Delfiinikirjat
Kustannusosakeyhtiö Otava
1979, ilmestynyt ensimmäisen kerran 1967
151 sivua
Samuli Paronen (s. 1917, k. 1974) oli työmies,
taidemaalari ja kirjailija.
Häntä voidaan aidosti elämänsä
ja aiheidensakin takia
kutsua työläiskirjailijaksi. Lyhyen,
vain noin kymmenen
vuotta kestäneen, kirjailijauransa aikana
hän julkaisi kahdeksan
romaania, novellikokoelman ja
aforismikokoelman.
”Kuolismaantie” on hänen
toinen romaaninsa.
”Kuolismaantie”
on sotakirja mutta
ei tavallinen sotakirja. Siinä ei ole
sotasankareita tai suuria
taistelukuvauksia, vaan
yksittäisiä ihmisiä ajatuksineen
ja arkineen. Kirja
kertoo viestimiesten tarinaa sisältä ja
vähän ulkoakin päin.
Se ajoittuu asemasotavaiheen lopulta perääntymisvaiheen pakenemiseen ja
taisteluihin ja vielä kotiuttamisvaiheeseen saakka. Varsinaiset taistelut
sijoittuvat kuolismaantien ympärille, jota pitkin ja
jonka ympärillä perääntyminen
ja motista pakeneminen
tapahtuu.
Parosmaisesti kirja
on täynnä ajatuksia ja sotilaiden arkea eikä
siinä herkutella taisteluilla,
vaikka motista pakenemisen
ja siihen liittyvien
taistelujen kuvaus onkin olennainen
osa kirjaa. Arki kuvataan
sellaisena kuin se on,
ei siinä ole suuria
sankareita, vain selviytyjiä
ja niitä jotka
eivät kuitenkaan selviytyneet. Pienillä viitteillä Paronen antaa
myös kuvan kotirintaman tilanteesta ja sota-alueen
asukkaiden elämästä. Sota-alueella
olevassa talossa olleesta sanomalehdestä nähdään, miten sotapropaganda muuttaa
motitustaistelun tappion voitoksi.
Kirja päättyy kotiuttamisvaiheen kuvaukseen. Se on tärkeä
osa kirjaa. Monen
piti aloittaa elämä
tyhjästä, valtion lainavaatteissa,
taskussa vain sota-ajan rahallinen korvaus. ”…Nimi siihen. Selvän teki.
Vapaus astui voimaan ja
käveli kadulle, käveli yhä
kiivaammin, koska oli kylmä tuuli.”
”Kuolismaantie” on parhaita
sotakirjoja mitä olen lukenut. Vain Marko
Tapion ”Arktinen hysteria 2” ja
sen lopun kuvaus
sota-ajasta pääsee samalle
tasolle. Samuli Paronen
esittää ajatuksia ja
kysymyksiä. Pohtii niitä ja jättää
lukijalle lisää pohdittavaa.
Toivottavasti moni myös
tekee niin.
Juicekin näyttäisi lukeneen Samuli Parosta. Kuolismaantiessä sanotaan "...Jaa että sä niinku istutat nyt omenapuuta vaikka huomenna repee..." Tämä on vuodelta 1967. Juicen laulussa "Myrkytyksen oireet" vuodelta 1981 sanotaan "...Kuule istuta vielä se omenapuu, vaikka tuli jo tukkaasi nuolee...". Kaunis ajatus ja kummallakin hienosti sanottu. Saattaa olla, että molempien taustalla on kuitenkin vanha kiinalainen runo.
Juicekin näyttäisi lukeneen Samuli Parosta. Kuolismaantiessä sanotaan "...Jaa että sä niinku istutat nyt omenapuuta vaikka huomenna repee..." Tämä on vuodelta 1967. Juicen laulussa "Myrkytyksen oireet" vuodelta 1981 sanotaan "...Kuule istuta vielä se omenapuu, vaikka tuli jo tukkaasi nuolee...". Kaunis ajatus ja kummallakin hienosti sanottu. Saattaa olla, että molempien taustalla on kuitenkin vanha kiinalainen runo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti