Vilja-Tuulia Huotarinen: Niin kuin minä heidät näin

Vilja-Tuulia Huotarinen: ”Niin kuin minä heidät näin”

Kustannusosakeyhtiö Siltala

2018

292 sivua + lopun 20 numeroimatonta  sivua

Vilja-Tuulia Huotarinen: ”Niin kuin minä heidät näin”. Kirja  on  Vilja-Tuulia  Huotarisen  ensimmäinen  aikuisille  suunnattu  romaani. Minulle  hän  ollut  upea  runoilija, joten  uteliaan  innostuneena tartuin  myös  tähän  romaaniin.  Kirja  lähtee  neljänä  lankana  jotka  pikkuhiljaa alkavat  kiertyä samaksi  keräksi. Langanpäät  edustavat  eri  näkökulmia  jopa  eri elämäntyylejä  tai  ikäpolvia.  Vilja-Tuulia Huotarisen  runoissakin  on  usein tapana  katsoa  tuttuja  asioita  poikkeavasta  näkökulmasta,  jolloin asiat  ja  ilmiöt  aukeavat  uudella  tavalla  ja  parhaimmillaan  niistä  näkee  myös  muuten  piiloon  tai   pinttyneen  kokemuksen  taakse  jäävän  puolen.

Paikoitellen  kieli kirjassa on  niin  kaunista, että  tuntuu  kuin  yksi  lause  voisi  kattaa suuremman  kokonaisuuden,  olla  oma  kokonainen  tarinansa. Ehkä  tässä  näkyy  runoilijan  taipumus  hioa  lauseita. Paikoitellen  kielen  avulla  myös kuvataan henkilön elämänvaihetta (ikää).  Ratkaisu  joka  toimii  yllättävän  hyvin. Kirja  on myös kasvutarina, keski-iän  elämäntarina  ja  ikääntyneen  muistelutarina ja  näistä  kaikista  muodostuu  se  yksi  tarina,  joka  voidaan  nähdä  ja  kokea  usealla  tavalla.  Tärkein  kuitenkin on rakkaus  ja sen täyttymättömyys ja  tunnustamisen  vaikeus. Se  on monen  tarinan  takana. Taustalla  vaikuttaa myös  Guns&Roses, joka  monelle  voi  avata  aivan  uusia  näköaloja  teokseen.  Minulle,  suomirockin täyttämälle,  tämä  osuus  jäi  vähän  vieraaksi.

Kirjan  keskipisteenä  on blogistin ja  lukiolaisen C:n ideoima  vuosisadan  vedätys. Sen  ympärille  kehittyvät  muiden  henkilöiden  tarinat  ja  kohtalot.  Kirjan  nimi ”Niin kuin  minä heidät  näin”, osoittaa tavallaan  myös  sen  miten  erilaiset asiat elämässä  voivat  liittyä toisiinsa  ja  miten  eri  tavalla  me  ne  koemme  ja  näemme. Lopputuloksia on  kuitenkin  vain  yksi. Henkilöiden  tarina  etenee erillisinä  kappaleina  ja  erilailla  fonteilla. Loppukohtauksessa  ne  yhdistyvät, naamiot  putoavat ja räjähdyksen  jälkeen  langat lähtevät taas  eri  suuntiin..

Juoni ja  tarinan  kokonaiskuva  on  hieno ja  lopun draama  jopa  pakahduttava. En  paljasta tarinaa enempää, sillä  se  pitää  itse  kokea. C:n toiminnan  ideat,  opettajainhuoneen  henkilöt  ja  äidin  puhelut  ovat kutkuttavia  ja  kirjan  parasta  antia.  Mii  jää  hiukan  vaisuksi  ennen  loppukohtausta  ja  vien tarinalta  uskottavuutta, sillä jollakin  tavalla  sitä  uskottavuutta  kaipaa  tarinoissakin. Lopun  yksittäiset  runot  ovat  ansiokas  lopetus  kirjalle  ja  päästävät  sen  liukumaan  pehmeästi  omiin  muistoihin  ja  kokemusmaailmaan. Antoisa  lukukokemus.