Lars Sund: ”Mistä musiikki alkoi”
Kustannusosakeyhtiö Teos
2018
540 sivua
540 sivua
Suomennos Laura Jänisniemi
Kirjoittajan tavoitteena on kirjoittaa Tom of Finland -oopperan säveltäneen Alf Holmin elämänkerta ja tämän ympärille kirja rakentuu.. Kirja on kuitenkin myös kertomus kirjoittajasta itsestään, Pietarsaaresta ja ajasta. Oikeastaan kirja on aikamatka. Aikamatka jossa tapahtumat kerrotaan ihmisten kautta. Ihmisten toiminnan, kokemisen ja kasvamisen kautta. Kirjan vuosikymmenet (50-luvulta eteenpäin) kokeneena kirjaan on helppo samaistua ja tuntuu, kuin itse kasvaisi kirjan mukana. Kertomistyyli on viipyilevän rauhallista ja välillä siitä tulee mieleen Bo Carpelan. Teksti ei kuitenkaan pääse samanlaiseen kirkkauteen. Aivan samanlaisen lämmön ja ihmisten ymmärtämisen teksti kuitenkin tavoittaa. Aikamatkaa auttaa kaikkitietävä Odin Sikström tai hänen haamunsa ja kirjoittajan, kivensirusta sokeutunut, toinen silmä, jolla kuitenkin näkee menneisyyteen ja vähän tulevaankin.
Alf Holmin
elämänkerran myötä vastataan myös
kysymykseen ”Mistä musiikki alkoi
?”. Kuvaukset niistä
kokemuksista, äänistä ja
elämäntilanteista, joilla on
vaikutusta tulevaan musiikkiin,
ovat hienoja ja
uskottavia. Samalla tavalla erilaiset
kokemukset vaikuttavat meihin
kaikkiin ja useampiin
asioihin, mieltymyksiin ja ratkaisuihin,
kuin aavistammekaan.
Loppujen lopuksi kirjassa
ei kuitenkaan ole
kysymys siitä ”Mistä musiikki alkoi” Alfin osalta. Minusta kirjaa
kertoo enemmänkin siitä, mistä
ja miten uusi musiikki alkoi vaikuttaa
nuorison tajuntaan. Uudentyyppisen ”nuorisomusiikin” synnyllä
ja sen räjähdysmäisellä leviämisellä
nuorison kuultavaksi ja
soitettavaksi oli vaikutuksia,
joita olisi syytä arvioida enemmänkin. Kirjassa tämä tulee
hienosti esille aikamatkan
aikana. Näiltäkin osin löysin
kirjasta myös itseni.
Kirjassa nousee
myös pohdittavaksi kysymys, voimmeko liikaa
rakastamalla myös tukahduttaa. ”On totta, että ihminen voi rakastaa
liikaa. Se joka saa kantaakseen liian suuren
rakkauden, voi lopulta kokea sen ylettömyyden raskaaksi ja tukahduttavaksi.” Tämän sijaan
olisi ehkä pitänyt
kysyä, onko tuo silloin
rakkautta vai rakkauteen sisältyvää omistushalua
ja rakkautta omaa rakkautta kohtaan.
Kirja antaa myös aineksia
pohtia taiteen ja
taiteellisen lahjakkuuden
asemaa yhteiskunnassa. Niillä ei elä,
ei ainakaan ilman
kansainvälistä arvostusta.
Elämän edellytykset joudutaan
hankkimaan hanttihommilla ja taidetta
voidaan tehdä jos
voimat tämän jälkeen
vielä riittävät.
Kirjan loppuosa on
täynnä tapahtumia, on kiire kun tarinan langanpätkiä pitää yhdistää
ja päättää. Lopun rakkaustarina Alfin ja Helenin välillä
on kaunis ja valitettavasti tämäkin
päättyy niin kuin kaikki
maailman suuret rakkaustarinat.
Kirja on toinen
osa Sundin Pietarsaari-sarjasta. Kirja on
niin itsenäinen ettei
haittaa vaikka ei ensimmäistä osaa
”Kolme sisarta ja yksi
kertoja” ole lukenutkaan.
Joillekin asioille sen lukeminen
kuitenkin antaa lisää syvyyttä ja
taustaa.
Hyvä kirja. Asettuu
komeasti Finlandia-ehdokkaiden kärkikolmikkoon. Minun
suosikkini on kuitenkin Rose tyttärineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti