Maja
Lunde: ”Sininen”
Tammi 2020
350 sivua
Norjankielinen alkuteos ”Blå” (2017)
Suomentaja Katriina Huttunen
Maja Lunden kirja ”Sininen” on toinen osa
ympäristöongelmiin keskittyvästä
neliosasisesta ilmastokvartetista, jonka
ensimmäinen osa oli ”Mehiläisten historia”. Vaikka kirjat
muodostavatkin kokonaisuuden, on jokainen kirja itsenäinen teos. ”Sininen”
keskittyy veteen, joka
ilmastomuutoksen yhteydessä on
kahdenlainen ongelma. Sitä on
liikaan (suolainen vesi) ja toisaalta
liian vähän (juomavesi ja
kasteluvesi) tai se on väärässä paikassa.
Kirja on kerrassaan erinomainen ja koukuttava romaanina, mutta jos ajattelee sen tehtävää
ilmastotietoisuuden herättäjänä, niin
siinä kirja ei onnistu niin hyvin.
Vaikka kirjassa tuodaankin esille
tärkeitä ilmastoon ja koko
yhteiskunnan kehitykseen liittyviä teemoja, jäävät ne välillä
romaanin muiden teemojen jalkoihin. Toisaalta voi kyllä käydä niinkin, että ihmiset heräävät näihin ongelmiin paremmin
tällaisen kerronnan kautta.
Lundenin kirja liikkuu kahdella aikatasolla. Toisaalta
ajassa ennen pahempaa ilmastokriisiä ja toisaalta ilmastomuutoksen muutettua jo
eteläisen Euroopan kuivaksi ja vedettömäksi. Etelä-Euroopan pakolaiset
ovat suunnanneet matkansa kohti pohjoista. Vedestä on kysymys molemmilla aikatasoilla. Toisessa sen omistuksesta ja käytöstä
ja toisessa sen puutteesta.
Kirjan kaksi tarinaa
yhdistyvät sitten veneen
”Sinisen” ja oikeastaan myös Norjan
jäätiköiltä louhitun jo vedeksi
muuttuneen jään kautta. Molemmat tarinat ovat kiinnostavia ja hyviä,
mutta varsinainen kirjan
tavoite, veden ja ilmastonmuutoksen sekä pakolaisuuden yhdistämien, ei toimi
erityisen hyvin. Toisaalta
se johtuu siitä, ettei Lunden osoittele, vaan jättää olennaiset asiat
lukijan itsensä havaittavaksi.
Kuitenkin hyvin kirjoitettu ja vetävä
tarina voi viedä mukanaan
niin, ettei näitä havaintoja
tule tehtyä. Aihe on kuitenkin
niin tärkeä, että osittelemiseenkin olisi ollut
riittävästi syitä.
Tarinan aiemmassa osassa keskitytään veden ja
jään hyödyntämiseen. Kirja esittää kaksikin erittäin olennaista kysymystä. Toinen on se, onko vesivoimalla tuotettu sähkö sittenkään niin vihreää, jos voimalaitokset
rakennetaan luontoa kohtuuttomasti
vahingoittamalla. Tämän kysymyksen osalta
kirja kertoo hyvin ja tasapuolisesti myös voimalan rakentamista vastustavien ja siitä
hyötyvien paikallisten ristiriidasta. Sitä lukiessa voi pohtia sitä, miten pitkäaikaiset vaikutukset ja rajallisen ajan kestävä hyöty kohtaavat.
”Siksi odotankin että saan
nähdä hänen silmänsä kun seison hänen edessään jään kanssa, kun paiskaan sen
hänen pihamaalleen, hänen turpean, ikääntyneen elostelijanaamansa ilmeen,
edellisillan punaviinin tahraamat huulensa, hänen herttaisen pienen vaimonsa
jolla oli vähän liian litteä otsa ja vähän liian kireä hymy, ja lastenlapset
jotka varmasti ovat käymässä; ehkä he saavat vetää jään lokaan, liata sen. Hän
varastaa heidän tulevaisuutensa, koko hänen sukupolvensa varastaa heidän
tulevaisuutensa … koko minun sukupolveni on varastanut sen.
Me olemme kokeneet vain
kasvua, emme koskaan vastarintaa.”
Toinen
olennainen teema on luonnonvarojen omistus. Sitä olisi voinut
pohtia enemmänkin, sillä onhan
pohjaveden yksityistämisesti alettu
puhua meilläkin. Vettähän käytetään
jo nyt vallan välineenä alueilla,
joissa joet virtaavat usean
valtion alueiden kautta.
Yksityistäminen muuttaisi ja voimistaisi
tätä toimintaa entisestään.
Kirjassa asiaa käsitellään vain
hiukan, mutta tavalla joka voi herättää
ihmiset ajattelemaan:
”Jäätiköstä louhitaan jäätä, Norjan puhdasta, valkoista jäätä, ja
sitä markkinoidaan luksustuotteena kalliisiin drinkkeihin, mutta ei
norjalaisille asiakkaille, ei, vaan ainoastaan niille joilla on varaa ostaa.
Jää kuljetetaan aavikkomaihin, öljysheikkien kotikonnuille, ja siellä sitä
myydään ikään kuin se olisi kultaa, valkoista kultaa, rikkaimmista
rikkaimmille.”
Kirjan toinen osio käsittelee konkreettisen veden puuttumista. Etelä-Eurooppa on
muuttunut kuivaksi ja kuumaksi.
Pakolaisvirrat liikkuvat kohti
pohjoisia vesimaita, mutta Tanska on sulkenut rajansa ja ihmiset kerääntyvät pakolaisleireille sen eteläpuolelle ja Ranskaan. Tämän osion tärkein osuus
on juuri pakolaisuuden ja
pakolaisleirien kuvaus. Kuvaus siitä, miten kriisi leireissä
kasvaa, kun ne jätetään
heitteille. Toinen asia, jota lukijat
toivottavasti pohtivat on se, miten
suhtaudutaan pakolaisiin, jotka
eivät olekaan esim. arabimaista, vaan Ranskasta
ja Espanjasta. Onko suhtautuminen
erilaista, kun ihonväri ja uskonto ei
poikkeakaan omista.
Kirja on mielenkiintoisesti
kirjoitettu ja yllättävä,
joten en paljasta juonesta
enempää. Vaikka totesinkin, että
ilmastonmuutoksen osalta kirja
olisi voinut olla osoittelevampikin, niin tiedä häntä. Tällaisia kirjoja tarvitaan
herättämään ihmisiä ja kun se
tapahtuu hienosti rakentuvan
tarinan kautta, niin
mikäpä sen parempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti