Hanna Hauru: Jääkansi

 

Hanna Hauru: ”Jääkansi”

Like Kustannus Oy 2017

117 sivua

Pieni  kirja  mutta  painava.  Järkyttävä  mutta kuoren alta pilkistää myös  hellyyttä. Inhimillinen ja todempi kuin haluaisimmekaan. 

Kirja kertoon  rinnakkain nuoren tytön tai lapsen kasvutarinan alun ja lopun. Mutta itse asiassa se  kertoo meistä ja  historiastamme aikana joka on  lähempänä  kuin uskommekaan. Se kertoo ajasta  jolloin  köyhiä myytiin  varakkaampiin taloihin, ajasta  jolloin työ maaseudulla  tehtiin ruokapalkalla, ajasta jolloin kengät  olivat  harvinaisia tai jopa  yhteisiä  köyhien  talojen lapsille. Tämä aika on  lähempänä  kuin hyvissä  olosuhteissa eläneet  uskovatkaan. Oma  isoäitini  on elänyt tätä aikaa  ja oma  äitini on  päässyt kasvamaan siitä  pois. Ja siltä pohjalta minunkin elämäni on  edennyt  nykyisyyteen  asti. Köyhyyden  muodot  toki  muuttuvat  ajan  mittaan mutta sen aiheuttamat  tuskat  ja  kärsimykset  eivät.

Kirja on  hellä sillä se  kertoo arjen vaikeudet ja  tuskat  enemmänkin ymmärtäen  kuin syyllistäen,  asioita  kuitenkaan  peittelemättä  tai  puolustelematta. Se  näyttää myös ne hellyyden  ja rakkauden  pilkahdukset  joita  elämässä  kuitenkin  on, vaikkakin  piilossa ja peitettyinä.

Kirja voi  vaikuttaa toivottomalta  mutta  kuitenkin useimmiten siinä tehdyt  valinnat  ovat selviytymisen, kirjan henkilön itsensä tai  muiden  kannalta ainoita näkyvissä  olevia. Kirja on totta  mutta  myös tarinaa.  Se pakottaa  lukijan mielikuvituksen  täyttämään kerronnan aukot.  Parhaassa tapauksessa omien kokemusten  kautta.

Sodasta kotiin palanneen miehen, Pahan, joka on  kirjan tytön isäpuoli,  mielen  järkkyminen sotakokemusten seurauksena ja sen aiheuttama  tuska kerrotaan syyttelemättä  mutta myös  kaunistelematta. Pahan  hulluus korostuu lahkolaisuuden  ja alkoholin  käytön takia. Tämä on kuvaus  elämästä, joka  oli totta niin monissa perheissä. Ja jota viimeiseen  saakka  piiloteltiin, jolloin  kärsimykset ja tuska siirtyivät  lasten elämään.

”Ilari ei koskaan saisi elää ilman pään piruja. Hän lähtisi nuorena pois Bettin luota ja Pahan irvistykset rasittaisivat hänen mieltään niin, että ennen täysi-ikäisyyttä hän jo hoipertelisi kaupungin katuja muiden päänsä alas painaneiden  kanssa.”

Jossakin on sanottu, että  kirja  kertoo ns. arktisesta  hysteriasta  mutta ei se  sitä  ole. Se kertoo köyhyydestä ja sen seurauksista, elämästä  joka on ollut  pahimmillaan  totta monissa  köyhissä  kyläyhteisöissä.  Siksi  toivoisin, että  mahdollisimman  monet  lukisivat  tämän  kirjan, vaikka se voi  tuntua  raskaalta. Se on kuitenkin  kirja elämäntilanteista, joista  toivottavasti autamme  toisemme  pois. Tämä  kirja  kuuluisi  myös  juuri  ilmestyneen  köyhyystutkimuksen  liitteeksi.