja ulkoasultaan kaunis, joten yksi joululahjaidea on tässä. Kirja tarjoaa varmasti jokaiselle paljon uutta tietoa, murtaa vanhoja käsityksiä ja panee ajattelemaan. Ja se on hyvä alku, sillä kun kirjankin naiskohtaloita lukee, on pakko todeta, että me emme ole heitä kohdellessamme juuri mitään järkevää ajatelleet. Olemme yrittäneet tukahduttaa suuren ja arvokkaan luovan resurssin ja maksamme siitä pitkään. Onneksi emme ole siinä aina onnistuneet.
Ihne, ettei tätä loistokasta kirjaa ole (tietääkseni) palkittu. Olisi hyvin kelvannut vuoden tietokirjaksi, vai ehtineekö seuraavaan valintaan?
VastaaPoista