Ursula K.
Le Guin: ”Lavinia”
WSOY 2009
325 sivua
Suomentaja Kristiina Rikman
Englanninkielinen alkuteos ”Lavinia”, 2008
Vergiliuksen teoksen ”Aeneis, Aeneaan taru” (WSOY
1999, suomentaneet Päivö ja Teivas Oksala) loppuosassa Aenes, Troijan sankari,
saapuu pakomatkallaan ennustuksissa mainittuun luvattuun maahan, Italiaan. Ennustuksen
mukaan hän menee siellä naimisiin
kuninkaan tyttären kanssa, ja perustaa
vaimonsa nimen mukaan
nimetyn kaupungin, lähelle
tulevaa Roomaa. Paikallisen
kuninkaan tytär Lavinia ja
hänen isänsä kuulevat myös ennustuksen,
jossa Lavinia nain vieraan
kuninkaan. Lavinialla on kuitenkin paljon paikallisia
kosijoita ja kun Lavinia
kieltäytyy naimasta äitinsä
suosimaa kosijaa Turnusta, syttyy
sota Turnuksen ja Aeneasin
joukkojen välille. Tätä sotaa
Aeneasin näkökulmasta kuvaa Vergiliuksen tarina. Se on varsin hurmeinen ja keskittyy hyvin
pitkälle joukkojen ja
sankareiden välisiin taisteluihin. Lavinia on vain
sivuosassa, eikä hänen ääntään
kirjassa juuri kuule.
Ursula K. Le Guin antaa kirjassaan ”Lavinia” sitten
äänen ja roolin myös Lavinialle. Kirjan tarina
vastaa täysin Vergiliuksen eeposta,
mutta tämä kirja osoittaa
miten erilailla asiat
voidaan nähdä ja kokea kun näkökulma vaihtuu. Ursula K. Le
Guin tuo silmiemme eteen niin Lavinian, kuin myös
tavallisten ihmisten kokemukset ja arjen. Aeneasin ja Turnuksen välinen taistelu saa kokonaan uudet
mittasuhteet, ja siitä muodostuu kukkotappelun sijaan kansakunnan kehittymisen
tarina, Lavinian elämäntarinan
lisäksi.
Kirjan alkupuolella Lavinia
tapaa Albunean pyhässä metsässä,
jossa kuolleet ovat läsnä ja oraakkelit puhuvat, kuolevaa tekevän runoilijan, Vergiliuksen,
haamun. Vergilius kertoo Lavinialle
runoelmansa sisällön, jonka
mukaisesti historia Lavinian
osalta pääosin toteutuuki. Vergilius kuitenkin toteaa Lavinialle, että
runossa hän näkee vain Aeneasin eikä Laviniaa:
”Sillä hänet minä näin enkä
sinua. Sinulla ei juuri ollenkaan ole osaa minun runoissani, sinä et ole oikein
kukaan. Lupaus jota ei pidetty. Eikä siihen enää voi puuttua, ei sinua voi enää
elävöittää niin kuin tein Didolle. Mutta se on sinussa, se toteutumatta jäänyt
elämä. Joten nyt lopussa, kun on liian myöhä, sinun on annettava se minulle.
Minun elämäni. Minun Italiani, minun toiveeni Roomasta, minun toivoni.”
Tähän on oikeastaan kiteytetty Ursula K. Le Guin:n
kirja tavoite ja sisältö. Lavinia kertojana ja
toimijana jatkaa myös Aeneaan tarinaa eteenpäin. Täysin Vergiliuksen hengen
mukaisesti. Lavinia korjaa kertumuksessaan vain muutamia
Vergiliuksen tekemiä virheitä.
Vergilius tietää Lavinian ja Aeneasin historian, sillä hän
tulee Lavinian tulevaisuudesta. Troijan sota ja Lavinian elämä ajoittuvat aikaan n. 1200…100 eaa., kun
Vergilius eli vuosina 70…19 eaa. Lavinia siis tietää osan omasta historiastaan mutta
elää sitä paljastamatta. Vergilius kuitenkin toteaa ettei Lavinian elämä lopu
hänen runoelmaansa, vaan
jatko on osa paljon suurempaa
kehitystä.
Lavinian tarina on aidosti jatkoa suurelle Aeneis-eepokselle. Sen
lukeminen ennakkoon syventää myös tämän
kirjan sisältöä. Jos Vergiliuksen runomuotoinen teksti tuntuu
hankalalta, niin Laviniassa eepoksen
sisältö kyllä lyhyesti kerrataan. Ursula K. Le Guin suorasanainen
teksti tavoittaa kyllä
ihmeellisen hienosti eepoksen tunnelman. Tärkeintä on kuitenkin,
että kirja katsoo asioita aivan uudesta näkökulmasta, naisen silmin ja näkee silloin
myös arkisen aherruksen ja
ihmisten ilot ja tuskat.
Kirja näyttää myös naisellisen tavan
käyttää valtaa. Laviniahan on
koko ajan hallitsijoista suosituin, ehkä Aeneasta lukuun ottamatta, ja se
perustuu siihen, että hän on
läsnä ihmisten arjessa. Ihmisten
keskellä ilman muodollisuutta tai
rituaaleja. Lavinia näkee ihmiset ja tuntee
heidän arkensa. Jotenkin on alkanut
tuntua, että tämä meidän naisvetoinen
hallituksemme on ottanut oppia Lavinialta.
Ursula K. Le Guin:illa on paljon ihailijoita. Luulisin, että
Lavinian lukeneista heitä tulee
lisää. On tämä vaan niin
hieno kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti