Timo K. Mukka: Kyyhky ja unikko

 

Timo K. Mukka: ”Kyyhky ja unikko”

WSOY 1971  (toinen painos)

112 sivua

Kirjan  lähtökohdat  tulevat  esille  oikeastaan  heti  alussa, osassa ”Prologin asemasta”:

”Kerron Pieti Kohlströmin, 37, ja Darja Paukun, 17; välisestä rakkaudesta – kysymys on vain muutamasta  lyhyestä episodista, jotka lopulta ehkä jättävät koko kysymyksen avoimeksi. Ehkä se ei ollutkaan rakkautta. Se saattoi olla jotakin muuta. Yritän repiä ja lieventää lyhyttä ja yksinkertaista asiaa niin paljon, että saisin näkyviin jotakin, mikä ehkä jää huomaamatta kun sanomalehdestä samantapaisten uutisten seasta luetaan: ”…löydettiin mätänemistilassa oleva nuoren tytön ruumis … vedettiin rannalle … tunnistettiin tutkimusten jälkeen Darja Paukuksi, joka katosi elokuussa … nähty viimeksi synkkämieliseksi tunnetun Pieti Kohlströmin seurassa…” jne.”

Esipuheen  mukaan  kirjan  nimi  tulee  vanhasta vertauksesta:

”…Jossa kyyhky merkitsee naista ja unikko miestä. Pieti, joka jo ennen Darjaan tutustumistaan oli kadottanut  otteensa elämästä, tuntee  Darjassa kyyhkyn, rakkauden tuojan, Venuksen  ja Afroditen linnun. Itse hän on huumaava paheen musta unikko joka ottaa Darjansa kokonaan.”

Mukan  kirjat  ovat  pakahduttavia, se  ei  tarkoita  samaa kuin  ahdistava  vaikka sellaisiakin  kohtauksia  kirjoissa  on. Pakahduttavuus tarkoittaa sitä, että  aidot  tunteet  tulevat  niin  käsin  kosketeltaviksi, että  ne koskettavat  myös  lukijaa. Mukka  puhuu aidoista  asioista  suoraan. Samaa  tapaa  uuden  sukupolven  kirjailijoista  Rosa  Liksomilta. Ei  varmaan  ole sattumaa, että  molemmat  ovat  pohjoisesta, sieltä  jossa elämästä  ei  selviä  korulauseilla.

Rakkaudesta  kirjassa kyllä  on  kyse,  vaikka Mukka  sitä epäilisikin.  Ei  kuitenkaan korulauseiden  ja liehittelyjen  ympäröimästä, vaan  äkillisestä intohimosta  ja  kiihkosta syttyvästä. Rakkaudesta, joka ei  niin  vain suostu  sammumaan pitkänkään  eron  jälkeen. Rakkaudesta, jolla  luonto, ympäristö  ja pohjoisen  olosuhteet ovat  palatsit  ja  juhlavalot.  Rakkaudesta joka  päättyy  niin  kuin alkaakin.  Minulle  tämä  kirja  on  myös  lappilainen  Romeo  ja  Julia.

Minun  on turha  selittää enempää,  sillä  mielestäni Mukka  on itse  kiteyttänyt  kirjan sisällön  runoonsa joka  ilmestyi  kirjassa ”Punaista”. Tosin ”Punaista ilmestyi  jo  neljä vuotta  ennen  tämän  kirjan  ilmestymistä.

”Turhaan itket sylissäni

rakastamani pieni  nainen

olet tyhjyys edessäni

ja ikäväni

ja henkäys erilainen

Uni joka sinussa uinuu

tahtoo kauemmaksi

ja veri tummemmaksi saostuu

ja saostuu

ja muuttuu raskaammaksi

Turhaan tavoittelen

käsiini nännien  hedelmän

kun milloinkaan näe en

heräävän niitten

ja ruumiisi  elävän.”

Siinä  on  kirja ”Kyyhky  ja unikko”. Paremmin  en sitä  osaisi  sanoa.

Timo K.  Mukka  kuoli   jo 28  vuotiaana vuonna  1973.  Hänen  ensimmäinen  teoksensa ”Maa on syntinen  laulu”  ilmestyi  Mukan  ollessa  vain 19  vuotias. ”Kyyhky  ja  unikko”  jäi  hänen  viimeiseksi  romaanikseen.  Mukan teoksia  on alettu  arvostaa  vasta  hänen  kuolemansa  jälkeen ja onneksi  uusi  sukupolvi tuntuu  löytävän  ne  aina  uudelleen.  Ne  ovat  edelleen  hyvin  ajankohtaisia  ja  oikeastaan  jopa  ajankohtaisempia  kuin  koskaan  ennen. Niissä  ihmiset elävät  ja kokevat  aidosti eikä  se  voi  olla  vaikuttamatta  myös  lukijoihin. Kirjassa ”Kyyhky  ja  unikko” on  paljon  viittauksia  myös  Mukan  omaan  elämään.  Pietin  piirteitä  Mukka  on selvästi  ottanut  itsestään (mm. peliriippuvuus)  mutta  niinhän  kirjailijat  aina  tekevät.

Maailma  voi  olla raaka,  epäoikeudenmukainen, kylmä  ja  pimeä  mutta mikä  tärkeintä -pakahduttavan  kaunis.