Mikko Kamula: Metsän kansa-sarja
"Ikimetsien sydänmailla"
Gummerus Kustannus Oy
2017
680 sivua
”Iso härkä”
Gummerus Kustannus Oy
2018
603 sivua
Ihan ensin täytyy tunnustaa, että tunnen lukkarinrakkautta tätä kirjasarjaa kohtaan. Syynä on se, että kirjasarja kertoo Juko Rautaparran suvusta ja elämästä Suomen ikimetsissä 1400 luvulta alkaen. Minun sukuni alkuperäinen nimi oli Rautaparta 1600-luvulle saakka, jolloin se Paavo Rautaparran jälkeen muuttui muotoon Pardain ja myöhemmin Partanen. Syytä muutokseen en tiedä. Lisäksi kirjan tapahtumat sijoittuvat sukuni kotiseudun läheisyyteen. Minäkin olen syntynyt tuolla, vajaan sadan kilometrin päässä kirjan tapahtumapaikoista. Ehkä tämä ei kuitenkaan ole lukkarinrakkautta, vaan aitoa rakkautta ja arvostusta kaukaisten isovanhempien työtä ja uurastusta kohtaan. Siitä tämä kirjasarja antaa hyvän kuvan.
Kirjat ovat jatkoa toisilleen (ensimmäinen osa on
”Ikimetsien sydänmailla”). Sarjasta
on tarkoitus tulla
kuusiosainen. Mikko Kamula
on tehnyt kirjaan
melkoisen vanhan pohjatyön
silla suomalaisten
elämäntavat ja uskomukset
kuvataan hyvin todenmukaisesti. Uno Harva on
kirjoittanut yliopistossakin käytetyn
perusteoksen ”Suomalaisten
muinaisusko”, joka
kattavasti esittelee suomalaisten
uskomuksia ja tapoja.
Harvan teos on hyvä
ja kattava mutta myös
raskaslukuinen. Mikko
Kamulan kirjoissa samat
asiat tulevat esille käytännön
elämän tapoina ja helposti
ymmärrettävinä. Tämä vain vinkkinä
opiskelijoille.
Sarjan
ensimmäisen osan, ”Ikimetsien
sydänmailla”, kohokohtia ovat metsästysretki, taikuus ja karhunkaatoon liittyvät
rituaalit. Kun Rautaparrat
ovat aikanaan siirtyneet
ikimetsiin pakoon verotusta,
alkavat tässä osassa
myös ristiriidat verovoudin, neljännesmiehen, kanssa. Näistä ristiriidoista sitten
riittää juonenpätkiä tuleviinkin
kirjasarjan osiin. Arkinen taistelu
luonnon ja elämän
kanssa keventyy hetkeksi
villiksi kehittyvillä kesäjuhlilla. Erilainen taikuus, luonnonhenget, kotitontut ovat
osa ihmisten arkea. Sopusoinnussa
eläminen luonnon ja
henkimaailman kanssa on edellytys
sille, että vaikeissa olosuhteissa
pärjää. Kirjan lopussa on jännittävä
taistelu maagisen härän
kanssa, joka jatkuu seuraavassa osassa.
Toisessa osassa, ”Iso
härkä”, jatkuu neljännesmiehen ja
perheen välinen taistelu.
Se päätyy jopa
tappeluun jossa neljännesmiehen
palvelija ja perheen
mummo kuolee. Perheen poika
Heiska saa syytteen
murhasta ja häntä
uhkaa hirttotuomio.
Taikaesineiden avulla syyte
kuitenkin kaatuu ja Heiska
tuomitaan vain vuodeksi
rakentamaan Olavinlinnaa. Kiistat neljännesmiehen kanssa eivät kuitenkaan
pääty tähän vaan vasta
kostoretkelle lähteneen neljännesmiehen kuolemaan. Toisessa osassa
taikuudella on tarinassa
entistä suurempi osuus. Lopun
dramaattisessa jaksossa, iso härkä
on taas pääosassa ja
härän mukana perheen
tietäjäksi opiskeleva poika
on matkalla paikkaan,
jonne on paljon
menijöitä mutta vähän
palaajia. Jännittävien ja dramaattisten
tapahtumien lisäksi kirjoissa
alkaa rakentua kaunis rakkaustarina, joka sekin kokee takapakin
mutta tuo toivottavasti myöhemmin
uudenlaista jatkuvuutta tarinaan.
Kirjat ovat kiinnostavia ja
erittäin jännittäviä.
Välillä tuntuu siltä
voiko kaikkea tätä
tapahtua yhdelle perheelle.
Kuitenkin kaikki liittyvät
niin hyvin tavalliseen arkeen,
ettei se häiritse.
Jännittävyys ja tapahtumien
runsaus ovat hyvä
valinta siksikin, että ne
kantavat lukijan vaivattomasta
kirjojen suuren sivumäärän
ylitse.
Joku voi vierastaa taikuuden suurta
osaa kirjassa. Vanhat
uskomukset elävät kuitenkin
vielä, eikä niihin kannata
suhtautua yliolkaisesti. Me
tiedämme tästä maailmasta
vielä niin vähän. Olin
tänä kesä sieniretkellä
lähellä Rautaparran maisemia
ja näin sienimetsän
reunassa uhrin metsänhengille. Katkaistujen havujen
päälle oli laitettu
kolme puhdistettua ja
hyvää herkkutattia ja
niiden viereen tehty oksista
kuvio. Jätin uhrin
paikoilleen ja se auttoi
minuakin. Sienisaalis oli
erinomainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti