Piia
Leino: ”Taivas”
Kustantamo S&S 2017
250 sivua
Piia Leinon dystopia
Helsingistä 2058 voitti vuonna 2019 Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon. Ja
aivan aiheesta. Kirjassaan Leino vie eteenpäin sellaisia yhteiskunnan
kehityskulkuja ja elämää ja yhteiskuntaa vaarantavia ilmiöitä, jotka ovat aivan mahdollisia ja
jopa aluillaan tämänhetkisessä
maailmassa. Niin kammottava kuin
kirjan ”Taivas” Helsinki vuonna 2058
onkin, ovat useimmat kirjassa esitettyyn kehitykseen johtaneet tekijät
jo näkyvissä.
Helsingistä on tullut
sisällissodan jälkeen, kansallismielisten, nahkapäiden
hallitsema valtio, jonka aidattu pohjoisraja on Hämeenlinnan ja Tampereen
välillä. Kansallismielisten
valtaannousu perustui väitteisiin
maahanmuuttajien aiheuttamista kustannuksista. Väite sai vastakaikua kun ihmisten tilanne oli
huono ja epävarma. Lisäksi ilmastonmuutos aiheutti kansainvälisen muuttoaallon. Tilanne
kärjistyi väkivaltaiseksi
puhdistukseksi, jossa vieraita ja myös suvakkeja teloitettiin. Lopulta jopa julkisissa näytöksissä. Uusi valtio
suojattiin aidalla.
Kansallisuuden ehtona oli
kolmen sukupolven mittainen kansallisuus. Uusi Helsinki keskeinen
valtio käytännössä eristäytyi
muusta maailmasta niin rajojen,
kuin tiedonvälityksenkin osalta. Jos
haluaa verrata tuon
valtion periaatteita
nykyisin Suomessa toimiviin kansallisiin
ääriliikkeisin, voi periaatteiden
välille merkitä yhtäläisyysmerkin. Siksi
tämä on tärkeä kirja, koska se esittää tämän suuntaisen kehityksen
ajattelutavan vaarat.
Miten tällainen kehitys
on mahdollista? Alkukiihko voi tietysti
syntyä voimakkaan propagandan
ja eräänlaisen
joukkohysterian avulla.
Mutta itsessään se ei
kestä pitkään. Jatkumiseen
tarvitaan väkivaltakoneisto,
valvonta ja palkitseminen. Väkivaltakoneisto ja hirttotuomiot ovatkin
arkipäivää ja palkisemisen
hoitaa ”Taivas”. Ihmiset ohjataan
virtuaaliseen ympäristöön, joka
tuottaa kauneutta ja nautintoa, jota
arki ei tarjoa. Ihmisille jaetaan
käyttäytymisen ja toiminnan
perusteella käyttötunteja ”Taivaaseen”
ja näin heidät pidetään
kurissa. ”Taivas” on kehittynyt
ja monipuolinen digitaalinen
maailma, jota kehitetään jatkuvasti.
Vaikka ihmiset
saadaankin pidettyä kurissa, ei
yhteiskunta kuitenkaan toimi. Arki
on harmaata eikä erilaisuutta ole
eikä sallita, joten masennus on
vallitseva olotila. Kaikki rapistuu
ja lapsia ei valtiossa enää ole. Vain ”Taivasaika” merkitsee
ihmisille jotakin.
Näistä
lähtökohdista kirja alkaa
rakentaa edellytyksiä paremmalle tulevaisuudelle ja juonen
edetessä myös mahdollisuudet parempaan
tulevat näkyviin. En kerro
juonesta enempää, sillä se on
kiinnostava ja osin yllättäväkin. Ja
löytää toivon, kaiken harmauden ja alistamisen jälkeen.
Tämä on monella tapaa tärkeä
kirja. Ensinnäkin se osoittaa, miten erilaisuuden
kieltäminen voi johtaa myös kehityksen
ja luovuuden pysähtymiseen.
Edelleen se osoittaa, miten tärkeää
on säilyttää yliopistojen ja tutkimuksen itsenäisyys
ja vapaus. Ja edelleen kirja
osittaa, miten vaarallista on
päästää digitaalinen ja myös kemiallinen maailma
korvaamaan todellisen elämän
kokemusta ja vaikutusta.
Lainaan tähän myös
yhden kohdan kirjasta, jonka toivoisin
kaikkien tekoälyihmisten myös lukevan:
”Akseli alkaa aavistaa
miksi koneet eivät ratkaisseet
ihmiskunnan kasaantuvia ongelmia. Ne saatiin jäljittelemään ihmisaivojen rakennetta,
mutta jotain jäi puuttumaan.
-
Ne eivät tunne halua ajatella. Ne luulevat
olevansa valmiita. Me väsyimme koneiksi, mutta koneista ei tullut
ihmisiä.”
-
Tämä
oli hieno kirja. Vaikka henkilökuvaukset olivatkin
ohuita ja yhteiskunnan rakenteesta annettiin vain
olennainen kuva, ne olivat
riittäviä, sillä kirjan painopiste
oli muualla. Näiltä
osin kirja muistutti
hyvin paljon Emmi Itärannan ”Teemestarin kirjaa” mutta vei kehityksen tietyllä tavalla toisenlaiseen äärilaitaan. Laitaan, jonka käsittely
ja sen vaaran ymmärtäminen
on ehdottoman tärkeää. Minusta on
mukava verrata tätä
myös Jani Saxellin kirjaan
”Helsinki underground”, joka kuvaa Helsinkiä 2048. Saxellin kirja on todellisempi tulevaisuuden dystopia.
Joku voi sanoa ettei
se ole dystopia ollenkaan, koska kehityshän
jatkaa siinä nykyistä
rataansa. Ja juuri sen takia se
onkin dystopia, enkä
näe mahdottomana, että se kehitys
hyppäisi tämän kirjan mukaiseksi.
Olipa järisyttävä
lukukokemus ja tärkeä. Joskus
meiltä jää liian pitkään
olennaiset yhteiskuntaan vaikuttavat
kehitystekijät huomaamatta ja
joskus uskomme liikaa meille esitettyihin
väitteisiin, katsomatta asioiden
kääntöpuolta, joka saattaa muuttaakin asian luonteen
ja todellisuuden toiseksi.
Näitä puutteita käyttävät
hyväksi häikäilemättömimmät ja ne,
jotka ottavat vallan sitä kummemmin kyselemättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti