Volter Kilpi: Alastalon salissa

Volter Kilpi: ”Alastalon salissa”

Kustannusosakeyhtiö Otava 2000. Neljäs painos. Ensimmäinen painos ilmestyi 1933

421 sivua (ensimmäinen osa) + 405 sivua (toinen osa)

Volter Kilven ”Alastalon salissa” on hieno  ja tärkeä  teos, jonka  lukeminen  kyllä  palkitsee. Kirjan  lukeminen  voi  kuitenkin  olla  hankalaa toisaalta kielen, toisaalta jahkaavan, kaikki yksityiskohdat läpi käyvän tyylin takia. Kirja  on myös  varsin paksu.  Annan  ohessa  muutamia  vihjeitä  kirjan  lukemiseen  sillä se  kyllä  kannattaa.

Olen lukenut  nyt  kirjan  pariin kertaan. Ei se  minultakaan ensimmäisellä  kerralla  onnistunut vaan  lukeminen  tyssäsi  piippujen  valintaan. Seuraavaan  yritykseen  varauduin  sitten  Volter Kilven  ohjeilla, eli  varasin  siihen  aikaa.  Pitää  myöntyä  siihen, ettei  kirjaa  välttämättä  pysty  lukemaa  kerralla  enempää kuin  60…80 sivua. Rauhallinen  tahti sallii myös  sen, ettei  jahkaava tyylikään  ole  niin  jahkaavaa. Asioita  vain  katsotaan  niin perusteellisesti  kaikista  kulmista.  Se  antaa  myös  lisää sisältöä ja näkemyksiä  myös  itselle.

Aluksi  kirjan sisällöstä  kirjailijan  itsensä  kertomana. Kirjassa ”Kirjailija ja hänen kustantajansa, Volter Kilven ja Alvar Renqvistin kirjeenvaihto 1931 – 1938” (Otava 1990) Volter  Kilpi  vastaa  kustantajan  kysymykseen ”Mikä on teoksen sisällys lyhyesti kerrottuna ? seuraavasti:

”Istutaan sanokaamme lokakuun alkupäivinä 1866  miehissä koolla Alastalon salissa eräässä Turunmaan saaristopitäjiä, jossa  meriliikkeellä, vaikkapa vain Itämerellä tapahtuneella, ovat vanhat, vuosisataiset juurensa. Itämainen sota seurauksineen on edellisellä vuosikymmenellä avannut uudet avarammat mahdollisuudet tälle  veriin ja henkeen peritylle elinkeinolle, kuunareita  ja prikejä on ilmestynyt entisten pakettien, jahtien ja kaljaasien tilalle, ja nyt on vihdoinkin hankkeissa kauan keskusteltu ensimmäinen parkki-alus, Välimeren ja kaukomaiden purjehtija pitäjään. Suuressa tilaisuudessa ovat läsnä  pitäjän pylväät mahtavimpia perintöisäntiä ja laivapäällikköjen valioita myöten sekä muutakin pienempää väkeä, mikäli vain on seutukunnassa varallista voimaa yhteisen yrityksen perille viemiseen. Noin kuusituntisen päivänselkäisen ja tihuvan istumisen  jälkeen onkin asia vihdoin välttämättömien kahvittelujen ja todintarjoamisten niin kuin piipunimemistenkin, jutunhieromisten ja muun ajattelemisen vaivan jälkeen jahdattu siihen vaiheeseen, että parkkikirja allekirjoitettuna ja valmiina saatetaan sulkea piironginlahvin talteen ja vieraat Alastalon kapteenin ja ketterän kapteenskan käskemänä voivat tyytyväisinä kävellä salista pitopäivällisille etukamarissa.

….

Niitä lukijoita, joilla on aikaa ja jotka aikovat silmäillä muutakin kirjassa, kuin otsikkoa, on ehkä neuvottava vissiin verkkaisuuteen työssänsä, sillä tiiviiksi suurustettu ruoka on varovasti lusikoitavaa ravintoa.

…

Se lukija taas, joka mahdollisesti kantaa vihoja kirjoittajalle kokemastaan vaivannäöstä, muistakoon, että vaivansa takana on ollut kirjoittaminenkin, sekä suokoon anteeksi lähimmäiselle, joka on yrittänyt parhaansa.”

Yksi parhaista ”Alastalon salissa”-kirjan  lukuvinkeistä  löytyy Juha Hurmeen kirjan ”Nyljetyt ajatukset” alusta. Paitsi  itse  kirjan  esittelyä  siinä  kerrotaan  myös  kuinka  kannattaa  lukea  Volter Kilven  saaristolaisnovelleja  ja  muita  tekstejä sillä  niissä  esiintyy samoja  henkilöitä  kuin  kirjassakin. Nämä  muut  kertomukset  ja  henkilökuvat  syventävät  myös  ”Alastalon salissa”-kirjan  lukunautintoa. Itse  asiassa  jo  Hurmeen  kirjan tuon  osan  lukeminen  tekee  saman. Kirjan  kolmisenkymmentä ensimmäistä  sivua luettuasi  olet  jo  sisällä Volter Kilven  maailmassa.

Alastalon  salissa  pitää myös  sisällään  useita  erillisiä  tarinoita. Tunnetuin  niistä  on tietysti ”Albatrossin  matka”  joka  on  ilmestynyt omana  julkaisunaan. Jo  kirjan  lukeminen  pitkästyttää niin  mm.  tämän  pätkän  voi  lukea  erikseen. Se on  sitten  poissa  luku-urakasta. Tämä  tarina  on  itsessäänkin  hieno. Kirjassa  on  myös  muita  tarinoita  mm.  tullimiesten  huijauksista  jne.  Lukemisen  jaksottaminen  onnistuu näiden  avulla  hienosti.

Kirjassa  on  myös  muita  hienoja kohtia, piipun  valinta  on tietysti  sellainen. Siinähän ei  ole  kyse  piipuista  vaan  ihmisluonteista. Samanlainen  on  totien  sekoittaminen, miten  toti sekoitetaan, sokeri lisätään ja  käytetäänkö rommia  vai  konjakkia. Näistä  kohdista  saa  paljon  irti  kun  ne  malttaa  lukea  rauhassa  ja  ajatuksella.

Kirjassa välähtää  usein näkyviin  Siviän  ja  Jussin  rakkaus. Se  näkyy  nopeina  vilkaisuina ja  punastumisina. Kirjassa  tämä  on kuvattu  oikein  kauniisti esim. tässä  kahvitarjoilun yhteydessä:

””Ei, Siviä tietää mikä sopii ja silmänsä hän ymmärtää pysyttää säädyissä ja seremoniioissa, kun on oltava huomaavainen, mutta taulun alapuolella istuu tietty, istuu seinänvierellä juuri kuin määrättynä taulun alareunan alla Janne, ja kukas sitä laittaisi, en minä ainakaan, kun tyttösen silmä varastaa itselleen sen pienen vilauksen, jonka se  tarvitsee, ollakseen taas tyytyväinen hyppäyksensä jälkeen ja totinen toimensa hommissa. Ja kukas sitä huomasikaan, pientä silmän kerkiämistä, tarvitseeko minunkaan huomata  mitään, vaikka hyvin näen, kuinka Janne vielä korjaa viiksiänsä, ikään kuin sivaus niiden silittämiseksi olisi tärkeää nyt enää, kun siviän silmät jo aikoja sitten ovat siivosti paimennetut takaisin tsrjottimelle ja kuppiriveihin? On se  merkillistä kuitenkin, kuinka kaksi silmäparia, joille on tie tuttu toisiinsa, kerkiävät nopeasti aivan kuin lennosta sieppaamaan toisiltaan jotakin ja palaamaan nuille toimituksilleen takaisin ikään kuin eivät olisi missään  käyneet, vaikka selvästi ovat lastissa ja täysillänsä kuin messiäinen hunajan pisareen apilaan torvilta persottuaan.”

Kyllähän  tämän  kaiken  voisi  kertoa  kahdellakin  lauseella  mutta  tämä  kimuranttisuus siirtää tapahtuman  pinnalta sydämeen. 

Juha Hurme  ottaa kirjassaan ”Nyljetyt  ajatukset” esille  toisen  vastaavan  tapauksen: ”Siviän pujottelu kuuman totivesikannun kanssa tuottaa häikäisevän rakkauden heijastuman, kun hän havaitsee peilin kautta Jannen  naaman korvalehtensä juuressa, vaikkakin salin  vastakkaisella seinällä. Siviä suuttuu Jannen  katseesta – mutta olisi suuttunut vielä enemmän, ellei Janne  olisi katsonut!”

Pukkila  yrittää saada  tähän  rakkauteen  säröjä esittelemälle Siviälle  oman poikansa  erinomaisuutta  mutta  tilanne  on toivoton.  Nuorten rakkaus  antaa  kirjalle  yhden  ulottuvuuden  lisää.

Härkäniemi  on kirjan  vannoutunut  poikamies  mutta kyllä hän  on  nuorena  kilpaillut Alastalon  kanssa Eevastiinasta ja  jäänyt  toiseksi. Pitkin  kirjaa  hän yrittää  löytää  syitä  sille, että  toiseksi  jääminen  olikin  hänen  onnensa , vaikka  hän Eevastiinaa  arvostaakin. Kyse  on tietysti  siitä,  että saa oman  harmituksensa vähenemään. Tämäkin teema  näkyy  kirjassa  pitkin  matkaa.

Kirja  on  täynnä  tällaisia  yksityiskohtia, jotka  vasta rauhallinen  lukeminen  paljastaa  ja  äkkiä  kirja  ei  tunnukaan  niin  pitkäveteiseltä  ja  jahkaavalta.

Kirjan alussa  on kymmensivuinen luku ”Kirkkomaa”, joka  erittäin  kaunis. Se  on tavallaan irrallinen  muusta  kirjasta mutta  auttaa ymmärtämään elämäämme  osana  laajempaa kokonaisuutta.

Tämä kirja  kyllä palkitsee lukijansa.